Seurakunta ja Jumalan valtakunta 1/7 - Jeesus hyökkäsi pahan voimia vastaan

12.2.2015 klo 10:30


Simo Lintinen

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Julkisen toimintansa loppuvaiheessa Jeesus lupasi tai oikeastaan julisti, että hän rakentaa seurakuntansa.

Evankelista Matteus kirjasi tämän ylös sen jälkeen, kun hän oli kuvannut, miten Jeesuksen maanpäällinen toiminta oli ajautunut umpisolmuun sen ajan uskonnollisten johtajien kanssa.

Siihen asti koko Jeesuksen toiminnan olemus — sekä suusanallinen julistus että hänen tekonsa — tähtäsivät siihen, että Jumalan valtakunta murtautuisi esiin. Siten toteutuisi luvattu eskatologinen, lopun ajan huipentuma, jossa ”koko maa olisi täynnä Herran tuntemusta”.

Tavoite ei toteutunut

Jeesuksen opetusta, hänen tekemiään ihmeitä, tunnustekoja, ei vastaanotettu todisteina Jumalan valtakunnan tulemisesta kansan keskelle. Jeesus ei antanut vedättää itseään eikä siksi jatkanut antamalla määräänsä enempää näitä todisteita. Ja koska silloisten hengellisten johtajien loppupäätelmä hänen toiminnastaan oli, että ”hän tekee kaiken tämän riivaajien päämiehen voimalla”, tapahtui käänne. Jeesus kätki julistuksen valtakunnasta vertauksiin.

Vertauksissa hän ennakoi pitkän ajanjakson, ennen kuin Jumalan valtakunta ilmenee voimassaan, konkreettisesti. Tätä väli- tai odotusaikaa tarkoittaen hän sanoi kyselijöille, että Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla, vaan ilmenee (tekstin tulkinnasta riippuen) ihmisten sisäisessä elämässä tai ihmisten elämän keskellä — ensin Jeesuksen itsensä kautta ja sitten niiden kautta, jotka jatkavat hänen työtään ja joissa Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa.

Jeesus ei siis torjunut tykkänään ajatusta konkreettisen Valtakunnan tulosta, vaan hän vertauksia puhuessaan siirsi sen täyttymyksen kauas tulevaisuuteen.

Jeesuksen herruus

Koska valtakuntaa ei otettu vastaan,  paljastaa Jeesus sen, miten Jumalan valtakunta ilmenee tulevaisuudessa (Matt. 16:18). Hän rakentaa ekklesiansa eli seurakuntansa tai kirkkonsa.

Molemmat käännökset sille ajatukselle, josta Jeesus puhuu käsitteellä ekklesia, ovat jossain määrin haastettavissa.

Seurakunta merkitsee kotoisessa kielenkäytössämme yhtäältä tiettyä aluetta ja toisaalta tiettyä organisaatiota, johon paikallisesti ja jopa maailmanlaajuisesti kuulutaan. Puhutaan sen ja sen seurakunnan alueella olevista tai toisaalta siihen ja siihen seurakuntaan kuuluvista, ikään kuin jonkun yhdistyksen jäsenistä.

Kun Jeesus sanoi, että hän rakentaa ekklesiansa, on siinä vahva kaiku Jumalan itsensä ohjaamasta ja hänen yhteyteensä kutsutusta joukosta, joka nousee merkityksessä lähes Jumalan valtakunta -ajatuksen tasolle. Siinä on laajaa yleispätevyyttä ja luomisessa tarkoitettua ihmisyyttä samalla, kun sen elämää ohjaa Jumalan ilmoitettu tahto ja sisäinen alkuperäinen ihmisyys.

Toisaalta sanaan kirkko liittyy historiallista painolastia. Sen käyttö on ongelmallista, jos sanaa vertaa Jeesuksen ajatukseen ekklesiasta, jota hän rakentaa.

Ekklesiaan kutsutaan kaikkia ja ketä tahansa. Se koostuu henkilöistä, jotka ovat vapaaehtoisesti alistuneet Jeesuksen herruuteen toteuttamaan hänen päämääriään. Seurakunnan on tarkoitus syntyä kaikkialle, missä on ihmisiä. Se ennakoi täyttymystään ja elää jo —  ainakin osittain — sitä elämää nyt hetkessä.

Ei Tooran lukupiirejä

Seurakunta jatkaa Jeesuksen työtä — Jumalan valtakunnan työtä. Seurakunta vie sanomaa sovinnosta Jumalan kanssa ja Jumalan valtakunnasta.

Ihmiset tarvitsevat nytkin Jumalan valtakunnan todellisuuden ilmenemistä. Ihmisillä on samat tarpeet kuin Jeesuksen aikana: he elävät synneissään ja ovat niiden riepoteltavina.  He sairastavat ja kärsivät. Heillä on monenlaisia ajallisia tarpeita, joihin Jeesus näytti keskittyvän julistaessaan Jumalan valtakuntaa. Hän paransi kaikkea raihnaisuutta… (Matt. 4:23; 9:35).

Yllättävää on, että Jeesus ei kulkenut saarna edellä. Hän vastasi ihmisten arkisiin tarpeisiin: sairaudet, sidonnaisuudet ja jopa ennenaikainen kuolema olivat Jeesuksen toiminnan agendassa. Jeesus ei myöskään perustanut Tooran lukupiirejä, jotta kaikki saisivat saman ymmärryksen tekstien kerrostumista ja merkitysvivahteista.

Sanalla sanoen: hän hyökkäsi pahan voimia vastaan, tulivat ne sitten esiin pinttyneinä uskonnollisina rakenteina, valtapyrkimyksinä tai suorastaan pahojen henkien mielivaltana ihmisiä kohtaan.

Hengen synnyttämiä

Jeesus rakentaa seurakuntaansa. Seurakunta ei ole päätepiste, vaan väline Jumalan valtakunnan näkyviin tulemiseksi. Tulee aika, jolloin seurakunnan tehtävä on hoidettu.

Seurakunta syntyi helluntaina (sinä aitona helluntaina). Pyhä Henki, Jeesuksen henki tuli ihmisiin. Seurakunnan laajeneminen nähdään Apostolien teoissa; alkaen Jerusalemista, Juudeasta, Samariasta aina maan ääriin — Antiokiaan ja jopa Roomaan asti.  

Pyhä Henki synnytti alkuperäisen seurakunnan paikallisia ilmentymiä erilaisten hengenvuodatusten ja uusien ”helluntaiden” muodossa.

Tänäänkään seurakunta ei raamatullisessa mielessä ole paikkakunnan tai kaupungin tietty alue, eikä myöskään organisaatio. Seurakunta koostuu niistä, jotka ovat vastanneet hänen kutsuunsa, hänen joka alun perin kutsui yhteyteensä niitä, jotka tahtoivat kuulua hänelle ja toteuttaa hänen tarkoitusperiään odottaessaan Jumalan valtakunnan lopullista toteutumista.

Tehtävä on tarkalleen sama kuin seurakunnan Herralla (Matt. 10:1).

Maailman toivo

Aikamme ehkä kuuluisin seurakuntaihminen Bill Hybels perusti muutama vuosikymmen sitten kaveriporukan kanssa Willow Creek -seurakunnan Chicagoon. Hän korostaa sitä, että  paikallinen seurakunta on maailman toivo. Tuolla vakaumuksella ja asenteella heidän istuttamansa seurakunta kasvoi tuhansiin.

Koska mekin hänen laillaan uskomme seurakuntaan, keskitymme Suomen Viikkolehdessä tähän aiheeseen Teologisen opiston palstalla ja opetuskirjoituksissa otsikolla Seurakunta ja Jumalan valtakunta.

Osa kirjoituksista saattaa olla vielä ajatuksiltaan ja muotoiluiltaan keskeneräisiä. Tarkoitus on pohtia asiaa avoimin mielin ja kirjoittaa vapaasti ja ajatuksia herättävästi huolena seurakunnan alennustila aikamme Suomessa kirkkokuntaan katsomatta.

Näin tehden parhaassa tapauksessa syntyy uutta, Jumalan vaikuttamaa ajattelua, jonka avulla voidaan rikkoa se ”status quo” (pysähtynyt tilanne), jossa ekklesia — seurakunta —liukuu yhä selkeämmin suomalaisen elämän marginaaliin. Haluamme pysäyttää kehityksen, jossa seurakunnalle joko hymyillään hieman sääliä tuntien tai jossa sitä pilkataan avoimesti sen merkityksettömyydestä aikamme ihmisille.

Simo Lintinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston rehtori ja Vapaakirkon koulutusjohtaja.

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>