Pyhän Hengen jumaluus haastaa palvomaan, ei ohjailemaan

24.1.2017



Pyhä Henki meissä ja maailmassa 2/4

Kirjoitussarjassa opimme tuntemaan Pyhää Henkeä persoonana ja henkilökohtaisessa suhteessa meihin (osa 1), Jumalana kolminaisuudessa (osa 2) sekä Jumalan mission toteuttajana maailmassa (osat 3–4). Kirjoitussarja on julkaistu Suomen Viikkolehdessä syksyllä 2016.

Monilla meistä on käytännössä teologia, jossa Pyhä Henki on arvovallaltaan Isän ja Jeesuksen alapuolella, väittää Millard Erickson. Raamattu kuitenkin todistaa Pyhästä Hengestä, että Hän on Jumala yhtä täydesti ja riittävästi kuin Isä ja Poika, ja yhtä erottamaton heistä.

Kolminaisuuteen ei voikaan sisältyä minkäänlaista arvojärjestystä, muuten se, joka olisi olemuksellisesti alamainen, ei olisi yhtä täydesti Jumala kuin muut. Näkemys, jossa Isä nostetaan hallitsevaksi Pojan ja Pyhän Hengen yli, tunnetaan monarkianismina, joka kirjaimellisesti tarkoittaa yhtä hallitsijaa. Tämän sijaan Raamattu puhuu toiminnallisesta ja väliaikaisesta, vapaaehtoisesta alamaisuuteen asettumisesta Pojan suhteessa Isään (1.Kor. 15:28).

Pyhän Hengen jumaluus Raamatussa

Raamattu osoittaa Pyhän Hengen jumaluuden ensinnäkin mainitsemalla Hänet Isän ja Pojan yhteydessä (Matt. 28:19, 2.Kor. 13:14, 1.Kor. 12:4–6). Häntä myös kutsutaan Jumalaksi (esim. Apt. 5:3–4). 

Toiseksi Pyhällä Hengellä kuvataan olevan jumalallisia ominaisuuksia. Hän on ikuinen (Hepr. 9:14), kaikkivoipa (Room. 15:19), kaikkitietävä (1.Kor. 2:10) ja kaikkialla läsnäoleva (Ps. 139:7–10). Jumalan moraalisiin ominaisuuksiin viitaten Hän on totuuden Henki (Joh. 16:13), rakkauden Henki (Room. 15:30) ja pyhyyden Henki (Room. 1:4).

Pyhä Henki myös tekee jumaluuteen kuuluvia asioita. Luominen (1.Ms. 1:2) ja ihmisen uusi luominen Jumalan kuvaksi (2. Kor. 3:18) ovat Pyhän Hengen työtä, samoin kuolleiden herättäminen (Room. 8:11). Hän inspiroi ja avaa Pyhät kirjoitukset (2.Tim. 3:16).

Pyhällä Hengellä on Jumalan auktoriteetti

Niinpä meidän on pidettävä Pyhän Hengen arvovaltaa ja auktoriteettia Jumalan valtana, ja tällaisena meidän tulisi palvoa ja totella Häntä. Välillä huomaan kuitenkin ajautuvani kohtelemaan Pyhää Henkeä ikään kuin ohjailun ja käskemisen kohteena tavoitellessani Hänen läsnäoloaan ja toimintaansa. Opetan profetiaa, parantumista ja muuta armolahjojen toimintaa ikään kuin meistä voisi tulla siinä ammattilaisia, jotka hallitsevat keinot ja kanavat. 

Joudun kuitenkin aina uudestaan palaamaan siihen totuuteen, että Pyhä Henki on tosi Jumala, jolla on Jumalan koko auktoriteetti ja joka on minulle palvonnan, ei ohjailemisen kohde. Kun haluan vaalia armolahjojen toimimista seurakunnan keskellä ja omassa elämässäni, minun tulee lähestyä Pyhää Henkeä sinä Jumalana ja persoonana, joka Hän on. 

Kirjoittaja on opettaja ja Hope-raamattukoulun johtaja Suomen teologisella opistolla.