Saavatko naiset ja miehet yhdenvertaista kohtelua seurakunnissa? 2/4

Tämä artikkeli on toinen neljän kirjoituksen sarjassa, jossa käsitellään ajankohtaisia, yhteiskunnassamme liikkuvia etiikkaa koskevia teemoja.

Noin kaksi vuotta sitten yhdysvaltalaisessa mediassa uutisoitiin laajalle levinneestä ongelmasta liittyen naisten kokemaan epäasialliseen kohteluun työpaikalla. Kyseessä oli useisiin vaikutusvaltaisiin miehiin kohdistuva epäily heidän epäasiallisesta käytöksestään, johon liittyi alaisten seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö. 

Uutisointi rohkaisi monia naisia kertomaan oman tarinansa. Ongelman julkisuuden ajateltiin toimivan pelokkeena johtaen siihen, että naisten kohtelu työpaikalla parantuisi. Ennakoitiin, että naiset tulevat todellisesti hyötymään uutisoinnin myötä kehittyneestä #MeToo-kampanjasta.

Yllättäviä sivuvaikutuksia

Yhdysvalloista lähteneen kampanjan levitessä maailmanlaajuiseksi heräsi epäily siitä, ovatko sen vaikutukset kuitenkaan niin positiiviset kuin aluksi ajateltiin. Houstonin yliopiston tutkijat halusivat selvittää, oliko kampanjalla mahdollisia, vielä tuntemattomia seurannaisilmiöitä. Heidän tutkimuksensa sekä mies- että naiskohderyhmälle toi useita tarkennuksia kampanjan seurauksista. 

Tutkimuksen perusteella saatettiin ennakoida, että naisten halu puhua epäasiallista käytöstä vastaan oli kasvanut ja miesten tarkkaavaisuus omasta käytöksestään lisääntynyt. 

Tämä ei sinällään ollut yllättävää, toisin kuin useat muut vastaajien antamat kommentit. Lähes viidennes (19 %) vastanneista miehistä ilmaisi olevansa haluttomia palkkaamaan — tutkimuksen sanavalintoja lainatakseni — ”viehättäviä naisia”. Suunnilleen saman verran (21 %) oli niitä, jotka eivät halua palkata naisia sellaisiin tehtäviin, jotka edellyttävät säännöllistä vuorovaikutusta miespuolisten työntekijöiden kanssa. 

Yli neljännes (27 %) vastaajista ilmoitti, ettei halua kahdenkeskisiä työpalavereja naispuolisten kollegoidensa kanssa. 

Askelia taaksepäin

Nämä tutkimustulokset osoittavat, että askeleita on otettu myös taaksepäin. Kehityksen konkreettisena vaarana on työyhteisön ilmapiirin lahottuminen, mikäli naispuolisten työntekijöiden työtehtäviä edellä mainituista syistä määrätietoisesti rajataan ja heidät jätetään työyhteisöissä sivustakatsojiksi tai kokonaan sen ulkopuolelle. 

Kaikki työyhteisöt eivät ole samankaltaisessa tilanteessa epäasiallisen kohtelun ilmentymisen suhteen. Tutkimus osoitti, että seksuaalista ahdistelua ja hyväksikäyttöä esiintyy erityisesti sellaisissa organisaatioissa, jotka täyttävät yhden tai molemmat seuraavista tunnuspiirteistä: organisaatio on joko hyvin miesvaltainen tai hierarkkinen. Ongelma ei kuitenkaan rajoitu edellä mainittuihin, vaan se ulottuu kaikenlaisiin organisaatioihin.

Seurakunnatkin ovat riskiorganisaatioita

Onko tällä informaatiolla mitään kerrottavaa seurakunnillemme? Kyllä on. Seurakuntalaisina emme voi ummistaa silmiämme seksuaalisen ahdistelun ja hyväksikäytön ongelmalta. Meidän on tartuttava siihen sen jokaiselta kulmalta. 

Seurakuntien työtiimi ja vanhimmisto ovat useissa tapauksissa miesvaltaisia. Rehellisiä ollaksemme myös hierarkia on yllättävän vahva, vaikka olemmekin kongregationalistinen seurakuntaliike. Kuulumme siten lähtökohtaisesti riskiorganisatioiden ryhmään. Olisi naiivia ajatella, että seurakunnat ovat immuuneja epäasiallisesta kohtelusta johtuville ongelmille.

Syrjintä ei ole ratkaisu

Miten meidän tulee sitten toimia? Edellä mainitut tutkimukseen osallistuneiden reaktiot eivät ole sellaisia, joita vapaakirkollisen kansan ja muiden raamatullisia arvoja elämässään soveltavien Kristuksen seuraajien tulisi soveltaa. 

Ratkaisuna epäasiallisen käytöksen riskin poistamiseen ei ole se, että jätämme naispuoliset työntekijät palkkaamatta tai naisehdokkaat vanhimmistoon valitsematta. Ratkaisu ei myöskään ole se, että vuorovaikutus nais- ja miespuolisten työntekijöiden välillä minimoidaan. Nämä toimenpiteet eivät tähtää ongelman ratkaisemiseen,  vaan sen peittelemiseen. 

Luonnekasvatus on lähtökohta riskien vähentämiseksi. Tutkijat osoittivat, että esimiehet, joilla on voimakkaan seksistinen, sukupuolten välisiä eroja ja eriarvoisuutta korostava ihmiskäsitys, ovat epäsopivaan käytökseen ja seksuaaliseen ahdisteluun helpoimmin sortuvaa riskiryhmää. Sen sijaan ne, joiden elämälle on tunnusomaista muita yhdenvertaisesti huomioiva luonteenlujuus ja uskallus, sortuvat epäsopivaan käytökseen muita epätodennäköisemmin ja myös puuttuvat tilanteisiin sellaista havaitessaan. 

Naiset kantavat ylimääräistä taakkaa

Seurakuntien ja myös muiden kirkkomme yhteydessä toimivien organisaatioiden on siten huolehdittava erityisesti kahdesta asiasta: kitkeä epäsopivaa käytöstä ja seksuaalista ahdistelua aiheuttavat riskit sekä ehkäistä kitkemiseen liittyvät ylireagoinnit. 

Molemmat ovat koko kirkkokunnan yhteisiä asioita, joissa jokaisen seurakunnan tulee omassa toimintaympäristössään osoittaa aloitteellisuutta ja aktiivisuutta.  

Meidän on seurakuntaliikkeenä tunnustettava, että tämän asian äärellä olemme vielä kovin keskeneräisiä. Lukuisten käymieni keskustelujen perusteella voin kiteyttää, että edelleen monet seurakuntiemme naiset, olipa kyse pastorista, työntekijästä, vanhimmiston jäsenestä tai seurakunnan jäsenestä, kokevat kantavansa ylimääräistä kuormaa seurakunnassa juuri siitä syystä, että he ovat naisia. 

Heidän kokemuksillaan on yhtäläisyyksiä tässä artikkelissa kuvattujen piirteiden kanssa. Tähän emme voi olla tyytyväisiä. Todellinen muutos jokaisen meidän kohdalla alkaa omien asenteiden kriittisestä arvioinnista ja vartioinnista. 

Lähde: 

Harvard Business Review, September-October 2019.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehden numerossa 45/2019.

Timo Lehikoinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston rehtori.