Identiteetissä on valtavasti voimaa (osa 4/10)

15.11.2018

Suvi Kankkunen KTM, pastori Suvi Kankkunen on Suomen teologisen opiston kehittämisjohtaja. Hän on myös amatöörihuilisti ja kulttuuridiletantti, joka ei lopeta kehittämistä vapaa-ajallaankaan.
Suvi Kankkunen KTM, pastori Suvi Kankkunen on Suomen teologisen opiston kehittämisjohtaja. Hän on myös amatöörihuilisti ja kulttuuridiletantti, joka ei lopeta kehittämistä vapaa-ajallaankaan.

Tässä ja seuraavassa osassa (4–5/10) jatketaan aiempien osien ajatusta Kristuksessa olemisesta siihen, miten identiteetti rakentuu yksilöllisenä ja yhteisöllisenä prosessina. Mielenkiinto on enemmänkin identiteetin muodostumisessa kuin sen sisällössä.

Minun identiteettiprosessiani on haastanut koulukiusattuna oleminen lapsuudessa. Kiusaaminen oli porukan ulkopuolelle jättämistä ja tietynlaiseksi leimaamista. Minut laitettiin luokkayhteisössä aran ja hiljaisen ihmisen lokeroon, vaikka en kokenut itseäni sellaiseksi. Samalla sosiaalisesti muodostettu lokero ei kuitenkaan antanut minulle juurikaan tilaa ilmaista sitä.

Jos identiteetti olisi yksinkertaisesti vain yksilön oma käsitys itsestään, vuosien lokerossa eläminen ei olisi vaikuttanut minuun ja identiteettiini mitenkään. Meille lienee kuitenkin selvää, että vaikka tuollaisen kokemuksen ei tarvitse olla määräävä, se ei voi olla vaikuttamatta. Tiedostinkin jo silloin eläväni ristiriidassa minäkäsitykseni ja sosiaalisen paikkani välillä, ja aikuisena tulin enemmän tietoiseksi siitä, miten tämä vaikutti käsitykseeni itsestäni ja sen kautta asettumiseeni erilaisiin porukoihin.

Identiteettini on niveltämistä

Kokemukseni havainnollistaa identiteettiä inhimillisenä ilmiönä: se on sisäisen kokemukseni niveltämistä niihin ”lokeroihin” tai rooleihin, joita sosiaaliset ympäristöni, kuten perheeni, luokkani, ystäväpiirini tai seurakuntani minulle tarjoavat. On huomattava, että identiteettini ei määräydy näiden roolien mukaan, vaan identiteettini on se prosessi, jossa itse nivellän omaa, yksilöllistä minääni erilaisiin rooleihin, jotka taas muotoutuvat yhteisöllisesti.

Keinomme elää niiden jännitteiden, jopa ristiriitojen kanssa, joita koemme persoonamme ja erilaisten rooliemme välillä, on identiteettiprosessi. Yksilöllisen ja sosiaalisen todellisuuden niveltäminen identiteetiksi on se keino, jonka avulla voimme elää niiden jännitteiden, jopa ristiriitojen kanssa, joita koemme persoonamme ja erilaisten rooliemme välillä. Siksi voidaan sanoa, että identiteetissä on valtavasti voimaa.

Minä ja roolini

Minulla on vaihtelevassa määrin mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin rooleihin asetun, ja siihen, millaisiksi roolini muotoutuvat. Esimerkiksi siihen, että ylipäänsä olen isosisko, minulla ei ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta vaikuttaa. Voin kuitenkin vaikuttaa omaan isosiskona olemiseeni paljon. Sekään ei silti ole yksin minun määrättävissäni, vaan isosiskouteni on suhteessa juuri tiettyihin ihmisiin, pikkuveljiini, joilla on vaikutusta siihen, millaiseksi se voi muodostua. Näin identiteettini isosiskona on elävää todellisuutta.

Ammattini taas on esimerkki roolista, jonka valitsemisessa minulla on ollut enemmän vaikutusmahdollisuuksia, joskaan ei rajattomasti. Se on myös esimerkki siitä, miten yksilön valinnanvapaus suhteessa identiteettiin on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Esiteollisella ajalla miehen ammatiksi valikoitui se, mitä hänen isänsä oli tehnyt (naisilla ei yleensä ollut ammattia lainkaan) ja koulutus koski vain pientä osaa kansasta; nykyaikana taas mahdollisuudet ovat huomattavasti avoimemmat.

Yksilöllistä ja yhteisöllistä

Ajatus identiteetistä niveltämisenä on peräisin sosiologi Stuart Hallilta. Tämä näkökulma identiteettiin on hyödyllinen siinä mielessä, että se tekee näkyväksi identiteetin yksilöllisen ja yhteisöllisen luonteen, antamatta kummallekaan liian painokasta asemaa. Historiassa on huonoja esimerkkejä jommankumman painottamisesta liikaa; totalitaarisessa yhteiskunnassa yhteisön identiteetti ja etu menee aina yksilön ainutlaatuisuuden ja arvon edelle, kun taas yltiöindividualismi johtaa yksilöiden etujen väliseen loputtomaan taisteluun ja irrallisuuteen. 

Raamatun perustuksella emme voi hyväksyä kumpaakaan näistä painotuksista yksinään. Luomistyön perusteella meidän täytyy tunnustaa sekä yksilön ainutlaatuisuus ja luovuttamaton arvo että yhteisön, liittymisen ja suhteiden välttämättömyys. Niinpä kristityn identiteetin rakentumisessa täytyy olla sijansa molemmille, ja prosessia, jossa yksilön identiteetti muotoutuu sekä ainutkertaisen yksilöllisenä että syvästi yhteisöön linkittyvänä, nimitän tässä niveltämiseksi. 

Sanan mukaan ojentautuneena

Jotta Kristuksessa oleminen tuli todellisuudeksi tytölle, joka eli vuosia kiusatun lokerossaan, tarvittiin kokemusten ja oman identiteetin purkamista auki, kokemuksia monenlaisista yhteisöistä ja päivittäistä vaeltamista Jumalan ja hänen Sanansa kanssa. Pystyin raivaamaan tieni ulos lokerostani ja ottamaan persoonaani paremmin vastaavan paikan erilaisissa ryhmissä. Identiteetissä on voimaa – varsinkin Jumalan Sanan mukaan ojentautuneessa identiteetissä.

Artikkeli on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 46/2018. Sarjan muut artikkelit ilmestyvät viikottain tänne. HUOM. Osa 5 ilmestyy viikolla 48.