Totta vai tarua 7/9 - Onko Jumala luvannut kristityille helpon elämän?

27.11.2014


Helena Lintinen

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Syksyllä 2014 kirjoitamme yhteensä 9 kirjoitusta aiheesta "Totta vai tarua?". Tavoitteenamme on rohkaista ihmisiä elämään aitoa kristillistä elämää samalla arvioiden omien näkemyksien perusteluja. Kirjoituksissa ei ole tarkoitus ylimielisesti antaa “uuden ainoan totuuden” vaan pohtia, esittää kysymyksiä sekä esittää perusteltuja vaihtoehtoisia näkökulmia.  Uskallammeko tarkastella omaa pyhää uskoamme silläkin varjolla, että osa siitä saattaa olla uskomusta, joka perustuu ihmisten mielipiteisiin tai vanhoihin perinnäiskertomuksiin? Kirjoitukset eivät edusta Suomen teologisen opiston kantaa vaan ovat lähinnä eri kirjoittajien pohdintoja, joihin voi osallistua keskuselemalla esimerkiksi Facebookissa. 

Reilu viikko sitten Suomen teologisella opistolla vieraili Alpha Ukrainan johtaja Andrey Kopylash, nelikymppinen perheenisä ja pastori.

Kopylash kertoi maansa kriisistä, jonka keskellä ihmiset  — jopa perheenjäsenet — ovat vihollisuuksien keskellä eri puolilla. On paljon pelkoa ja epävarmuutta. Itäisessä Ukrainassa separatistien hallitsemilla alueilla kristittyjä painostetaan ja kidnapataan. Mutta, kuten hän sanoi, suuressa osassa maailmaa kristityillä on vielä paljon vaikeammat olot.

Samaan aikaan monissa maissa me kristityt ajattelemme, että uskovina meidän elämämme kuuluisi olla aina vain parempaa, helpompaa, vauraampaa.

Mutta onko Jumala todella luvannut omilleen ”smooth riden” — helpon elämän? Mitä oikeastaan voimme kristittyinä odottaa elämältä? Aina vain suurempia onnistumisia, ihmeellisempää ja rikkaampaa elämää?

Andreyn vierailun jälkeen olen paljon miettinyt sitä, millaista elämää meillä uskovina oikeastaan on oikeus odottaa…

Samat lainalaisuudet kuin muillakin

On ehdottomasti totta, että uskoon tullessaan ihminen siirtyy pimeyden valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Jeesus on lupauksensa mukaan hänen kanssaan joka ikinen päivä maailman loppuun saakka, kuten Hän lupaa Matt. 28:20. Merkitseekö Jeesuksen läsnäolo sitä, että vaikeudet väistyvät ja tulevaisuus on tasaista hyvää menoa? Uusi testamentti antaa meille vähän toisenlaisen kuvan.

Ensiksikin me ihmisinä — maan päällä elävinä ja maan lainalaisuuksien alaisina — olemme osallisia siihen inhimilliseen kärsimykseen, joka ihmisiä kohtaa. Virukset ja bakteerit tarttuvat meihin yhtä lailla, taloudellisella lamalla ja työttömyydellä on vaikutusta uskovankin elämään, sotien keskellä huoli ja pelko ovat lamaannuttavasti läsnä, nälänhädässä ruokaa ei ole ja niin edelleen. Lopulta me kaikki — tavalla tai toisella — astumme viimeisen rajan yli.

Paavali sanoo kirjeessään Korintin seurakuntalaisille: ”Ei teitä ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus/ahdistus/koettelemus/vaikeus…” (kreikankielinen sana sisältää kaikki nämä sävyt). Ja Paavalin, Jumalan miehen oman elämän vaiheet puhuvat puolestaan.

Kuitenkin Jumalan lupaus Hänen läsnäolostaan joka päivä antaa meille toivon kärsimyksenkin keskellä. Andrey sanoi, että oman maansa kriisin keskellä elämän fokus terävöityy ja luottamus Jumalaan ja Hänen apuunsa kasvaa. Jumalan valtakunnan todellisuus arjessa vahvistuu.

Uskovina olemme jakamassa inhimillisen ja fyysisen maailman lainalaisuuksia, ja siinä olemme osallisia kanssaihmistemme kärsimyksiin — kuitenkin niin, että lupaus Jumalan läsnäolosta kaiken keskellä on totta.

Suuri mutta vaikea seikkailu

Toiseksi Jeesuksen seuraaminen sinänsä tuottaa joskus kärsimystä ja vaikeuksia kristityille. Jo alkuseurakunnan aikoina kristityksi tuleminen saattoi viedä vapauden, omaisuuden, hengen.

Aika, jota nyt elämme, ei ole erilaista. Jumalan valtakunnan arvot ovat räikeässä ristiriidassa vallitsevan ajattelun kanssa. Läntisissä maissa kristityt saavat toki elää sangen rauhallista elämää, mutta monissa muissa maissa uskoviin kohdistuu erittäin vakavia uhkia ja seuraamuksia.

Vaikka meillä kristityillä saattaa olla taipumus keskiverto tasapaksuun ja tylsistyneeseen kristilliseen elämään, ei meilläkään ole mitään takeita siitä, että näin tulee jatkumaan. Pietari kirjoittaa ”…älkää oudoksuko sitä hellettä/ahdistusta, jossa olette… ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa, vaan iloitkaa…”

Historia kertoo tutkimusmatkailija Ernest Shackeltonista, että kootessaan ryhmää vuonna 1914 hän laittoi lehtiin ilmoituksen: ”Etsitään miehistöä vaaralliselle matkalle. Pieni palkka, hyytävä kylmyys, jatkuva pimeys, paluu epävarma… kunnia ja arvostus, jos onnistumme.” Hänen yllätyksekseen 5 000 miestä ilmoitti haluavansa mukaan.

Monille tälläkin hetkellä eläville kristityille Jeesuksen seuraaminen muodostuu jossain mielessä edellisen kaltaiseksi suureksi — ja vaikeaksi — seikkailuksi.

Tässä ja nyt — mutta ei vielä kokonaan

Kolmanneksi, oli helppoa tai vaikeaa, Jumalan lupaus olla läsnä, on totta. Voimme rohkeasti tarttua Jeesuksen sanoihin, kun Hän lupaa… ”minä olen  (olen  koko ajan, kreikan verbimuoto korostaa pysyvyyttä) teidän kanssanne jokaisena päivänä aina maailman loppuun asti”.

Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään korinttilaisille: ”Sen tähden me emme lannistu/anna periksi, vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisällinen kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän ja yli kaiken menevän kirkkauden…”

Jumalan valtakunnan todellisuus  on täällä jo nyt ja ei kuitenkaan vielä kokonaan. Tässä jännitteessä meidät kristityt on kutsuttu elämään — sekä omassa henkilökohtaisessa elämässämme että koko maailmassa. Joku on sanonut: ”When you follow Christ, expect battle!”

Helena Lintinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opettaja.

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>