Ajankohtaisia ajatuksia arkistosta 3/4 - Millaisia piirteitä sisältyy uusapostoliseen liikeeseen? (osa 2)

11.4.2016


Simo Lintinen

Suomen teologisen opiston rehtori Simo Lintinen on pohtinut ajankohtaisia asioita lukiessaan kolme mielenkiintoista kirjaa (Useiden kirjoittajien kirjoittama Koetelkaa kaikki, Tapani Suonnon Kuinka tunnistaa eksytys sekä hyvän ystävänsä Cai Talvion kirjan Kärsimyksen ja kirkkauden välissä)Nyt keskustellaan karismaattisuudesta erityisesti sosiaalisessa mediassa. Yksi aihe on apostolisuus tai uusapostolisuus ja sen seurauksena pyrkimys kristillisen kentän uusjakoon. Simo muisti kirjoittaneensa aiheesta neljä kirjoitusta 16 vuotta sitten Suomen viikkolehteen. Olkoon nämä arkistosta löydetyt ajatukset Simo Lintisen osuutensa käynnissä olevaan keskusteluun uusapostolisuudesta.

Tämä on neliosaisen sarjan kolmas kirjoitus. Ensimmäinen kirjoitys löytyy täältä ja toinen täältä. Kirjoitussarjan pääsivulle pääset täältä.

Uusapostolinen liike lähtee ajatuksesta, että Jumalan työ historiallisesti ja pelastushistoriallisesti  on siirtymässä uuteen vaiheeseen – apostolisen siunauksen aikaan. Alkuseurakunnan dynamiikka palautuu uusien Apostolien ilmaantuessa näyttämölle. Tunnistetaan asioita, joilla ei ole suoraa yhteyttä seurakunnan historiaan ja sen tähden niiden katsotaan olevan suoraan ylhäältä tullutta, kuten apostolisena aikana. Kaikki mikä on perinteetöntä ja nyt tilanteessa syntynyttä halutaan nähdä tämän uuden apostolisen vaiheen ilmentymänä.

5. Uudet jumalanpalavelusmuodot

Edellisessä artikkelissa listasimme C Peter Wagnerin löytämästä yhdeksästä ”apostolisesta piirteestä” neljä. Viidentenä seikkana Wagner listaa uudet jumalanpalvelusmuodot ja kuvaa, että  urut vaihtuvat syntetisaattoreiksi, kuorot kaapuineen vaihtuvat ylistysryhmiksi ja ohjelman esittäminen osallistumiseksi jne. Perinteiden sijaan on astunut spontaani kekseliäisyys ja osittain epäjärjestyskin, jota näytetään ihannoivan.

Ensiksi on sanottava, että niin pitkälle kun voidaan asiaa tutkia, niin alkuseurakunnan tai Apostolisen ja apostolisten isien  ajan jumalanpalvelus noudatti juutalaista jumalanpalvelusjärjestystä. Siinä oli tietty järjestys. Jumalan palvelemisen (palvonnan) osuus, joka ilmaistiin VT:n psalmien teksteillä hymnien muodossa. Psalmien tekstien lukeminen (joskus vuoroluku) ja kolminkertainen ”pyhä”-huuto oli myös osa sitä. Uskon- ja synnintunnustus kuuluivat tavalla tai toisella aina mukaan ja ehtoollinen, Herran ateria näytteli keskeistä osaa. Tähän oli lisättynä vielä opetus ja käskyjen toistaminen. Näin se ensimmäisen vuosisadan aito alkuperäinen apostolinen seurakunta aloitteli silloisen Juutalaisen perinteen saattelemana, voittaen dynaamisesti ja ennen näkemättömän laajasti alaa kristillisyydelle. Seurakunnan vähemmän muodollisen kokoontumisen muotona oli ns. Agapeateriat. Näiden muodosta ja järjestyksestä ei ole jäänyt paljoa tietoa. Mutta apostolisuus tai kristinuskon voittokulku ei voinut siis liittyä ensisijaisesti jumalanpalveluksen muotoon tai ”vapauteen”. Seurakunnan dynaaminen vaikutus perustui jumalanpalveluksien vaikutukseen, josta syntyi elämän toisenlainen laatu. Alkuseurakunta eli toisen maailman kansalaisina ensisijaisesti. Tämä johti väistämättä  konfliktiin narsistisessa ja hedonistisessa ympäristössä. Oli toisenlainen kansa, joka itsensä uhraten ahkeroitsi hyviä tekoja.

Uuden apostolisen liikkeen ajattelun taustalla jumalanpalveluksia ajtellessa saattaa olla huoli siitä, että niistä on tullut jotain muuta kuin Jumalan kohtaamiseen mahdollistavia tilanteita. Pohjois- Amerikkalaisessa ympäristössä reaktio on noussut yhtäältä loppuun hiottua ohjelmallisuutta ja toisaalta tilaisuuksien mitättömyyttä vastaan. Tarvitsemme jumalanpalveluksien uudistamista. Suuret valta- tai laitoskirkotkin etsivät jumalanpalveluksiinsa mielekästä sisältöä ja monipuolisuutta. Uskon, että sekä muutospaine että toteutetut muutokset on kuitenkin selitettävissä kulttuurin luomilla uusilla haasteilla ja niiden synnyttämästä välttämättömyydestä.

6. Erilainen rukous

Kuudenneksi Wagner kiinnittää huomiota apostolisten seurakuntien erilaiseen rukoukseen. Kieltämättä tässä hän jälleen tunnistaa kipukohdan, joka ratkaisemiseksi ei tarvinne apostolisuusteesiä. Meilläkin yhteinen rukous noudattelee usein muistiin jääneitä muutamia perusratoja, joita toistamme ja ajattelemme, että tämä on Hengen vapautta. ”Opeta meitä rukoilemaan” on mielestäni tämän ajan ensisijainen rukous. Tässä on parantamisen varaa, koska kaikki suuret asiat Jumalan valtakunnassa ja herätyksen historiassa ovat syntyneet rukouksen kautta. Uskon kuitenkin, että pysähtyminen ja Jumalan etsiminen on kaikkina aikoina ollut mahdollista ja sn tarve on ajoittain tunnistettu erityisesti. Sysäys voi olla vaikka tämä kirjoitus. Jumalan Henki on vuodatettu, mutta Hengen vaikutus ei ole automaattinen. Siksi vanha rukous ”veni spiritus sancti” – tule pyhä Henki, on tänäänkin ajankohtainen. Jumala ilmestyy, mutta myös kätkeytyy, jotta me pysähtyisimme ja erottaisimme Hänen johdatuksensa, johon Hän on sitten valmis voimansa ja siunauksensa vuodattamaan. Vapaan – harhailevankin - rukouksen sijaan olen itse hiljentynyt Jumalan edessä vanhojen kirjoitettujen rukousten avulla. Se on tällä kertaa toiminut ja luonut itselleni tilaa ja Hengen vapautta.

7. Uusi talousajattelu

Apostolisuudeksi nähdään myös uusi talousajattelu, johon suoraan vaikuttaa johtajien velvoittava opetus. Tähän liittyy myös menestyksen juonteita ja sitä, että rahalla ja vallalla saadaan myös evankeliumille menestys. Hopeaa ja kultaa ei meillä ole vaihtuu ajatukseen, että hopea, kulta ja näiden mukana tuleva vaikutusvalta on olennaista myös seurakunnan menestykselle.

Eräässä mielessä asia on jälleen keskeinen. Raha on useille lähes jumala, eikä niin saa kristitylle olla. Me emme perimmäisesti omista mitään. Kaikki on Jumalan lahjaa. Olemme huoneenhaltioita. Antaminen Jumalan valtakunnan työhön tuo siunausta - runsas antaminen runsasta siunausta. Mutta antamisen tulisi lähteä tyydytetystä sydämestä ja niiden resurssien mukaan, joita Jumala on kullekin antanut. On vaarallista ajatella, että johtajat alkaisivat käsitellä seurakuntalaisten omaisuutta ikäänkuin seurakunnan omana. Omistamisen oikeus ja vapaaehtoinen luopuminen ovat raamatullisia periaatteita. Antamisen järjestelmällisyys tai julkisuus saattaa johtaa siihen, että siitä tulee pyhyyden mitta ja kriteeri, jonka perusteella ihmisiä arvioidaan. Se johtaa pahimmassa tapauksessa Ananaiaksen ja Safiiran ulkokultaiseen käyttäytymiseen, jossa ulkonainen ei vastannut sisäistä ja seurauksena oli katastrofi.

8. Uusi ulospäin suuntautuminen ja 9. Pyhän Hengen suoranainen toiminta

Lopuksi Wagner tuo esille Uuden ulospäin suuntautumisen ja Pyhän Hengen suoranaisen yliluonnollisen toiminnan odottamisen ja sen sallimisen. Huolellinen kirkkohistorian tutkimus osoittaa, että voimakas Jumalan hengen toiminta johtaa kadotettujen etsimiseen ja voimakkaat Pyhän Hengen vaikuttamat ilmiöt julistuksen yhteydessä eivät rajoitu ainoastaan tähän viimeiseen aikaan. Siellä missä on etsitty Jumalan läsnäoloa on koettu Jumalan voimaa. Se on Pyhän Hengen  läsnäoloa ja toimintaa – ei apostolisen hengen.

Pohdintaa ja arviointia

Yhdeksänkymmentäluvulla pohdittiin Vapaakirkossa käsitettä virka tai palvelustehtävä osana suurempaa työntekijäkysymystä. Tavoitteena oli kirjoittaa auki raamatullinen ja käytännöllinen käsitys siitä, miten Uuden testamentin seurakunta tuli organisoida niin, että kaikki lahjat, joita Jumala oli jo antanut seurakunnalle tunnistettaisiin ja tulisi käyttöön. Tästä pohdinnasta syntyi asiakirja Näkemyksiä virkakäsityksestä Suomen Vapaakirkossa, jossa myös määrittyi vapaakirkollinen ajatus apostolisuudesta. Päädyimme siihen, että Uuden testamentin mainitsemat Apostolin ja profeetan virat tai palvelustehtävät sellaisina, kun ne teksteissä kuvataan, olivat alkuseurakunnan ja koko alkavan kristillisyyden perustavia virkoja. Lisäksi totesimme, että Uusi testamentti ei käsittele enää näitä virkoina paikallisen seurakunnan palvelustehtävistä puhuttaessa eikä laajemmissakaan yhteyksissä. Apostolin ja profeetan virat olivat perustaa luovia, ainutkertaisia ja ainutlaatuisia. "…apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef.2:20-22)

Uuden testamentin paikallisen seurakunnan järjestystä kuvaavat tekstit eivät myöskään käsittele profeetan tai apostolin valintaa laajemmin, ei virkaan asetettavan henkilön edellytyksiä tai hänen asettamista tehtäväänsä. Tällaista ei tunnista myöskään alkuseurakunnan historialliset Raamatun ulkopuoliset tekstit. 

Muun muassa näillä perusteilla Vapaakirkossa ei teologisin perustein määritellä mitään auktoriteettia paikallisen seurakunnan yläpuolelle. 1800-luvun lopun lähetystulen kantajan Fredrik Fransonin mukaan ”olkoon jokainen paikallinen seurakunta oma synodinsa.”. Tässä ajatuksena on, että Jumala vaikuttaa kaikkien ja jokaisen seurakuntalaisen kautta yhtenä kokonaisuutena; ei vain joidenkin erityisten kautta. Puheena olevan pohdinnan johtopäätöksenä Vapaakirkon ja sen seurakuntien nimettyjä palvelustehtäviä Uuden testamentin mukaan ovat vanhimmiston jäsen, joista erityistä opetustehtävää ajatellen yksi on pastori. Tunnistamme myös evankelistan, diakonin tehtävät. 

Uuden testamentin vanhimpaan rinnastetaan vapaaseurakunnan vanhimmistoon valitut henkilöt ja seurakunnan päätoimisessa julistus- ja opetustyössä toimivat työntekijät so. pastorit ja hyväksytyn työntekijän valtakirjalla toimivat päätoimiset hengellisen työn tekijät. Evankelistan virka luo oman erityisryhmänsä. Evankelistan tehtävä suuntautuu seurakunnasta ulospäin. Tehtävän olemuksen tähden tai siihen olennaisesti liittyen virka ei ole paikallisseurakunnan johtamisvirka. Uuden testamentin diakonin virkaan rinnastetaan ne työntekijät, joiden tehtävä toteutetaan vanhimmiston ja em. työntekijöiden johtajuuden alaisuudessa. Apostolin virkaa, tehtävää tai tehtävänimikettä ei seurakunnissamme tai kirkossamme tunnisteta.

Samalla myönnämme C. Peter Wagnerin ja muiden tunnistamat ongelmat seurakunnan toimimattomuudessa ja vähäverisyydessä. Apostoien ennalleen asettamisen sijaan myönnämme tarvitsemamme muutokseen uutta Pyhän Hengen virvoittavaa vaikutusta ja samalla viisautta ja tarkkanäköisyyttä seurakunnan rakenteiden ja toiminnan uudistamiseen siten, että sen kaikki henkilölahjat tulevat esiin ja varustetaan Jumalanvaltakunnan työhön.

Simo Lintinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston rehtori

(Apostolista liikettä koskeva lähde: C Peter Wagnerin The New Apostolic Churches, Regal 1998).