Miten meistä voi tulla enemmän älykkääseen, avoimeen ja syvälliseen vuorovaikutukseen kykeneviä kristittyjä?

1.7.2013


Janis Cukurs

Eräs nettikirjakaupan kirjaarvostelija Scott D. Weitzenhoffer kirjoitti vuonna 2005 kommentin arvostellessaan evoluutiota ja kreationismia (luomisoppia) käsittelevää kirjaa: ”Kreationistien kanssa väittely on sama kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa.Se kaataa nappulat, kakkaa pitkin lautaa ja lopuksi lentää laumansa luokse ja kertoo innolla voittaneensa.”

Weitzenhofferin kommentti sai tämän jälkeen siivet alleen  internet-maailmassa. Monet, erityisesti kristinuskoa vastustavat ihmiset, ovat lainanneet sitä, kun ovat halunneet esittää kritiikkiä uskovien kyvyttömyydestä osallistua reiluun, hyvin perusteltuun ja älykkääseen keskusteluun eri aiheista.

Ongelmana lausahduksessa on se, että se on raa’asti yleistävä ja aiheiden (kuten luominen) monimutkaisuutta laimentava. ”Pulumainen” asenne ei ole myöskään ainoastaan kreationistien tai uskovien ongelma. Saman voisi sanoa kenestä tahansa henkilöstä, joka on pinnallisuutensa ja huonon asenteensa vuoksi kykenemätön järkevään ja avoimeen keskusteluun eri tavalla ajattelevien kanssa. Ei tieteisuskova evolutionisti ole sen vähemmän shakkipeliä sekoittava pulu kuin kreationisti.

Samalla olemme sen valitettavan tosiasian edessä, että tämä lausahdus on myös meistä kristityistä liiankin monesti totta.

Isäni opetti minua pienenä: jos pystyt hallitsemaan vihan ja loukkaantumisen tunteitasi, voit oppia paljon sinuun kohdistuvasta kritiikistä.

Haluan pohtia kahta asiaa, joita voimme tehdä, jotta meistä tulisi enemmän älykkääseen, avoimeen ja syvälliseen vuorovaikutukseen kykeneviä kristittyjä.

1. Oppiminen ja älyllinen kehittyminen

Herätyskristillisyyttä leimasi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa painotus retoriikkaan ja tunnelataukseen sekä nopeaan uskonratkaisuun ja elämänmuutokseen tähtäävään julistukseen.

Korostamalla henkilökohtaista ja käytännöllistä uskoa Kristukseen se toi paljonkin hyvää maallistuvan kirkollisen kulttuurin vastapainoksi. Samalla sekulaariselta maailmalta tuli kysymyksiä tai hyökkäyksiä Jumalan olemassaoloa, uskon järkevyyttä, Raamatun totuutta sekä erilaisia kristinuskon keskeisiä oppeja vastaan. Herätyskristillinen yhteisö ei pystynyt vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ja erottautui akateemisesta maailmasta perustamalla omia seminaareja ja suojelemalla itseään ”pahalta maailmalta”.

Tuloksena syntyi kristillinen kulttuuri, jossa äärimmillään (esimerkiksi fundamentalistit) vierastettiin oman pienen piirin ulkopuolella tapahtuvaa älyllistä työskentelyä. Syntyi kaksijakoiset ja sekavat käsitykset uskon ja järjen sekä ”maallisen” ja ”hengellisen”  välisestä suhteesta.

Väärin ymmärrettyjä ja asiayhteydestään irrotettuja Raamatun jakeita kuten 1. Joh. 2:27 saatettiin käyttää anti-intellektualismin puolustamiseksi: ”…ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa…”

Tämä teksti ei tietenkään tarkoita, ettei tarvittaisi opetusta yleisesti. Se tarkoittaa, että emme tarvitse vääristynyttä, perusteetonta ja harhaan johtavaa opetusta, josta on kyse samassa luvussa.  Tämä ei myöskään tarkoita sitä, että Pyhä Henki olisi ihmisen järjen vastainen. Hän on enemmänkin järjen uudistaja, mahdollistaja ja suoristaja.

Jeesuksen mukaan tärkeintä elämässä on rakastaa Jumalaa kaikin tavoin, myös järjellisesti (Matt. 22:37–39). 

Paavali liittää juuri mielen uudistumisen mahdollisuuteen muuttua Kristuksen kaltaiseksi sekä kykyyn ymmärtää, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää ja Hänen mielensä mukaista ja täydellistä (Room. 12:1–2). Toisin sanoen meidän on Pyhän Hengen avulla opeteltava ajattelemaan, järkeilemään ja ymmärtämään asioita uudella tavalla.

Siksi meidän pitäisi kasvaa älyllisesti — lukea, opiskella, kerätä ja soveltaa tietoa. Ja kannustaa muita siihen sen sijaan, että sanomme tylysti: ”Älä kysy tuollaisia, usko vaan!”  

Pietarin haaste siihen, että olemme valmiina antamaan vastauksen jokaiselle, joka kysyy, mihin meidän toivomme perustuu (1. Piet. 3:15–16), sisältää valmistautumista järkevään ja älylliseen vuorovaikutukseen toisten kanssa.

Siksi on myös toinen haaste:

2. Keskustelun ja kunnioituksen kulttuurin hoivaaminen

Antamalla kysyjälle mahdollisuuden kysyä jopa typerän kysymyksen teemme kaksi Jumalan mielen mukaista asiaa: Ensiksi osoitamme ihmiselle kunnioitusta jopa silloin, kun hän ei ymmärrä kaikkea. Toiseksi avaamme oven vuorovaikutukselle, jossa syntyy avoimuus, luottamus ja yhteys.

Näemme Apostolien teoissa esimerkkejä Paavalin julistuksesta, jossa hän toisaalta perusteli uskon järkevyyttä älykkäällä tavalla, mutta toisaalta keskusteli kuulijoidensa kanssa. Hän antoi mahdollisuuden kysyä kysymyksiä, vastasi niihin ja kysyi itse kysymyksiä.

Totuus on enemmän kuin normatiivi tai kylmä tieto. Kun puhumme ”lihaksi tulleesta sanasta” meidän suurimpana mallinamme on Jeesus: millainen hän oli ja mitä hän teki.

Keskustelun ja kunnioituksen kulttuuri on se ympäristö, missä totuus tulee tänään lihaksi. Se ei jää pelkäksi kauniiksi ajatukseksi, vaan se tulee lähelle jokaista ihmistä. Kunnioituksen ja keskustelun ympäristössä on  mahdollisuus koskettaa ihmisiä paljon kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkää tietoa siirtämällä.

Uskon, että kun kasvamme älyllisesti sekä hoivaamme kunnioituksen ja keskustelun kulttuuria, meillä on mahdollisuus välttyä pelilautaa sotkevan pulun kohtalolta. Ja ehkäpä voimme auttaa siten myös muita oppimaan ja keskustelemaan järkevästi.

 

Janis Cukurs

 

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston systemaattisen ja käytännöllisen teologian opettaja sekä monimuotokoulutusvastaava.

Lähteet:

Moreland, James Porter, Love Your God with All Your Mind. Colorado Springs: NavPress, 1997.

Burke, John, Täydelliset älkööt vaivautuko, Hämeenlinna: Päivä Osakeyhtiö, 2009.