Ei sovellusta ilman tulkintaa –6/12

Raamattu on Jumalan ilmoitus hänestä ja ihmisestä sekä heidän välisestä suhteesta. Sen sanoman sisältö perustuu siihen, että Jumala on tosiasiallisesti ollut vuorovaikutuksessa ihmiskunnan kanssa ilmoittaen itsensä ja tahtonsa ihmisille. Teksti ei ”pudonnut taivaasta” valmiina, vaan syntyi todellisen historian todellisten tapahtumien ja olosuhteiden keskellä. Tekstit ovat aitoja kommunikointiprosesseja Pyhän Hengen innoittaman kirjoittajan ja vastaanottajien välillä erilaisissa tilanteissa historian eri aikoina.

Raamatun tulkinnan peruslähtökohtiin kuuluu seuraava nyrkkisääntö: tekstin merkityksen meille ymmärrämme parhaiten, kun ymmärrämme sen merkityksen ensimmäisille vastaanottajille. Tekstin ymmärtämisen ja soveltamisen oleellisena apuna on ymmärtää kirjoittajan ja vastaanottajien välinen kommunikointiprosessi. 

Tämä nyrkkisääntö antaa terveet rajat tekstin tulkinnalle. Ilman selkeitä tulkinnan lainalaisuuksia Raamatun tekstistä tulee helposti omien intressiemme vapaan tulkinnan temmellyskenttä. Tällöin vaarana on, että tekstin sovellus liittyy vain löyhästi, jos ollenkaan kirjoittajan alkuperäiseen sanomaan.

Raamattu-uskollisina lukijoina saatamme sanoa, että eihän Raamattua tule tulkita ollenkaan, vaan sitä tulee lukea sellaisenaan, niin kuin se on kirjoitettu. Tässä väitteessä totta on sen jälkimmäinen osa. Raamattua tulee lukea niin kuin se on kirjoitettu. Meidän on syytä suhtautua vakavasti siihen, että emme lue tekstin sisään asioita, joita siellä ei ole.

Samalla kuitenkin tunnustamme tulkinnan välttämättömyyden. Useat sanat ovat monimerkityksellisiä. Samoin lauseilla on usein monia käännösvaihtoehtoja. Minkä merkityksen annamme, on tulkinnallinen ratkaisu. Saman tekstin äärellä syntyy erilaisia tulkintoja. Tämän huomaamme esimerkiksi silloin, kun vertailemme eri Raamatun käännösten tekemiä ratkaisuja.

Jokainen tekstin lukija on myös sen tulkitsija. Päätös olla tulkitsematta tekstiä ei jätä lukijaa tämän ulkopuolelle. Kysymys ei siten ole siitä, tulkitsemmeko vai emme. Oleellista on kysyä, mitkä ovat tulkintamme lähtökohdat. Tekeekö tulkintamme oikeutta tekstin alkuperäiselle merkitykselle vai irroitammeko sovelluksen siitä tilanteesta, jossa teksti alunperin kirjoitettiin?

Joskus tekstin alkuperäisen merkityksen oivaltaminen on hankalaa. Joidenkin Raamatun kirjoitusten kohdalla emme ole varmoja kirjoittajasta tai vastaanottajista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tekstin taustalla olevaan tilanteeseen tule suhtautua vakavasti. Myös nämä tekstit ovat syntyneet historian aikana emmekä voi siten lukea tekstiin vapaasti oman mielikuvituksemme tuotteita.

Jumala puhuu meille sanansa kautta monin eri tavoin. Useasti Jumala puhuu meille lukiessamme Raamattua ilman erityistä paneutumista tekstin taustatekijöihin. Tämä piirre kuuluu Jumalan ilmoituksen rikkauteen. Ymmärrämme, että tällöin kyse on Jumalan puheesta sanansa kautta erityistä tilannetta varten, jota ei ole tarkoitettu yleispätevästi sovellettavaksi.

Raamatun tulkinnassa on läsnä kolme osatekijää: kirjoittaja, teksti ja lukija. On tärkeää huomioida kaikki osatekijät. Kirjoittaja on Pyhän Hengen innoittamana halunnut välittää vastaanottajilleen Jumalan ilmoituksen. Teksti toimii ilmoituksen välittäjänä. Lukijana minun tulee kysyä, miten sovellan tekstiä niin, että se saa täyttää minun elämässäni sen tehtävän, jota varten se annettiin.


Naisen ja miehen hallitsemisesta

”En salli, että nainen…hallitsee miestä.” (1.Tim.2:12). Huomiomme on sanassa ”hallita”. Usein luemme kohdan niin, että samalla kun naista kielletään hallitsemasta miestään, oletamme Paavalin ohjeistavan miestä hallitsemaan naista.

Mitä sana ”hallita” tarkoittaa? Onko se rakentavaa vai rikkovaa? Voisiko peräti ajatella, että se tarkoittaa seurakunnan johtajana tai pastorina olemista? Sana ei esiinny missään muualla Uudessa testamentissa. Muualta antiikin kirjallisuudesta löydetyt kohdat auttavat merkityksen muodostamisessa.

Sanaa on käytetty valtaosin negatiivisessa merkityksessä, joissa hallinnan seuraukset ovat vahingolliset. Hallintaan liittyi usein alistamista tai väkivaltaa hallitsijan oman edun ja tavoitteen saavuttamiseksi. Tällä tavalla naiset kohtelivat miehiään Efeson seurakunnassa, jossa Timoteus toimi. Tämän vääristyneen toiminnan Paavali kieltää.

Kyseessä ei ole siten hallinta, joka kielletään naisilta, jotta miehet voisivat sitä harjoittaa. Ei mieskään saa hallita naista tällä tavalla. Kirkkoisä Johannes Krysostomos ohjeistaakin saarnassaan, että ”miehen ei tule hallita vaimoaan.”

Kirjoittaja Timo Lehikoinen on Suomen teologisen opiston rehtori.