Teologisen seminaarin opiskelijan pohdintoja eduskuntavaaleista

18.4.2015 klo 09:00


Valtteri Sillanpää

Kevään eduskuntavaalit lähestyvät ja kampanjointi on täydessä vauhdissa. Vaalimainoksia, lisää vaalimainoksia, kaikki rakastavat vaalimainoksia!

Näkyvyys on tärkeintä valinnassa. Päättelen tämän siitä, että huippupoliitikot, samat vanhat naamat, valintansa varmistaneet jo vuosikymmen sitten, laittavat edelleen hurjasti rahaa kampanjoihinsa. Pasilassa tuijottaa Heinäluoma, vaikka hän on ollut Arkadialla jo vuodesta 2003.

Rahaa on ainakin kertynyt.

Ei takerruta raha-asioihin, vaikka palkka toki on parempi kuin suurimmalla osalla omassa ammatissaan.

On silti kiinnostavaa, miksi edustajaksi haetaan. Ajatus yhteisestä hyvästä, Suomen kansan parhaasta, on jalo. Painan pääni kunnioituksen merkiksi, koska en itse osaa välittää tarpeeksi yhteisön hyvästä. Minä itsekäs ihminen!

Kansanedustajat ovatkin minua valmiimpia, viisaampia ja rohkeampia ottamaan vastuuta suurista kysymyksistä, kuten valtionvelasta. Onnekseni voin puolustautua sillä, etten tiedä mitään veloista, koska minulla on aina rahaa.

Taas puhe meni rahaan.

Nyt sanoudun kokonaan irti rahasta, koska se on kateellisen tyhjäntoimittajan puhetta.

Uskovien ihmisten on tärkeää hakea edustajiksi ja aionkin äänestää sellaista.

Hyvänä uskon lisänä voisi olla myös hyvä tietotaito. Tiedämmehän etteivät lainat uskomalla lyhene. Uskon hyöty on kyvyssä tehdä oikeita ratkaisuja, koska Raamattu tietää mikä on oikein. Kansanedustaja voi myös silloin tällöin painaa Hengen johdatuksessa oikeaa äänestyspainiketta, jos ei ole muistanut lukea lakialoitteen sisältöä.

Vaikeinta kansanedustajuudessa taitaa sitten olla tämä kampanjointi. Minulla on varmasti huono itsetunto, kun häpeän vaalilauseita, enkä kestäisi tuoda itseäni esille tavalla, jolla eduskuntaan päästään. Mutta nöyräksi kristityksi en ala.

Rakkaat, rohkeat kansanedustajaehdokkaat, jotka saadaan vieläpä näyttämään kauniilta ja rennoilta, ovat aivan oikeassa kampanjoidessaan pääsystä valtakunnan johtoon. Maan tapa on laittaa parhaat palat tiskiin, jotta tulee valituksi.

Täydellisyyden illuusio riittää valitsijoille: tässä on se mitä on kaivattu, rohkeaa muutosta!

Jos Jumala puhuisi tänään ja kehottaisi lähtemään politiikkaan, niin tottakai kannattaisi lähteä, ensin paikalliseen ja neljän vuoden päästä kansalliseen. 

Entä sitten minä? Kehitänkö itsetuntoani ja haen joku päivä eduskuntaan? En usko, että oma paikkani olisi siellä. Mitä edustajuuteen kuitenkin tulee, meidän demokraattisen järjestelmämme ohi, olen aina kansanedustaja epädemokraattiselle Jumalalle, jonka käsissä kansojen kohtalot ovat.

Valtteri Sillanpää

Kirjoittaja on nelivuotisen pastoritutkintoon tähtäävän Teologisen seminaarin toisen lukuvuoden opiskelija.