Raamatun haastavat kohdat 9/22 - Ovatko vaikeat ihmissuhteet osa Jumalan kasvatusmenetelmää?

17.12.2015


Marika Peussa

Edellinen kirjoitus >>

Kirjoitussarjan pääsivu >>

Seuraava kirjoitus >>

Kaikki meistä ovat joskus painiskelleet Raamatun haastavien kohtien kanssa. Kirjoitussarjassa Suomen teologisen opiston opettajat jakavat omaa pohdintaansa ja kamppailuaan jakeiden kanssa, joihin ei välttämättä löydy lopullista oikeaa tulkintaa, mutta joista voimme silti oppia jotakin Jumalan tahdosta meitä kohtaan. 

Jaakobin tie Israelin yhdeksi kantaisäksi kulki pettämisen kautta, kuten nimikin, Jaakob, kertoo. Jaakob osti nälkäiseltä isoveljeltään esikoisoikeuden keitolla ja sai esikoisen siunauksen isältään huijauksella. Perintönsä hän sai appiukoltaan viekkaudella.

Lopulta Jaakobista tuli rikas mies, jolla oli vaimoja, lapsia, orjia ja karjaa. Jumala muuttaa Jaakobin nimen Israeliksi (suomeksi ”Jumala hallitsee”) ja lupaa, että hänen jälkeläisistään kasvaa suuri kansa, joka perii Kanaaninmaan. Jumala ei rankaise tai nuhtele Jaakobia.

Esausta kerrotaan, että hän oli valmis murhaamaan veljensä tuon siunauksen tähden. Hän otti vaimoikseen vierasheimoisia naisia ja murehdutti vanhempansa. Jaakob sen sijaan paetessaan Esaun kostoa kohtaa Jumalan ensimmäistä kertaa ja kulkee siitä lähtien Jumalan johdatuksessa.

Riitaa ja kateutta

Jaakob pakenee äitinsä suvun luokse Harraniin, josta hän lähtee noutamaan itselleen vaimoa. Äitinsä veljen, Labanin, luona Jaakob kohtaa vaikeuksia. Hän joutuu perheessä orjan asemaan.

Laban antaa väärän tyttärensä vaimoksi Jaakobille, myöhemmin myös hänet, josta oli sovittu. Siskosten välillä on riitaa ja kateutta. Raakel, Jaakobin lempivaimo, ei saa lapsia, haastaa riitaa ja syyttää Jaakobia tilanteesta. Lea nimittää lapsensa Jumalan mukaan, Raakel ei. Riitatilanteen seurauksena poikia syntyy kaksitoista, Israelin heimojen kantaisät.

Lopulta perhe pakenee salaa Labanin luota Jaakobin kotiseuduille Kanaaninmaahan. Orjan asemassa ollessaan Jaakob olisi joutunut jättämään vaimonsa ja lapsensa, jos olisi lähtenyt julkisesti. Laban oli ketku ja valehtelija loppuun asti.

Lähdön yhteydessä Raakel varastaa isänsä kotijumalat. Sen seurauksena hän kuolee matkalla ennen kuin he ehtivät perille. Vain Lea pääsee sukuhautaan miehensä viereen Hebroniin. 

Pyrkimys rauhaan

Jaakobin kokemat vääryydet eivät lopu tähän. Siskosten riidat siirtyivät seuraavalle sukupolvelle, ja Jaakob joutui kärsimään lähes elämänsä loppuun saakka. Hän kuitenkin alistui Jumalan tahtoon, mistä hänen uusi nimensäkin, ”Jumala hallitsee”, kertoo.

Jaakob solmi lopulta rauhan sekä Esaun että Labanin kanssa. Sopu jäi kuitenkin laihaksi ja yhteydenpito jäi siihen. Esau ja Laban eivät muuttuneet. Jaakob kuitenkin pyrki elämään rauhassa kaikkien kanssa (Room. 12:18).

Jumalan kasvatus ja koulutus, jota hän meille järjestää, ei aina tunnu loogiselta tai reilulta. Vasta myöhemmin, joskus vuosien kuluttua tai ehkä vasta sitten joskus, ymmärrämme, miksi Jumala on vienyt meitä näihin tilanteisiin.

 

Marika Peussa

Kirjoittaja toimii Vanhan testamentin hepreankielen tuntiopettajana Suomen teologisessa opistossa.