Kulttuuriset odotukset haastavat sukupuoleen identifioitumista (osa 5/10)

29.11.2018

KTM, pastori Suvi Kankkunen on Suomen teologisen opiston kehittämisjohtaja. Hän on myös amatöörihuilisti ja kulttuuridiletantti, joka ei lopeta kehittämistä vapaa-ajallaankaan.
KTM, pastori Suvi Kankkunen on Suomen teologisen opiston kehittämisjohtaja. Hän on myös amatöörihuilisti ja kulttuuridiletantti, joka ei lopeta kehittämistä vapaa-ajallaankaan.

Sarjan edellisessä artikkelissa avattiin identiteetin muodostumista yksilöllisenä ja yhteisöllisenä prosessina. Tässä artikkelissa jatketaan keskustelua identifioitumisprosessista niveltämisenä suhteessa sukupuoleen.

Kuulin kerran erään nuoren naisen kertovan, että hän oli lapsena aikamoinen poikatyttö: tykkäsi leikkiä poikien kanssa ja rymytä metsissä joukon mukana. Hänelle oli jäänyt mieleen, kuinka hänen opettajansa kerran lyhyessä keskustelussa rohkaisi häntä identifioitumaan tytöksi: olet hyvä tyttö juuri tuollaisena kuin olet, leikkiessäsi poikien leikkejä. Tämän nainen koki hyvänä, ja hän kertoikin myöhemmin pohtineensa, saisiko hän enää meidän ajassamme rohkaisua tytöksi identifioitumiseen, vai ohjattaisiinko häntä ajattelemaan sukupuoltaan ja identifioitumistaan jotenkin muuten.

Kulttuurista nousee oletuksia naisista ja miehistä

Esimerkki kuvaa hyvin sekä yksilön identifioitumisprosessia että kulttuurimme ja ihmissuhteittemme merkitystä siinä. Ilmaus poikatyttö kertoo siitä, että kulttuurissamme on tietynlaisia oletuksia siitä, millaisia pojat ja tytöt ovat. Kokemuksemme itsestämme ja toisista yksilöinä voivat joko vahvistaa tai kyseenalaistaa näitä oletuksia.

Erilaisuuden kokemukset ovat usein kipeitä meille, vaikka tiedostaisimmekin, että olemme jokainen ainutlaatuisia yksilöitä. Kulttuurimme oletukset harvoin kuvaavat täydellisesti yhtäkään yksilöä, ja lisäksi oletukset tuntuvat usein ristiriitaisilta, kuten esimerkiksi oletus naisesta toisaalta perheensä täydellisesti hoitavana ja toisaalta voimakkaasti työuraansa panostavana menestyjänä. Meidän onkin helppo sanoa toiselle, ettei sinun tarvitse olla ”täydellinen nainen” tai ”tosi mies”.

Oletuksilla on kuitenkin voimaa, eikä niiden muuttaminen ole helppoa. Sukupuoleen liittyvillä oletuksilla on tietty perusta: kun otetaan tarpeeksi laaja otos miehiä ja naisia, keskimäärin sukupuolet eroavat toisistaan tietyissä asioissa. Hajonta sukupuolen sisällä on kuitenkin paljon laajempi kuin tilastollinen ero sukupuolten välillä. Tämä merkitsee sitä, että keskimääräisyyttä sellaisenaan kohtaamme yksilötasolla harvoin.

Ongelmat keskusteluissa sukupuolesta

Viime vuosina yhteiskunnassa käymämme keskustelu sukupuolen määrittelystä sisältää erilaisia yrityksiä vastata siihen, miten meidän tulisi toimia kohdatessamme sosiaalisten oletusten ja yksilöiden välisiä ristiriitaisuuksia. Ratkaisevaksi tekijäksi nostetaan yleensä joko biologia tai identiteetti. 

Samaan aikaan kristillisessä kentässä on meneillään oma keskustelu ”raamatullisista sukupuolirooleista” perheessä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa. Keskustelussa väitetään usein, että Jumala on Raamatussa määritellyt miehen ja naisen roolit, tehtävät ja aseman tietynlaiseksi, ja kristittyinä meidän tulee noudattaa näitä ollaksemme uskollisia Raamatun ihmiskuvalle.

Näissä kahdessa keskustelussa on – ehkä yllättäen – sama ongelma: molemmat päätyvät rajaamaan sukupuoleen liittyvät ominaisuudet ja roolin hyvin kapeasti. Yhteiskunnallinen keskustelu sukupuolen moninaistamisesta johtaa, vastoin sitä mitä tavoittelee, siihen, että jos yksilö on hiemankaan erilainen kuin kulttuurimme oletus hänen sukupuolestaan, hänen identifioitumisensa biologiseen sukupuoleen helposti kyseenalaistetaan ja tarjotaan vaihtoehdoiksi esimerkiksi ”sukupuolen korjaamista” tai sukupuolen vaihtamista ”muuksi”. Näin kahden sukupuolen roolit kapenevat entisestään.

Käsitteen raamatullinen sukupuolirooli vaikeus taas on siinä, että käytännössä sukupuoliroolien määritelmiä on vaikeaa erottaa sukupuolen stereotypioista, jotka ovat kulttuurimme, ei Raamatun tuotetta. Raamattu kuvaa ihmisen luomisen yksiselitteisesti kahtena sukupuolena, joista kumpikin on kokonainen ihminen ja Jumalan kuva. On vain yksi ihmisyys, mutta kaksi sukupuolta, jotka määrittyvät biologisesti. Niinpä mies ja nainen ovat samaan aikaan perustellusti samanlaisia ja erilaisia; biologinen erilaisuus merkityksellistyy erityisesti lapsen syntymisessä ja huoltamisessa. Kun tuota erilaisuutta pyritään määrittelemään, meille ei kuitenkaan yhtäkkiä enää riitäkään biologia, vaan alamme lisätä sukupuolen määritelmään monenlaisia ominaisuuksia ja toimintoja, jotka yksilön tasolla voidaan kokea vaatimuksiksi. 

Ratkaisuja yhteisöille ja yksilöille

Kysymykseni onkin meille kristittyinä, Raamattuun uskovina ihmisinä: Voisimtmeko vahvistaa jokaista yksilöä hänen biologiseen sukupuoleensa niin, että aidosti luottaisimme Jumalan luomistyöhön? Saisimmeko silloin nähdä Jumalan luomistyön tulevan kauniisti esiin erilaisissa miehissä ja naisissa, jotka saisivat sukupuolensa kukoistamaan ainutlaatuisella tavalla? 

Pitäisin tätä parempana ratkaisuna siihen rikkinäisyyteen ja hämmennykseen, joka kohtaa erityisesti lapsiamme ja nuoriamme, kuin sitä, että ajaisimme hämmentynyttä ihmistä vielä ahtaampaan tilaan suhteessa sukupuoleensa. Tätä olisi raamatullinen sukupuolen vahvistaminen: naisen ja miehen määritelmäksi riittää todeta biologisin perustein sukupuoli, ja sen perusteella voimme antaa paljon tilaa yksilölliselle identifioitumisprosessille. 

Yhteiskuntana taas kysyn meiltä: Eikö meidän tulisi ennemmin laajentaa mahdollisuuksia identifioitua omaan, biologiseen sukupuoleen avartamalla oletuksiamme kahden sukupuolen ominaisuuksista yllä kuvaamallani tavalla sen sijaan, että lisäisimme sukupuolten määrää?  

Lopuksi palaan vielä yksilötasolle ja ajatukseen identiteetistä niveltämisenä. Sukupuoleen liittyvä identifioituminen olisi tämän ajatuksen mukaan oman, ainutlaatuisen yksilöllisen kokemuksen niveltämistä kulttuurimme naisen ja miehen rooleihin ilman painetta mukautua täydellisesti rooliin ja myös ilman painetta vaihtaa kategoriaa kokonaan, jos kulttuurinen rooli ei sovi. Nainen voi näyttää siltä, miltä minä näytän, ja mies voi näyttää siltä, miltä sinä näytät, näyttipä se paljon tai vähän kulttuurimme nais- ja mieskuvalta. 

Artikkeli on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 48/2018. Sarjan muut osat ilmestyvät viikottain tänne.