Seurakunta ja Jumalan valtakunta 6/7 - Henki vai organisaatio?

30.4.2015


Ilmo Mantere

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Seurakunnissa pyritään yleensä etsimään Pyhän Hengen johdatusta. Onhan kyseessä hengellinen yhteisö. Jos otsikon sanoja ajattelee vain vaihtoehtoina, tuntuu Henki jotenkin tärkeämmältä ja läheisemmältä kuin organisaatio, joka taas herättää mielikuvia jäykkyydestä ja virallisuudesta.

Näyttää siltä, ettei Uusi testamentti pidä Henkeä ja organisaatiota toisensa pois sulkevina käsitteinä. On tietenkin selvää, että Pyhä Henki on hengellisen elämän kannalta keskeisessä osassa.

Samalla on jo alkuseurakunnan aikaan nähtävissä, että esimerkiksi Paavali pyrki organisoimaan hyvin määrätietoisesti perustamiaan seurakuntia neuvomalla kirjeissään muun muassa vanhinten asettamisesta sekä siitä, millaisia ominaisuuksia seurakunnan kaitsijoilla tulee olla.

Alkuseurakunnan ensimmäisiä organisointivaiheita oli seitsemän avustajan (diakonin) valitseminen huolehtimaan päivittäisten avustusten jakamisesta (Ap. t. 6). Tämä mahdollisti apostolien omistautumisen rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen. Samalla tämä on hyvä esimerkki organisoinnista, joka palvelee yhteistä asiaa.

Selkeä organisaatio selkärankana

Organisaatio ei ole itsetarkoitus, mutta hyvä ja toimiva organisaatio on tarpeen niin seurakunnan kuin kirkkokunnankin asioiden hoitamista varten. Hyvässä organisaatiossa voidaan oppia myös virheistä eikä vain onnistumisista.

Organisaatioon liittyy yleensä jonkinlainen hierarkkinen rakenne. Ei ole harvinaista, että virallisen organisaation sisällä voi olla yksi tai useampia erilaisia piilo-organisaatioita, jotka pyrkivät omiin päämääriinsä. Piilo-organisaatiot tulevat yleensä ilmi viimeistään silloin, kun virallista organisaatiota pyritään muuttamaan. Tällöin tarvittaisiin avointa keskustelua ja asioiden käsittelyä.

Uskontososiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että monet alun perin maallikkoliikkeinä alkaneet herätysliikkeet muuttuvat usein muutaman sukupolven aikana enemmän tai vähemmän laitosmaisiksi. Sen eräs ilmenemismuoto on liikkeen johdon aseman hierarkkinen korostuminen ja miesten johtajuuden vahvistuminen.

Tähän liittyy vääränlaisen vallankäytön mahdollisuus. Ongelma oli tuttu jo alkuseurakunnan aikaan, kuten näkyy Pietarin varoituksesta: ”Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana” (1. Piet. 5:3).

Varsinkin jos organisaatio on sekava tai epäselvä, se tarjoaa voimakkaille henkilöille monenlaisia mahdollisuuksia henkiseen ja hengelliseen vallankäyttöön. Jos tällainen piilotetaan hengellisen terminologian kaapuun, sen tunnistaminen on vaikeaa.

Väärä arvostelu voi tulla esteeksi

Paavali varoittaa tessalonikalaisia sammuttamasta Henkeä ja väheksymästä profetoimisen lahjaa (1. Tess. 5:19–20). Samassa yhteydessä hän kehottaa koettelemaan kaikkea ja pitämään sen mikä on hyvää.

Meidän ihmisten vajavaisuuden tähden Jumalan parhaatkin lahjat voivat tulla väärinkäytetyiksi. Paavali oli tästä hyvin tietoinen, kun hän kirjeessään korinttilaisille toteaa: ”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista” (1. Kor. 13:9).

Profetian lahjan käyttö voi häiriintyä tai jopa estyä kohtuuttoman tai väärän arvostelun takia. Paavali oli kyllä profetioiden arvostelemisen kannalla, mutta samalla hän piti profetoimista varsin tärkeänä.

Mielestäni Paavalin mainintaa profetoimisen vajavaisuudesta ei ole otettu riittävän vakavasti esimerkiksi silloin, kun profetiaa arvostellaan pelkästään sellaisen joko–tai-vaihtoehdon pohjalta, että profetia on joko Jumalasta tai Saatanasta. Ajatellaan vaikkapa vakavasti sairaalle profetoitua lupausta, että hän paranee. Jos kuitenkin käy niin, että hän kuolee sairauteensa, ei se mielestäni osoita, että kyseessä olisi väärä profeetta. Pikemminkin tällainen vajavainen  profetoiminen on yhteydessä inhimilliseen myötätuntoon ja toiveeseen.

Profetioiden arvostelussa keskeinen lähtökohta on kysymys: Onko tämä profetia sopusoinnussa kirjoitusten kanssa? Mielestäni ainakin jonkinlaisten hälytyskellojen olisi syytä soida, jos profetioilla pyritään esimerkiksi ohjailemaan ihmisen avioitumista tai eroamista avioliitostaan.

Seurakunta tarvitsee molempia

Hengen johdatuksen etsimisessä ei ole tietenkään kyse vain profetoimisesta. Tarvitaan myös paljon rukousta ja Jumalan äänen kuulemista ja kuuntelemista sekä Raamatusta nousevien periaatteiden tutkimista.

Tarvitaan myös sen arvioimista, ovatko organisaatiomme ja rakenteemme toimintaamme auttavia vai pitäisikö niitä muuttaa evankeliumin asian eteenpäin menemiseksi.

Uuden testamentin pohjalta näyttää selvältä, että seurakunta tarvitsee sekä Pyhän Hengen johdatusta että toimivaa organisaatiota. Ne eivät ole vaihtoehtoja vaan välttämättömyyksiä.

Seurakunnissamme on ensiarvoisen tärkeää, että työntekijämme ovat avoimia Pyhän Hengen työlle.

Virsirunoilija rukoilee: Jeesus, armon aurinkomme, valaise myös paimenet, jotta alla ahdinkomme saamme sanan antimet. Hengen tulta heille anna, lohdun sekä neuvon manna.”(Virsi 169:3).

Ei huono rukous.

Ilmo Mantere

Kirjoittaja on TM ja eläkkeellä oleva Vapaakirkon pastori, joka on toiminut Suomen teologisen opiston opettajana ja rehtorina.

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>