Seurakunta ajan murroksessa 1/4 - Millä tavalla tämän päivän yhteiskunta haastaa seurakuntia?

30.9.2014


Tomi Vaahtera

"Seurakunta ajan murroksessa" -niminen neljästä kirjoituksesta koostuva artikkelisarja perustuu Tomi Vaahteran antamaan luentoon Kiponniemessä 5.10.2011. Aihe on ajankohtainen myös tänään, siksi julkaisemme sen kokonaisuudessaan syksyn aikana. Tämä on sarjan ensimmäinen kirjoitus.

Otsikko antaa runsaasti liikkumavaraa aiheen käsittelyssä. Kun puhutaan seurakunnasta, tarkoitetaanko sillä tietyssä paikallisessa seurakunnassa esiintyviä haasteita, koko Suomen kristillisyyttä vaiko kenties universaalia Kristuksen ruumista. Omassa kontekstissamme on ehkä järkevää rajata seurakunta Suomen kristillisyyteen huomioiden eri kirkkokunnat. Kristillisyyden haasteet näkyvät joka tapauksessa seurakunnissa paikallisella tasolla.

Aiheeseen liittyy myös monia muita näkökulmia, joista muutamiin puutun tämän alustukseni puitteissa. "Aika" käsitteenä liittyy nimenomaan nykyiseen maailmanaikaamme ja siinä vallitseviin yhteiskunnallisiin, poliittisiin, uskonnollisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin ja erityisesti niissä tapahtuviin muutoksiin, jotka joko suoranaisesti tai viiveellä vaikuttavat myös seurakuntien elämään. Millä tavalla meidän tulisi kristittyinä yksilötasolla ja seurakuntayhteisöinä valmistautua muutoksiin ja elää niiden vaikutuspiirissä? Kuinka paljon yhteiskunnan muutokset heijastuvat seurakuntien elämään ja toisaalta kuinka paljon seurakuntien tulisi olla vaikuttamassa ympäröivään yhteiskuntaan? Näiden haasteiden tulvan keskellä monet seurakunnat saattavat natista liitoksissaan ja joutuvat pohtimaan uudelleen olemassaolonsa ja toimintansa tarkoitusta. Toiset sulautuvat tulvaveteen, toiset pysyvät pystyssä.

Muutospaineita seurakunnissa tuovat erityisesti erilaiset eettiset ongelmat ja kysymykset, jotka on nostettu esiin tämän päivän yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa. Raamattuun pitäytyvät kristityt tulevat helposti leimatuiksi fundamentalisteiksi, jotka eivät elä tässä maailmassa. On selvää, että tämän kaltainen kielenkäyttö mediassa on ala-arvoista ja osoittaa suuria puutteita uskonnollisen maailman tuntemuksessa. Siihen on turha puuttua sen enempää tässä alustuksessa.

Yhteiskuntamme elää jatkuvassa muutoksessa ja se mitä maailmalla tapahtuu, vaikuttaa aina ennemmin tai myöhemmin, enemmän tai vähemmän suomalaiseen yhteiskuntaamme. Vaikutus voi olla tietenkin sekä myönteistä että kielteistä joko kulttuurisella, poliittisella tai taloudellisella alueella. Esimerkiksi Kreikan tilanne on hyvä esimerkki globalisaation kielteisistä vaikutuksista, jotka näkyvät myös suomalaisen veronmaksajan kukkarossa.

Yhteiskunnan muutos näkyy myös eettisissä linjauksissa ja moraalisten arvojen muuttumisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen professori Robert Foote, jonka lisääntymistä käsittävät tutkimukset johtivat lopulta mm. koeputkihedelmöityksen keksimiseen, sanoi kerran neuvoa-antavan eettisen lautakunnan edessä:

Näiden tutkimusten osalta mieleeni tulee kertomus pilotista, joka kerran sanoi: ”Tässä puhuu teidän kapteeninne. Lennämme noin 10 000 metrin korkeudessa ja nopeutemme on 1100 km/h. Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että olemme tekemässä todella hyvää aikaa. Huono uutinen on se, että olemme eksyksissä.”

Tällä hän kuvasi sitä ongelmatilannetta, dilemmaa, jonka 2000-luvun ihminen joutuu kohtaamaan. Teknologista kehitystä ajatellen meillä ”menee lujaa”, mutta moraalisesti olemme välillä hyvinkin eksyksissä. Teknologian kehittyessä esimerkiksi lääketieteen ja biologian alalla, unohtuu helposti syvällinen eettinen pohdinta.

Suomessa ei välttämättä olla menossa parempaan suuntaan muuhun maailmaan nähden eettisissä kysymyksissä, mutta osasyy siihen, että emme ole vielä täysin ”eksyksissä”, on varmasti ollut osaltaan luterilaisen kirkon vaikutusta. Vuonna 2008 Kirkko & kaupunki –lehti uutisoi, että pelkästään vuosina 2000-2002 kirkkohallitus antoi ministeriöiden pyynnöstä 10 lausuntoa lakihankkeista ja mietinnöistä, jotka koskivat mm. etnistä yhdenvertaisuutta, ulosottoa, oikeusgeneettistä isyystutkimusta, vankeusrangaistuksia ja velkajärjestelyjä ja -syrjäytymistä. Tämän jälkeen kirkon puolelta on tullut paljon lausuntoja moniin muihinkin eettisiin kysymyksiin. Näin vapaakristillisestä ja Raamattu-uskollisesta näkökulmasta katsottuna kaikki kirkon kannat esim. seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä eivät  varmasti meitä miellytä. En kuitenkaan tässä alustuksessa ryhdy sen enempää kommentoimaan kirkon kannanottoja.

Samaisessa artikkelissa Kirkko & kaupunki –lehdessä nostettiin esiin myös tärkeä kysymys, joka on jossakin määrin myös alustukseni punainen lanka.

Kirkkojärjestyksen mukaan ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Seuraako tästä, että kirkon opetus on muuttumatonta vai että sen nimenomaan täytyy muuttua ajan ja ihmisten muuttuessa? Emeritus arkkipiispa John Wikströmin mukaan pysyvyyden ja muuttumisen jännite on syvällä kristinuskon olemuksessa.

 

Tomi Vaahtera

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opettaja.

 

Sarjan seuraava kirjoitus julkaistaan 6.10.2014