Totta vai tarua 8/9 - Miten näytän värini?

14.12.2014


Tomi Vaahtera

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan (ja viimeiseen) kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Syksyllä 2014 kirjoitamme yhteensä 9 kirjoitusta aiheesta "Totta vai tarua?". Tavoitteenamme on rohkaista ihmisiä elämään aitoa kristillistä elämää samalla arvioiden omien näkemyksien perusteluja. Kirjoituksissa ei ole tarkoitus ylimielisesti antaa “uuden ainoan totuuden” vaan pohtia, esittää kysymyksiä sekä esittää perusteltuja vaihtoehtoisia näkökulmia.  Uskallammeko tarkastella omaa pyhää uskoamme silläkin varjolla, että osa siitä saattaa olla uskomusta, joka perustuu ihmisten mielipiteisiin tai vanhoihin perinnäiskertomuksiin? Kirjoitukset eivät edusta Suomen teologisen opiston kantaa vaan ovat lähinnä eri kirjoittajien pohdintoja, joihin voi osallistua keskuselemalla esimerkiksi Facebookissa. 

Viime viikkojen aikana on sekä valtakunnallisessa että sosiaalisessa mediassa noussut yhdeksi suosituimmista aiheista kysymys tasavertaisesta avioliittolaista. Lakialoitteen tiimoilta on käyty välillä erittäin vilkasta, jopa kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan, eikä ylilyönneiltä olla vältytty.

Mielipiteitä lukiessani on mieleeni piirtynyt kuva bunkkereista, joista vastapuolet ampuvat ja tykittävät olan takaa, niin paljon kuin ehtivät. Lopputulos on lähinnä siinä, kun ammukset törmäävät ilmassa ja kummallakin puolella asemat vain vahvistuvat. Rakentavatkin kannanotot ovat helposti johtaneet keskustelupalstoilla asiattomuuteen puolin ja toisin.

Pohtimatta sen syvemmin kysymystä tasavertaisesta avioliittolaista, tässä artikkelissa keskitytään siihen, miten me Raamattuun uskovina ihmisinä näytämme värimme tässä yhteiskunnassa, jonka keskellä elämme.

Vaikka itseäni surettaakin jossakin määrin moraalisten arvojen heikkeneminen tässä rakkaassa maassamme, niin melkein enemmän on surettanut keskustelun taso erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Jotkut kannanotot ovat enemmän tai vähemmän leimanneet kaikki Raamattuun uskovat kristityt eräässä mielessä koviksi ja suvaitsemattomiksi moraalisaarnaajiksi, jotka kyllä osaavat sormella osoittelun jalon taidon. Tämä on ollut monien tasavertaisen avioliittolain kannattajien kokemus ja näkemys. Kuitenkin heidänkin puolellaan on kristittyjä, jotka sanovat uskovansa Raamattuun Jumalan ilmoituksena ja korostavat Jumalan antamaa rakkauden lahjaa ihmisille.

Millä tavoin me voisimme näyttää ”värimme” tulematta — ainakaan heti — leimatuiksi sydämettömiksi moraalisaarnaajiksi?

Sydämetön kynttilä ei pala

Kahdeksanvuotias poikani totesi tässä yhtenä päivänä katsellessaan kynttilää pöydällämme, että kynttilä ilman sydäntä ei pala. Lause kolahti päähäni kuin salama taivaalta, sillä tajusin siihen kätkeytyvän suuren totuuden.

Palava kynttilä sekä valaisee että lämmittää. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että kynttilällä on sydän, jonka voi sytyttää. Sydämetön kynttilä ei valaise ja on kylmä.

Tästä ei ole kaukana Jeesuksen opetus hänen seuraajistaan: ”Te olette maailman valo” (Matt. 5:13). Edellä mainitsemaani keskustelua seuratessani olen joutunut pohtimaan, millaista väriä itse näytän. Pitääkö minun näyttää värini, ja millä tavalla sen teen?

Olenko sydämetön sormella osoittelija, joka huomaan kyllä mädännäisyyden ja pimeyden ympärilläni, mutta sitä kauhistellessani ja päivitellessäni ohitan olennaisimman Jeesuksen todellisena seuraajana.

Mitä Jeesus tällä valolla tarkoitti? Hän vastaa tähän kysymykseen samaisessa yhteydessä: ”Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa” (Matt. 5:16).

Hyvät tekomme. Jeesus ei tässä puhu siitä, että pelastuksemme olisi riippuvainen hyvistä teoistamme, vaan siitä, että usko näkyy todellisina tekoina, lähimmäisiä palvelevina tekoina. Tästä esimerkiksi Jaakob kirjoittaa kirjeessään. Uskosta ja rakkaudesta kumpuavat teot tuottavat kunniaa Jumalalle.

Olennaisen ymmärtäminen

Väittelyn me voimme voittaa, mutta häviämme ihmisen. Väittelyt eivät useimmiten kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin vastapuolten tiukempaan omien asemiensa vahvistamiseen.

Mahtoikohan tämä olla yksi syy siihen, että Paavali kehotti Timoteusta välttämään turhia (so. tyhmiä) väittelyjä. Hänen mukaansa ne synnyttävät vain riitoja (2. Tim. 2:23).

Haluaisimme aina niin mielellämme olla oikeassa ja antaa toistenkin ymmärtää se. Olemme valmiita puolustamaan kiivaasti erilaisia teologisia näkemyksiämme, mutta ohitamme lähimmäisemme rakastamisen käytännön tasolla.

Toki Jumala kutsuu meitä erilaisiin tehtäviin ja vaikutusvaltaisiin paikkoihin, ja joskus sanoillammekin on oma merkityksensä oikeissa tilanteissa, oikeille ihmisille. Tätäkään ei ole syytä vähätellä.

Lopulta Jeesuksen seuraamisessa on kuitenkin kyse hyvin yksinkertaisista asioista. Olemme valona eli annamme ihmisille erilaisen elämisen mallin, jossa kunnioitetaan toista ihmistä hänen näkemyksistään tai seksuaalisista suuntauksistaan huolimatta.

Annamme elämisen mallin, jossa palvelemme ja rakastamme ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä, teemme hyvää ja autamme hädässä olevia. ”Julistamme” totuutta sekä elämämme että sanojemme kautta, mutta niiden tulee olla sopusoinnussa keskenään.

Viimeisen tuomion opetus

Näitä asioita pohtiessani minut pysäytti uudelleen Jeesuksen sanat viimeisestä tuomiosta, jossa lampaat asetetaan hänen oikealle ja vuohet hänen vasemmalle puolelleen. Millä perusteilla lampaat saivat periä taivasten valtakunnan? Liittyivätkö ne esimerkiksi heidän erinomaiseen, oikeaan oppiinsa tai synnin tuomitsemiseen syntinä?

Jeesuksen vastaus on yllättävä: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni... Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25)

Jos minulla on sydän, niin Jeesuksen esimerkin ja Pyhän Hengen sytyttämänä tuotan valoa ja lämpöä, iloa ja rauhaa, turvaa ja hyvää mieltä ympärilläni oleville lähimmäisilleni. Tässä on meille kaikille haastetta kerrakseen, näyttää todellisen värimme, sillä on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat meitä.

Tomi Vaahtera

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opettaja.

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan (ja viimeiseen) kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>