Seminaarityö haastaa tekijänsä ja saa aikaan oivalluksia

10.2.2020

Seminaarityö haastaa tekijänsä ja saa aikaan oivalluksia

– Viime lukuvuonna Tulevaisuuden seurakunta -kurssi (Kenno Leierin opettamana) oli minulle herättävä ja sytyttävä, ja siellä havahduin Vapaakirkon jäsentilastojen edessä siihen, että me emme oikeastaan selviydy kovin hyvin uusien ihmisten tavoittamisesta. Siitä heräsi kiinnostus tutkia sitä, miten tavoittaa uusia ihmisiä, kertoo seminaarityöstään Jenni Malinen, 3. vuosikurssin opiskelija Suomen teologisella opistolla.

Suomen teologisen opiston laajimpaan, pastorin tutkintoon, on jo pitkään kuulunut seminaarityöksi kutsuttu opinnäytetyö. Nykyiseltä laajuudeltaan työ on 10 opintopistettä ja noin 30–40 sivua tekstiä. Työ voi olla joko eksegeettinen eli keskittyä tutkimaan Vanhan tai Uuden testamentin tekstiä alkukielen pohjalta, tai systemaattinen, jolloin käsitellään jotakin tiettyä kysymystä tai teemaa teologisen kirjallisuuden avulla. Myös käytännölliset ja taiteelliset projektityöt ovat mahdollisia, jolloin seminaarityö koostuu itse projektin toteutuksesta tai sen suunnitelmasta sekä sitä teologisesti taustoittavasta ja arvioivasta raportista. Empiirisen tutkimuksen joko määrällisillä tai laadullisilla menetelmillä voi tehdä, mikäli on taustalla aiempia menetelmäopintoja.

Jenni Malisen työ on systemaattinen analyysi, kun taas Sari Nieminen tekee eksegeettistä tutkielmaa Tiituksen kirjeestä (2:11–14).

– Minulla aihe nousi viime lukuvuoden pastoraalikirjeiden kurssilta (Tommi Karjalaisen opettamana). Tässä tekstissä puhutaan suhteeseen perustavasta armosta. Siitä olen kuullut hyvin monenlaista opetusta. Tähän linkittyy mielenkiintoisesti nk. puhtaan lahjan käsite, jonka mukaan lahjaan ei voi liittyä minkäänlaista vastavelvoitetta; tämä käsite esiintyy meidän yhteiskunnassamme ja vaikuttaa usein myös tämän tekstin ja armon käsitteen ymmärtämiseen. Tutkimuskysymykseni ovat, miten ja miksi armo kasvattaa, ja miten sen tulisi näkyä uskovan ja yhteisön elämässä, kertoo Sari.

Sari Nieminen (vas.) ja Jenni Malinen ovat saaneet oivalluksia seminaaritöidensä parissa.

Kyse on oppimisesta

Seminaarityön tekeminen on noin vuoden mittainen prosessi, joka haastaa työn tekijää monella tavalla. Tarkoitus onkin, että seminaarityö on ennen kaikkea oppimisprosessi, jossa opitaan paitsi itse tutkimusaiheesta, myös tiedon käsittelemisestä ja tutkimisesta ylipäänsä. Tekijää palkitsevat oivallukset molemmilta osa-alueilta.

– Tutkiessani armon käsitteen ymmärtämistä antiikin ajalta tähän päivään asti olen oivaltanut, kuinka paljon aikamme ja ympäristömme vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme asioita. Aloin pohtia, kuinka paljon käsityksemme armosta Paavalin teksteissä on värittynyt kulttuurisidonnaisilla, meidän aikaamme liittyvillä käsityksillä, kertoo Sari Nieminen. – Olen myös havainnut, että tämän lahjan ymmärtämiseen ja todeksi elämiseen yhteisö on välttämätön, ja että aina, kun se on ymmärretty, yhteisössä on tapahtunut muutosta.

– Minua on herättänyt se, miten haasteellista on ollut löytää kirjallisuutta ja tutkimusta käytännön tavoista tavoittaa ihmisiä evankeliumilla. Oletin myös, ettei tätä tutkimusaihetta tarvitse mitenkään erityisesti perustella, mutta olen huomannut, että se ei pidä paikkaansa. Kertoessani tutkimusaiheestani olen myös monta kertaa saanut kehotuksen keskittyä jo uskossa olevien opetuslapseuttamiseen sen sijaan, että tutkisin uskoon ja seurakuntaan tulemista. Mistä tämä mahtaa kertoa? kysyy Jenni Malinen. 

Seminaaritöissä voidaankin nostaa esiin monia seurakuntien ja uskovien elämää koskettavia aiheita ja kysymyksiä, ja silloin niistä voivat oppia muutkin kuin töiden tekijät.

teksti: Suvi Kankkunen. Artikkeli on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 06/2020.