Lähijaksojen ohjelma

Lähijaksojen idea

Lähijaksot ovat viikonlopun (PE-SU) mittaisia, ja niihin kaikki koulutukseen osallistuvat opiskelijat kokoontuvat oppimaan ja jakamaan. Lähijaksojen aikana opettajat alustavat koulutuksen aiheista ja johtavat ryhmän oppimista tehtävien ja keskustelujen avulla. Jokaiselta osallistujalta odotetaan läsnäoloa ja aktiivisuutta lähijaksoilla, mutta jokainen saa vapaasti päättää, millä tavalla puhuu muiden kanssa omista henkilökohtaisista asioistaan. Jokaisen henkilökohtaisia rajoja kunnioitetaan.

Yhteisöllisyys ytimessä

Lähijaksot ovat osoittautuneet myös tärkeäksi innostavaksi tekijäksi koko ryhmälle. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa opiskelija voi huomata, että muillakin on sekä onnistumisia että epäonnistumisia, sekä kysymyksiä että vastauksia, sekä varmoja että epävarmoja asioita. Opiskelijat lähtevät lähijaksoilta hieman väsyneinä intensiivisestä keskittymisestä mutta toisaalta ravittuina ja rohkaistuina yhteisestä oppimisesta ja elämän jakamisesta. 

Majoittuminen

Saapuessasi opistolle tule ilmoittautumaan ja noutamaan huoneesi avain päärakennuksen toimistosta. Majoittuminen tapahtuu pääosoin kahden hengen huoneissa omin liinavaattein. Voit tiedustella opiston liinavaatteista puhelimitse tai sähköpostilla. Liinavaatteista perimme 8 € lisämaksun/lähijakso. Saat huoneesi avaimen ilmoittautumisen yhteydessä. Lähtiessäsi voit jättää avaimen huoneen pöydälle. Kahden huoneen soluasunnoissa on yhteinen ja yksiöissä oma kylpyhuone. 

 

Kurssiviikonlopun ohjelma

(voi muuttua tarpeen mukaan)

PERJANTAI

 

17:00 Ruokailu 
18:00 SESSIO 1
18:45 Tauko 
​19:00 SESSIO 2

20:30 Iltapala
21:00 Worship night
22:00 Lepo

LAUANTAI

 

08:30 Aamupala 
09:00 SESSIO 3 
10:30 Kahvia 
11:00 SESSIO 4 
12:30 Lounas 
13:30 SESSIO 5 
15:00 Kahvia 

15:30 SESSIO 6 
17:00 Päivällinen 
18:00 ILTAOHJELMA
19:30 Saunat
- 19:30-21:00 &
- 21:00-22:30
20:00 Iltapala (21:30 asti)

SUNNUNTAI

 

08:00 Aamupala           
08:30 SESSIO 7 
10:00 Tauko

10:30 SESSIO 8
12:00 Lounas ja päätöskahvit