Mitä annettavaa Filemonin kirjeellä on meille? 1/5

Tämä kirjoitus aloittaa Suomen teologisen opiston viisiosaisen kirjoitussarjan Filemonin kirjeestä.

Filemonin kirje on niitä Uuden testamentin kirjeitä, joita tulee harvemmin luettua. Ketäpä nykypäivän ihmistä kiinnostaisi lukea Paavalin henkilökohtaista kirjeenvaihtoa Filemon-nimiselle miehelle, jonka karanneen orjan Paavali oli johtanut uskoon? Ei kuulosta kovinkaan relevantilta minun elämäni kysymyksiä ajatellen, eihän?

Monella muuttuu ääni kellossa kuitenkin siinä vaiheessa, kun tajuaa, että Filemonille osoitettu sivun mittainen kirje sisältää tärkeää taustamateriaalia Uuden testamentin aikaisen maailman ymmärtämiselle ja kertoo samalla selkokielellä siitä, mitä evankeliumi merkitsi Paavalille käytännössä ihmisten välisissä suhteissa.

Uuden testamentin tutkijat ovatkin viime vuosina alkaneet kiinnittää enenevässä määrin huomiota Filemonin kirjeeseen.

Ikkuna Uuden testamentin maailmaan

Orjuus tarkoitti ensimmäisellä vuosisadalla käytännössä sitä, että Filemon omisti Onesimuksen. Orjia pidettiin ikään kuin kotitalouskoneina ja kuormajuhtina, joita voitiin käyttää halutulla tavalla taloudellisen voiton tavoittelemiseen tai vaikkapa isännän omien halujen tyydyttämiseen. Filemon olisi voinut esimerkiksi käyttää Onesimusta seksuaalisesti hyväkseen — näin monet tekivät orjilleen.

Lisäksi, koska Onesimus oli karannut orja, hänen isäntänään Filemonilla oli vähintäänkin velvollisuus rangaista tätä tuntuvasti tai jopa teloittaa hänet pelotteeksi muille. Uhkasihan ajatus karkaamisesta kaikessa anarkistisuudessaan Rooman rauhaa!

Orjuus ei ollut pienen piirin ilmiö, vaan Rooman valtakunnan voidaan sanoa toimineen orjuuden varassa. Tukijat ovat arvioineet, että noin yksi kolmasosa valtakunnan alueella asuneista ihmisistä eli orjina. Tämä arvio perustuu esimerkiksi siihen tosiasiaan, että pelkästään Roomassa myytiin vuosittain 250 000 orjaa.

Filemonin kirje maalaa eteemme maailman, joka on hyvin erilainen näkyviltä arvoiltaan ja käytännöiltään kuin suomalainen yhteiskunta (samalla mekään emme ole orjuudesta sen kaikista kauheimmissa muodoissaan vapaita, ks. valo-eiorjuudelle.org).

Näin ollen Filemonin kirje auttaa meitä ymmärtämään, miksi Paavali kutsuu itseään kirjeissään “Kristuksen orjaksi” (raamatunkäännökset hämärtävät tämän usein puhumalla “Kristuksen palvelijasta”, vaikka alkuteksti viittaa orjuuteen). Edelleen kirje auttaa ymmärtämään, miksi muun muassa orjien ja isäntien välistä suhdetta käsittelevät “huoneentaulut” (ks. esim. Ef. 5:22–6:9 ja Kol. 3:18–4:1) poikkeavat merkittäviltä osin ensimmäisen vuosisadan vastaavista maallisista teksteistä.

Monet Paavalin kirjeiden vastaanottajat olivat itse orjia, ja heillä oli varmasti kysymyksiä siitä, mitä tämä uusi usko ja vapauden sanoma tarkoitti suhteessa heidän jokapäiväiseen elämäänsä.

”Käytännön evankeliumin” jäljillä

Näiden kysymysten kyselijöiden joukkoon mahtuivat myös Onesimus, joka oli tullut uskoon tavatessaan Paavalin, ja Filemon, jonka Paavali oli johdattanut uskoon. Paavalin kirjeen aiheena onkin, mitä tämä uskonveljeys nyt tarkoitti näiden kahden henkilön, orjan ja hänen isäntänsä välillä.

Esimerkiksi Galatalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa Jumalan lapseuteen viitatessaan, että Kristuksessa “ei ole … juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista.” (KR38).

Galatalaiskirjeen perusteella on siis varmaa, että jokaisella mainituista ihmisryhmistä on yhtäläinen pääsy Kristuksessa Jumalan lapseuteen, yhtäläinen asema “Jumalan edessä.” Samanlainen ajatus toistuu myös kirjeessä, jonka Paavali lähetti Filemonin kotiseurakunnalle passittaessaan Onesimuksen kotiin (Kol. 3:11).

Mutta mitä tämä yhtäläinen asema “Jumalan edessä” merkitsee uskovan isännän ja uskovan orjan välillä? Pitäisikö Kristuksessa olemisen todellisuuden jotenkin vaikuttaa myös heidän välisiin suhteisiinsa? Muuttaako ajatus yhtäläisestä Kristuksessa olemisesta jotenkin juutalaisten ja pakanoiden, orjien ja vapaiden, miesten ja naisten välistä keskinäistä asemaan?

Filemonin kirjeessä Paavali osoittaa, että hänelle Kristuksessa oleminen murtaa raja-aidat, ei pelkästään “Jumalan edessä” vaan myös Kristukseen uskovien keskinäisissä suhteissa. Tästä teemasta jatkamme ensi viikolla.

Markus Nikkanen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opintojohtaja.