Väännetään käännöksistä – 9/12

Saarnoissa vilahtelevat tuon tuostakin erilaiset raamatunkäännökset ja käännösten arvottaminen paremmuusjärjestykseen. Saarnaajan mieltymyksille ei useinkaan anneta perusteita, ja vielä vähemmän kerrotaan siitä, mistä erot käännösten välillä johtuvat. Onko jokin käännös todella parempi kuin toinen, vai onko kyse enemmänkin käännösten erilaisuudesta? Kyllä ja ei.

Raamatun alkuteksti muuttuu

Myös suomalaisten käännösten kohdalla on havaittavissa Raamatun alkutekstien tutkimuksen eteneminen. Tiedämme uusien käsikirjoituslöytöjen myötä varmemmin nyt kuin aiemmin, mitä Raamatun kirjoittajat kirjoittivat.

Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Joh. 9:35, joka kertoo keskustelusta Jeesuksen ja sokeana syntyneen miehen välillä. Vuoden 1938 Kirkkoraamatussa (KR38) Jeesus kysyy mieheltä: “Uskotko sinä Jumalan Poikaan?”, mutta vuoden 1992 (KR92) ja Raamattu Kansalle -käännöksissä (RK) tuo kysymys kuuluukin yhtäkkiä: “Uskotko Ihmisen Poikaan?” Ero on huomattava.

KR92:n ja RK:n tekemän ratkaisun taustalla ei ole halu kieltää Jeesuksen olevan Jumalan Poika, vaan tietoisuus 1950-luvun alussa tehdyistä varhaisista papyruslöydöistä (P66, P75), jotka ratkaisivat alkutekstien tutkijoiden hyvin tunteman ongelman siitä, kumpi tekstiperinne on varhaisempi. Tätä tietoa ei KR38:n kääntäjillä vielä ollut.

Ajatus Raamatun alkutekstin muuttumisesta voi olla hämmentävä ja jopa pelottava. Samalla muutokset koskevat vain hyvin pientä osaa Raamatun tekstistä, jonka ongelmallisuus on ollut tunnettu jo pidemmän aikaa. Kristillinen oppi ei tule vaihtumaan yhdenkään muutoksen takia.

Ymmärryksemme Raamatun kielestä kasvaa

Adolf Deissmann julkaisi vuonna 1895 kirjan kreikankielisistä papyruksista, jotka oli kaivettu esiin muinaiselta kaatopaikalta Egyptissä. Kyseessä ei ollut joukko Raamatun tekstejä, vaan ihan kaikkea mahdollista velkakirjoista rakkauskirjeisiin. Deissmannin löydöksen valossa tutkijat ymmärsivät nyt ensimmäistä kertaa, että Uuden testamentin (UT) kreikka ei ollut jotakin erityistä pyhää kieltä, vaan arkisten ihmisten arkista kieltä.

Deissmannin jälkeen tutkijat ovatkin keskittyneet selvittämään UT:n sanojen merkityksiä niiden kulttuurikontekstissa. Raamatunkäännökset heijastelevat parhaimmillaan tällaista tutkimustyötä, ja siksi uusille käännöksille on jatkuvasti tilausta.

Käännösperiaatteita on erilaisia

Suomeksi on saatavilla kolmenlaisia käännöksiä: sanavastaavat (KR38, RK), dynaamisesti vastaavat (KR92) ja parafraasit (Elävä Uutinen). Sanavastaavat käännökset seuraavat mahdollisimman pitkälti alkukielten ilmauksia ja joskus jopa sanajärjestystä, dynaamiseen vastaavuuteen pyrkivät haluavat herättää nykypäivän suomalaisessa saman reaktion kuin alkuperäisissä vastaanottajissa ja parafraasit ilmaisevat alkutekstin sisällön niin vapaasti, että kyse on selkeästi tulkinnasta. Alla keskityn arvioimaan kahta ensimmäistä käännöstyyppiä.

Sanavastaavia käännöksiä (KR38, RK) pidetään konservatiivikristittyjen piirissä usein Jumalan sanalle uskollisempina kuin dynaamiseen vastaavuuteen perustuvia käännöksiä (KR92). Kenelle tahansa kielen kääntämiseen perehtyneelle on kuitenkin selvää, että sanavastaavuus on suhteellista, sillä jokainen kääntäjä joutuu tekemään valintoja kääntäessään ilmaisuja, jotka eivät taivu suomen kielen sääntöihin. Meidän kielestämme kun puuttuvat muun muassa sellaiset kreikan kieliopilliset ilmiöt kuin medium, aoristi ja konjunktiivi.

Lisäksi jotkin alkukielen ilmaukset joudutaan aina kääntämään dynaamisesti, koska sanavastaavuus muuttaisi alkukielen merkityksen! Ajattele kääntäväsi vaikkapa englantilainen idiomi “It’s raining cats and dogs” sanavastaavasti suomeksi! Tarkoittaako englantilainen todella, että taivaalta sataa kissoja ja koiria?

Dynaamiseen vastaavuuteen pyrkivät käännökset ovat selkeämpää suomea kuin sanavastaavat, sillä niiden kohdalla kääntäjä ei ole sidottu alkukielen rakenteisiin. Samalla myös dynaamiseen vastaavuuteen liittyy ongelmia. Pahin näistä on se, että kääntäjä on astetta vahvemmin tulkitsija. Onko esimerkiksi KR92:n käännöskomitean valinta oikeutettu, kun alkukielen sana sarks (liha) käännetään useissa Paavalin teksteissä “syntiseksi luonnoksi”? Paavalin käytössä sarks ei viittaa välttämättä syntisyyteen vaan inhimilliseen heikkouteen — siihen, mitä ihminen on ilman Jumalaa. Tähän heikkouteen voi liittyä myös syntisyyttä ja jopa vihamielisyyttä Jumalaa kohtaan, mutta näin ei ole aina.

Olisiko sanavastaava käännös (liha) tässä kohden siis parempi? Tällöin ongelmaksi nousee, että Paavali käyttää sanaa sarks ainakin kolmessa eri merkityksessä (heikko inhimillinen luonto, ruumis ja ihmiskunta), eikä tekstiä lukevan ole aina helppo huomata, mistä tällä kertaa on kyse.

Käännös on aina väännös

Käännöksen kuin käännöksen suhteen on tärkeää muistaa, että käännös on aina joltakin osin väännös — täydellistä vastaavuutta on mahdotonta saavuttaa kahden erilaisen kielen välillä.

Kun ymmärrämme kielen kääntämisen monimutkaisuuden, meillä ei ole syytä vannoa yhdenkään käännöksen nimeen ja kirota toista. Yhden käännöksen sijasta tarvitsemme useita sanavastaavia ja dynaamisia käännöksiä — myös joitakin parafraaseja — jotka yhdessä luovat meille kuvaa siitä, mitä alkutekstissä lukee.

Lopuksi on vielä hyvä huomata, että kaikki kirjoittamani koskee vain pätevien käännöskomiteoiden tekemiä käännöksiä. Myös suomeksi on tarjolla sellaisia käännöksiä kuin Jehovan todistajien Uuden maailman käännös, joka sisältää selkeitä käännösvirheitä. Tällaisten käännösten kohdalla ei ole kysymys lisääntyvästä ymmärryksestä alkutekstin suhteen tai erilaisista käännösperiaatteista, vaan teologisesta tarkoitushakuisuudesta ja tekstin tahallisesta vääristelystä.


Mikä on … ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? (Ps 8:5; Hepr 2:6)

Heprealaiskirjeen kirjoittaja lainaa kirjeensä toisessa luvussa Psalmin kahdeksan kreikankielistä tekstiä puhuakseen Kristuksesta. KR92:n lukija on Heprealaiskirjettä lukiessaan kuitenkin varsin ymmällään: miten “ihmislapsesta” kertova teksti päätyy Uuden testamentin kirjoittajan mielessä Kristusta kuvaavaksi?

KR38 ja RK pärjäävät paremmin kääntäessään alkukielen ilmauksen huios anthropou sanavastaavasti “ihmisen pojaksi” Heprealaiskirjeessä. Samalla jokainen lukija, joka näkee sen verran vaivaa, että tarkastaa itse Vanhan testamentin tekstin, on jälleen ymmällään: miten “ihmislapsesta” päädytään “ihmisen poikaan”?

Tämä esimerkki kuvaa hyvin kääntämisen ongelmia: Psalmissa esiintyvä huios anthropou on idiomaattinen ilmaus, jolla tarkoitetaan yksinkertaisesti ihmistä. Se voidaan kääntää runollisesti ihmislapseksi (KR38, KR92, RK), mutta myös kollektiivinen käännös on mahdollinen (“human beings”, New International Version). Samalla Heprealaiskirjeen kirjoittaja tulkitsee alkutekstiä Jeesuksen itsestään käyttämän ilmauksen valossa. Hänelle “ihmisen poika” onkin “Ihmisen Poika.”

Kirjoittaja Markus Nikkanen teologian tohtori UT:n eksegetiikan alalta ja STO:n opintojohtaja.