Opisto on liikkeellä 10.-12.4. Nähdäänkö kaupungissasi?

30.3.2015




Suvi Kankkunen

Suomen teologinen opisto lähtee jälleen koko porukan voimin kiertämään Länsi- ja Etelä-Suomen kaupunkeja. Kiertueen tarkoituksena on tutustuttaa opiskelijoita seurakuntiin ja toisinpäin. Opiskelijoista ja opettajista koostuvat tiimit pitävät nuorteniltoja ja jumalanpalveluksia, joissa varustaudutaan tulkitsemaan ja ymmärtämään Raamattua. 

– Seurakuntavierailut ovat meille vuoden kohokohta, koska voimme tavata niitä ihmisiä, joita haluamme seurakunnissa palvella, ja myös niitä, jotka tulevat opistoomme varustautumaan tulevaisuuden vaikuttajiksi Jumalan valtakunnassa. Itsekin odotan innokkaana tulevaa matkaa, jolloin pääsen hengailemaan opiskelijoiden kanssa ja vierailemaan Helsingin ja Espoon vapaaseurakunnissa, kertoo monimuotokoulutusvastaava Janis Cukurs. 

– Niille, jotka miettivät, millaista opiskelu teologisella opistolla on, tämä on loistava ikkuna sekä opiskelijoiden elämään ja kokemuksiin että opetuksen laatuun ja sisältöön. Olemme tosi kiinnostuneita keskustelemaan kanssanne Teologisesta seminaarista, Hope-raamattukoulusta ja monimuotokoulutuksista, Janis jatkaa.

Teologisen opiston väki on tavattavissa seuraavissa tilaisuuksissa:

PE 10.4. 

  • Helmi-nuortenilta, Porin vapaaseurakunta klo 19

LA 11.4. 

  • God’s Revolution, Helsingin vapaaseurakunta klo 18
  • LIVE-ilta, Tampereen vapaakirkkoseurakunta klo 18
  • LOISTOilta, Järvenpään vapaaseurakunta Arkki klo 19
  • (A)LIVE-ilta, Raision vapaaseurakunta klo 19
  • Nuortenilta, Lahden vapaaseurakunta klo 18

SU 12.4. jumalanpalvelukset:

  • Helsingin vapaaseurakunta klo 11
  • Tampereen vapaakirkkoseurakunta klo 11
  • Espoon vapaaseurakunta klo 15
  • Salon vapaaseurakunta klo 16
  • Hämeenlinnan vapaaseurakunta klo 16
  • Lahden vapaaseurakunta klo 16

PE-SU 10.-12.4.

  • Kurikan vapaaseurakunnassa New Wine -viikonloppu, jossa mukana ovat Simo ja Helena Lintinen.

Uutisen kirjoittajana on Suvi Kankkunen