Miksi ihmeessä vieläkin tehdään lähetystyötä?

25.4.2013


Timo Lehikoinen

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten istuin lentokoneessa ja kuuntelin takana istuvien keskustelua. Pian minulle selvisi, että keskustelun toinen osapuoli oli pappi, toinen tavallinen länsimainen maallistunut kristitty.

Aihe käsitteli eri uskontoja. Keskustelun lopuksi pappi totesi toiselle osapuolelle: ”Taitaa se kuitenkin olla niin, että lopulta kaikki uskonnot ohjaavat saman jumalan luo.”

Niin, onkohan tässä maansa valtakirkkoa edustaneen papin repliikissä se lopullinen totuus? Entä jos Jumala todellakin katsoo armollisesti myös niiden puoleen, jotka ovat hartaita uskonnonharjoittajia omassa uskonnossaan, on se sitten mikä uskonto tahansa?

Ja jos näin on, onko meidän kristillisinä kirkkoina sitten millään muotoa tarpeellista esimerkiksi lähettää lähetystyöntekijöitä?

Entä jos on mahdotonta kuulla evankeliumia

Aihe on omana aikanamme hyvinkin ajankohtainen. Muun muassa seuraavia kysymyksiä on vakavasti ottaen esitetty: Kuka voi pelastua? Kuka tarvitsee pelastusta? Tarvitaanko pelastumiseen evankeliumia? Ja näiden seurauksena: tarvitaanko lähetystyöntekijöitä?

Vastauksia on annettu erilaisia. Kysymyksen esittäjille yhteistä on se, että he tulkitsevat ihmisen pelastumisen ja evankeliumin välttämättömyyden kriteerit perinteisestä evankelikaalista valtalinjasta poikkeavalla tavalla. Vastauksiin ja niiden perusteluihin sisältyy usein näkökulmia Jumalan oikeudenmukaisuudesta.

Onko Jumala oikeudenmukainen, jos hän antaa ihmisen joutua kadotukseen pelkästään sen vuoksi, että tämä on syntynyt sellaisiin olosuhteisiin, jossa hänellä ei ole ollut edes mahdollisuutta kuulla evankeliumia elämänsä aikana?

Tai hieman toisesta näkökulmasta asetettuna: onko jokaisen yksilön pelastumismahdollisuus kiinni siitä, että joku kertoo hänelle pelastuksen välttämättömyyden ja evankeliumin? Riippuuko siis ihmisen pelastuminen kristittyjen aktiivisuudesta (tai passiivisuudesta) toteuttaa heille annettua mandaattia ”mennä ja tehdä”?

Ihminen ei määrittele oikeudenmukaisuutta

Terrance Tiessen toteaa, että jokainen ihminen, joka pelastuu, pelastuu Kristuksen kautta. Hän kuitenkin lisää, että kaikki pelastuvat eivät tiedä pelastuvansa Kristuksen kautta.

Evankeliumin pelastava voima saattaa siis hänen mukaansa todentua ihmisen elämässä hänen itsensä sitä tietämättä ja tiedostamatta.

Tällaisilla ajatuksilla Tiessen lähestyy kysymystä siitä, mikä on niiden kohtalo, jotka eivät koskaan kuule evankeliumia. Hänen vastauksessaan heijastuu vahvasti se, että ollakseen oikeudenmukainen on Jumalalla oltava toinen vaihtoehto perinteisen pelastusnäkemyksen rinnalle.

Myös se, joka ei ole koskaan kuullut evankeliumia, voi pelastua. Pelastuksen kriteerinä hänelle ei kuitenkaan ole henkilökohtainen usko Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan lupaukseen iankaikkisesta elämästä tämän sovitustyön perusteella. Kaikkitietävä Jumala tietää, miten itse kukin olisi evankeliumin kutsuun vastannut, jos olisi kuullut sen. Tähän tietoon perustuen hän voi Tiessenin mukaan pelastaa myös ne, jotka eivät evankeliumia kuulleet.

Jumalan oikeudenmukaisuus on jotain sellaista, johon meidän ihmisinä on vaikea ottaa kantaa. Ensinnäkin on todettava, että Jumala ei ole kenellekään tilivelvollinen mistään. Hän toimii suvereenisti vanhurskaan tahtonsa mukaan.

Toiseksi, ilman sarvia ja hampaita voidaan todeta, että Jumalan oikeustaju on kyllä omaamme paljon korkeammalla. Emme me voi kyseenalaistaa hänen toimiaan omaan ymmärrykseemme vedoten. On vaarallista, jos alamme muokata pelastuskäsitystämme sen mukaan, miten Jumalan meidän mielestämme pitäisi toimia, jotta oikeudenmukaisuus tapahtuu.

Menkää ja julistakaa

Entä lähetystyön tarpeellisuus? Olisiko sopivampaa jättää vieraiden kulttuurien ihmisryhmät rauhaan luottaen joko siihen, että heidän oma uskonnollinen viitekehyksensä johtaa heidät joka tapauksessa lopulta saman Jumalan luo, tai siihen että Jumalan pelastava armo tulee heidän osakseen, vaikka he eivät Kristusta tulisikaan tuntemaan ja häneen erityisesti uskomaan?

Jos omaksumme Terrance Tiessenin näkemyksen, ei meidän tarvitse nähdä lähetystyötä välttämättömänä. Mutta onko Jeesuksen antama lähetyskäsky sitten vielä ajankohtainen ja onko Jumalan pelastussuunnitelman toteutuminen riippuvainen meidän uskollisuudestamme toteuttaa saamaamme tehtävää?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on toki myönteinen. Suurempaa väärinymmärrystä omasta velvollisuudestamme kristittynä tätä maailmaa kohtaan voimme tuskin ajatella kuin evankeliumin levittämisen mitätöinnin. Jos evankeliumi on tärkeä ja ajankohtainen meille, on se sitä myös kenelle tahansa muulle ihmiselle. Tämä koskee niin lähinaapurustoamme kuin lähetyskenttääkin.

Jumala on antanut meille tehtävän, johon meidän tulee suhtautua vastuullisesti. Oleellisena osana sitä on evankeliumin julistaminen: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark.16:15).

Seuraavassa jakeessa todetaan, kuinka tämän evankeliumin uskominen on pelastuksen avainkriteeri.

Uskon kyllä, että Jumala voi toimia ja herättää ihmisissä kiinnostuksen evankeliumille myös siellä, missä evankeliumia ei ole julistettu. Tämä ei kuitenkaan vähennä omaa vastuutamme. Lähetystyö on edelleen tarpeellista.