Totta vai tarua 3/9 - Voiko Raamattua lukea niin kuin se on kirjoitettu?

8.10.2014


Simo Lintinen

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Syksyllä 2014 kirjoitamme yhteensä 9 kirjoitusta aiheesta "Totta vai tarua?". Tavoitteenamme on rohkaista ihmisiä elämään aitoa kristillistä elämää samalla arvioiden omien näkemyksien perusteluja. Kirjoituksissa ei ole tarkoitus ylimielisesti antaa “uuden ainoan totuuden” vaan pohtia, esittää kysymyksiä sekä esittää perusteltuja vaihtoehtoisia näkökulmia.  Uskallammeko tarkastella omaa pyhää uskoamme silläkin varjolla, että osa siitä saattaa olla uskomusta, joka perustuu ihmisten mielipiteisiin tai vanhoihin perinnäiskertomuksiin? Kirjoitukset eivät edusta Suomen teologisen opiston kantaa vaan ovat lähinnä eri kirjoittajien pohdintoja, joihin voi osallistua keskuselemalla esimerkiksi Facebookissa. 

Raamatun lukemisesta kuulee joskus sanottavan: ”Luetaan niin kuin on kirjoitettu, niin saadaan myös niin kuin on kirjoitettu.” Toteamus heijastaa kyllä vahvaa ja sitoutunutta raamattukäsitystä, mutta onko oikeasti mahdollista toteuttaa sitä juuri niin... näin Helsingin horisontista?

Raamatun tekstien ensimmäiset osat ovat syntyneet jopa kolme ja puoli tuhatta vuotta sitten ja viimeisetkin noin 1900 vuotta sitten. Näin ollen emme voi tuosta vain lukea niin kuin on kirjoitettu ja ymmärtää sitä.

Asiaa vaikeuttaa myös se, että Vanha testamentti on kirjoitettu aikana, jolloin tekstien täyttymys vielä odotti usein vuosisatoja, mistä syystä nämä tekstit Jumalan kokonaissuunnitelman kannalta sisältävät vielä monessa suhteessa sellaista tietoa, joka täydentyy vasta Uudessa testamentissa. Siksi meidän on pyrittävä ymmärtämään Vanhan ja Uuden testamentin tekstien suhde.

Raamatun opiskelu laajentaa näkökulmaa

Joku saattaa nyt ajatella, että alussa esittämäni lainaus merkitsee sitä, että Raamattua ei tarvitsisi opiskella. Se ei pidä paikkaansa. Historia on valitettavasti osoittanut, että vilpittömillekin uskoville samat tekstit näyttävät merkitsevän eri asioita.

Uskomme, että koko Raamatun takana on Jumalan Pyhän Hengen johdatus ja inspiraatio, eikä sen sanoma siten ole ristiriitainen. Vanha ja Uusi testamentti kuvaavat samaa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Molempien keskuksena on Kristus, joka historiassa tunnetaan Jeesus Nasaretilaisena.

Raamatun lukijoina meidän  ymmärryksemme usein rajoittuu oman elämänpiirimme käsitteistöön ja niihin tärkeinä pitämiimme asioihin, joita kulloinkin painotetaan. Silloin meille saattaa syntyä käsityksiä, jotka eivät sitten tarkemmassa analyysissä kestäkään, mutta jotka kuitenkin muodostuvat yleiseksi käsitykseksi.

Tekstin merkitys avautuu asiayhteydessä

Yksi tällainen esimerkki liittyy juutalaiseen keittiöön ja sen järjestykseen. Pitkän, yhteen Vanhan testamentin tekstiin liittyvän perinteen mukaan keittiön astiat on jaettava eri ryhmiin, jotta ei toimittaisi Raamatun ohjeiden vastaisesti. Tekstin mukaan — niin ajatellaan — ei tule ”keittää vohlaa emänsä maidossa”.

Juutalainen rabbi ja filosofian tohtori, Vanhan testamentin tutkija, joka nimenomaan arvostaa tekstiä Jumalan sanana ja tahtoo löytää sen todellisen merkityksen, on nyttemmin kyseenalaistanut tämän vuosisataisen käsityksen. Hän on pysähtynyt tekstin äärellä ja kysynyt:  ”Mitä tässä oikeastaan on kirjoitettu?” Hän ei vain lue niin kuin se on kirjoitettu — tai niin kuin perinteisesti tekstiä luettaessa on ajateltu — vaan hän tutkii koko asiayhteyden eikä ota tekstipätkää siitä irralleen.

Teksti kuuluu asiayhteydessään: ”Älä keitä vohlaa emänsä maidossa. Kaikesta kylvösi sadosta, joka kasvaa pellollasi, anna joka vuosi kymmenykset, ja syö ne Herran, sinun Jumalasi, edessä, siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. (5. Moos. 14:21, 2. Moos. 23:19; 34:26).

Heprean teksti antaa sanalle ”keittää” toisenkin merkityksen, joka on jäänyt perinteisen käsityksen vallitessa huomaamatta. Perinteen mukaan on toteutettu tiettyä keittiöjärjestystä.

Kuitenkin lähemmässä tarkastelussa rabbi Avigdor Bondchek huomaa, että tämä osa lausetta puhuu samaa asiaa kuin jälkimmäinenkin: anna kymmenykset kaikesta kylvöstä. Tässä ei siis olekaan kysymys keittiön kattiloiden ja keittojärjestyksen asettamisesta, muodollisesta käskystä.

Kysymys onkin itse asiassa Jumalan temppeliin vietävästä ”uutislahjasta” — sadon ensihedelmistä. Se voidaan antaa joko sadosta sen kypsyttyä tai eläinkunnan esikoisesta. Molemmista tulee viedä uhrilahja temppeliin viipymättä. Juuri tähän liittyy käsky, joka on käännetty ”Älä keitä vohlaa emänsä maidossa”.

Asiayhteydestä selviää, että käskyn sisältö onkin, että älä anna vohlan kypsyä rintaruokinnassa eli älä anna vohlan kypsyä (kehittyä) emänsä maidolla, vaan vie se temppeliin lahjana Herralle ennen kuin se vieroitetaan.

Uudessa testamentissakin tuodaan suusanallisesti esiin, että siinä on kaikenlaista vaikeatajuista, jota harjaantumattomat vääntävät omien mielihalujensa mukaan (2. Piet. 3:16).

Omana aikanamme koko kriittisen raamatuntulkinnan leiri on hyvä esimerkki tästä. Samoista teksteistä voidaan siis saada jopa päinvastaisia käsityksiä. Emme siis voi tyytyä pinnalliseen ja sattumanvaraiseen raamatunlukuun ja ajatella, että ensimmäinen tai vaikkapa pitkäänkin vallalla oleva käsitys olisi oikein.

Kehyskertomus ohjaa lukijan pääasiaan

Toisinaan tekstissä oleva kehys tai sivuasia on tullut mielessämme ja perinteessämme pääasiaksi. Yksi tällainen on kertomus fariseuksista ja Jeesuksesta. Fariseukset tahtoivat saada Jeesuksen kiinni kansalaistottelemattomuudesta ja kysyivät, onko oikein maksaa veroa. Jeesukselle tämä oli sivuasia, jonka hän kyllä ratkaisi, mutta näyttää siltä, että ”ukko Lutherusta” myöten tämä ymmärretään ensisijaisesti veropoliittisena julistuksena. Mutta tämä on kehyskertomusta.

Varsinaisesti Jeesus ja evankelistat, jotka tilanteen tallettivat, halusi opettaa jotain tärkeämpää, josta harvoin kuulee opetettavan. Jeesus käytti syntynyttä tilannetta hyväksi  ja opetusvälineenään kolikkoa, jossa oli keisarin korkokuva. Jeesuksen varsinainen opetus oli, että samalla tavalla kuin kolikossa on keisarin kuva, ihmisessä on Jumalan kuva.

Keisarille on helppo palauttaa hänen kuvallaan varustettu kolikko. Jeesuksen varsinainen haaste kuulijoilleen kuitenkin oli antaa Jumalalle se, mikä Hänelle kuuluu, siis koko oma itsensä! (Matt. 22:17; Mark. 12:14; Luuk. 20:22) Pyrimme kyllä tekemään veroilmoituksen oikein, mutta annammeko elämämme resursseineen Jumalalle?

Toinen samantapainen on tilanne, jossa Jeesus on Martan ja Marian kotona. Kertomuksesta puhuttaessa keskitytään Marttaan ja siihen, kuinka Jeesus hyväksyy myös keittiötyön ja vieraanvaraisuuden. Toisinaan kuulee myös puolustuspuheen siitä, kuinka tämäkin palvelu on tärkeää, vaikka se tuleekin hieman erikoiseen valoon kertomuksessa.

Kertomuksen opetus kuitenkin keskittyy Mariaan. Jeesuksen mielipide Marian roolista tilanteessa on radikaali. Tuolloinhan oli ennenkuulumatonta, että nainen sai asettua opetuslapsen (miehen) asemaan suhteessa mestariin. Jeesuksen radikaali julistus oli, että Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois.

Se, että Jeesus opetti vastoin ajan tapaa, jää voittopuolisesti huomaamatta (Luuk. 10:39). Näin ollen vielä lähes kahdentuhannen vuoden jälkeenkin osoitamme aikamme Marioille paikan keittiössä.

Ymmärrys johtaa Jumalan tuntemiseen

On hyvä ja luovuttamaton asia säilyttää Raamatun arvostus. Mutta on myös ensiarvoisen tärkeää jatkaa Raamatun opiskelua. Saatamme muodostaa ja siirtää puutteellisia käsityksiä jopa sukupolvesta toiseen. Jeesuksen tultua aikansa juutalaisten keskelle, hän joutui monessa asiassa palauttamaan ihmisten käsitykset Jumalan alkuperäiseen tarkoitukseen.

Raamatun sana on elämän leipää, rikasta ja elämänmakuista. Sen ymmärtäminen johtaa Jumalan tuntemiseen ja hyvään elämään, ei kapeaan ja fanaattiseen uskonnollisuuteen.

Simo Lintinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston rehtori.

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>