Minä olen... Kristuksessa (osa 2/10)

1.11.2018

Teologian tohtori Markus Nikkanen on Suomen teologisen opiston opintojohtaja. Hän tykkää itämaisen ruuan laittamisesta, toivoo pääsevänsä vielä joskus vapaasukelluksen kurssille ja rakastaa palavasti vaimoaan ja tytärtään.
Teologian tohtori Markus Nikkanen on Suomen teologisen opiston opintojohtaja. Hän tykkää itämaisen ruuan laittamisesta, toivoo pääsevänsä vielä joskus vapaasukelluksen kurssille ja rakastaa palavasti vaimoaan ja tytärtään.

Tämä kirjoitus jatkaa Suomen teologisen opiston opetussarjaa kristityn identiteetistä.

Tämän sarjan edellisessä kirjoituksessa käsiteltiin identiteetin rakentumista prosessina, jossa yksilö kysyy itseltään: “Kuka minä olen?” Tähän prosessiin liittyy mahdollisuuksien lisäksi uhkia, sillä identiteetti voidaan omaksua toisilta (eli ottaa saneltuna) sen sijaan, että henkilö löytäisi aidosti itsensä. Toisaalta on mahdollista rakentaa oma identiteetti myös harhakuvien varaan — todellisuudesta piittaamatta — jolloin omalle käsitykselle itsestä ei löydy perusteita. 

Terve (kristillinen) identiteetti

Kristillisestä näkökulmasta katsottuna vahva ja terve identiteetti rakentuu, kun yksilö löytää itse itsensä Jumalan luomisessa ja lunastuksessa asettamien terveiden rajojen puitteissa. Nämä terveet rajat eivät ole siis ihmisten asettamia, ja kaikkia elämän eteemme viskaamia identiteetin rakennuspalikoita ei kannata nielaista ainakaan pureskelematta. Esimerkiksi rikkinäinen perhetausta on voinut painaa meihin jälkensä, meihin on saatettu kohdistaa voimakasta painetta ja ohjailua sukupuolemme takia, tai yhteisömme on voinut halveksua meitä syntyperämme vuoksi. 

Lunastuksen näkökulmasta kristitty rakentaa oman identiteettinsä sen tosiasian varaan, että hän on Kristuksessa. Kyseessä ei ole yksi rakennuspalikka muiden joukossa, vaan rakennuksen tärkein kivi, jonka varassa oman identiteetin koko paino lepää. Kristuksessa olemisen oikea hahmottaminen tekee kaikista muista itseä ja elämää määrittävistä tekijöistä toissijaisia riippumatta siitä, kuinka hyviä tai huonoja ne ovat.

Minä Kristuksessa vai Kristus minussa?

Mutta olenko minä Kristuksessa vai Kristus minussa? Molemmat kielikuvat esiintyvät Paavalin teksteissä. Herätyskristillisessä julistuksessa on kuitenkin totuttu puhumaan uskoontulosta tapahtumana, jossa Jeesus muuttaa minun sisimpääni. Paavali käyttää tällaista kielikuvaa kuitenkin vain viisi tai kuusi kertaa. Ajatus Kristuksessa olemisesta sen sijaan esiintyy Paavalin teksteissä noin 160 kertaa. Miksi emme siis tuo tätä näkökulmaa painokkaammin esille julistuksessamme? 

Käytännön tasolla näissä kielikuvissa on melkoinen ero: jos minä asun Kristuksessa, hän on talon isäntä ja määrittää minun elämääni. Jos Kristus taas asuu minussa, isännästä voi olla montaa mieltä. Piilotetaanko Jeesus esimerkiksi kellarikerrokseen asumaan tiukan paikan tullen? Paavalille ajatus Kristuksen herraudesta oli selvä, mutta onko se sitä meille?

Pelastus on maantietoa

Raamatun mukaan pelastus ei ole pelkästään syntien anteeksisaamista Kristuksen täytetyn työn perusteella. Raamatussa pelastukseen kuuluu keskeisesti myös se, että kristitty muuttaa Kristukseen, jossa hän löytää itselleen kokonaan uuden kodin: “Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 8:1, KR92). “Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.” (1 Kor. 1:30, KR38). 

Toisin sanoen: vaikka “maksettu on velkani mun” ilmaiseekin tärkeän totuuden, tästä koko hinnan maksamisesta tulee totta kohdallamme vain Kristuksessa, johon olemme muuttaneet pelastuksen myötä asumaan. Pelastusta pitäisi siis kuvata enemmänkin maantietoon kuin maksamiseen liittyvillä kielikuvilla.

Uusi perhe, uusi luomus

Kristuksessa uskova saa kokonaan uuden perheen, ja hänen aiempi sosiaalinen statuksensa, sukupuolensa ja etninen taustansa eivät enää toimi hänen identiteettinsä ensisijaisina määrittäjinä: “Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal 3:28, KR38, vrt. Kol 3:11).

Kristuksessa uskovasta tehdäänkin kokonaan uusi ihminen: koska ylösnoussut Kristus on Jumalan uuden luomisen ensihedelmä, myös Kristukseen muuttanut kristitty osallistuu tähän uuden luomisen todellisuuteen: “Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2 Kor 5:17, KR92). 

Näin ollen Kristuksessa oleminen antaa kristityn identiteetin rakentamiselle kokonaan uudet ja terveet lähtökohdat, jotka eivät perustu rikkinäiseen ympäristöön tai vaikkapa hämmentyneeseen subjektiiviseen kokemukseen. 

Mille perustalle rakennan?

Kristuksessa olemisen ymmärtäminen on kristityn identiteetin rakentumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä asia. Uskovallakin on vaarana rakentaa identiteettinsä “lihallisen” eli Kristuksesta irrallisen todellisuuden varaan sen sijaan, että hän tekisi tietoisesti Kristuksesta identiteettinsä keskuksen ja perustaisi käsityksen itsestään niiden terveiden lähtökohtien varaan, jotka Kristuksessa oleminen tuo hänen elämäänsä. Mutta miten terve, Kristuksessa olemiseen perustuva identiteetti rakennetaan? Tästä puhumme lisää ensi kerralla. 

Sarjan muut artikkelit ilmestyvät viikottain tänne.