Totta vai tarua 2/9 - Oletko sinä kutsuttu?

25.9.2014


Suvi Kankkunen

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>

Syksyllä 2014 kirjoitamme yhteensä 9 kirjoitusta aiheesta "Totta vai tarua?". Tavoitteenamme on rohkaista ihmisiä elämään aitoa kristillistä elämää samalla arvioiden omien näkemyksien perusteluja. Kirjoituksissa ei ole tarkoitus ylimielisesti antaa “uuden ainoan totuuden” vaan pohtia, esittää kysymyksiä sekä esittää perusteltuja vaihtoehtoisia näkökulmia.  Uskallammeko tarkastella omaa pyhää uskoamme silläkin varjolla, että osa siitä saattaa olla uskomusta, joka perustuu ihmisten mielipiteisiin tai vanhoihin perinnäiskertomuksiin? Kirjoitukset eivät edusta Suomen teologisen opiston kantaa vaan ovat lähinnä eri kirjoittajien pohdintoja, joihin voi osallistua keskuselemalla esimerkiksi Facebookissa. 

– Koen kutsua kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön, sanoo seurakuntasi nuori aikuinen, ja tiedät heti hänen tarkoittavan, että hän haluaa pastoriksi, nuorisotyöntekijäksi, evankelistaksi tai lähetystyöntekijäksi.

Oletkin kiitollinen, että vielä löytyy työmiehiä elopellolle. Ehkä katsot samalla omaa elämääsi ja toivot, että sinusta olisi edes jotakin hyötyä niillä pelloilla, vaikka päiväsi täyttyvätkin pääasiassa kaikesta muusta kuin seurakunnan työstä.

Mutta itse asiassa nuoren sanat sinällään ilmaisevat ainoastaan, että hän haluaisi nähdä itsensä seurakunnan palkkalistoilla. En tarkoita, etteikö nuori olisi tosissaan halussaan palvella Jumalaa, mutta niin kauan kuin kutsusta ei tiedetä muuta kuin tämä, kyse on siitä, mistä hän toivoo elantonsa tulevan. Ja sillä ei ole Jumalan kutsun kanssa paljonkaan tekemistä.

Kutsumuksen ytimeen

Lukioikäisestä lähtien minulla on ollut halu tehdä töitä seurakunnan hyväksi. En kuitenkaan arvostanut lahjojani enkä uskonut kuulleeni Jumalan kutsua tarpeeksi selvästi. Pidin omaa persoonallisuuttanikin liian vähäpätöisenä.

Kului yli 10 vuotta, viisi koulua, yksi maisterintutkinto, monia projektitöitä ja kymmeniä vapaaehtoistehtäviä, ennen kuin aloin hahmottaa, mikä minun tehtäväni Valtakunnassa voisi olla: rakentaa organisaatioita, kommunikoida Jumalan viisautta, nostaa ja varustaa johtajia ja tuoda Pyhän Hengen läsnäoloa kosketusetäisyydelle ihmisistä.

Noiden vuosien aikana, joiden voisi ajatella menneen kutsumuksen kannalta hukkaan, minuun kuitenkin rakentui vahva kutsumustietoisuus. Vieläkään en varmasti tiedä kaikkea, mitä kutsuuni kuuluu, mutta sen tiedän, että kaikkea sitä voi toteuttaa yhtä lailla seurakunnassa ja sen ulkopuolella.

Vapaaehtoistehtävät ja palkallinen työ sekä opiskelu kulkivat vuosia limittäin, kunnes syksyllä 2013 minusta tuli sitä, mihin yleensä viittaamme ilmaisulla ”kokoaikainen Jumalan valtakunnan työntekijä”.

Mutta vasta viikkoja vaihdoksen jälkeen tajusin ylittäneeni tuon aikoinaan niin merkittävänä pitämäni rajan. Täysiaikaisen ”hengellisen” työn aloittaminen ei lopulta ollut kutsumukselleni merkittävä rajapyykki.

Tänä syksynä olen taas siirtymässä vaiheeseen, jossa teen osa-aikaisesti vuosi sitten aloittamaani työtä samalla etsien kutsulleni uusia areenoita, toivottavasti seurakuntakentän ulkopuolelta.

Tällainen siirtymä ravistelee terveellisellä tavalla identiteettiäni. Huomaan, miten helppoa on kiinnittyä tiettyyn tehtävään ja työpaikkaan — tai siihen, että ylipäänsä on työpaikka. Samalla koen mieletöntä iloa siitä, että saan mahdollisuuden palata takaisin kutsumukseni ytimeen.

Kutsu jokaiselle

Jumalan kutsu, toteutettiin sitä missä tahansa, ei ole sidottu siihen, miten ihminen saa elantonsa. Jos olet Jumalan lapsi, sinulla on sitova kutsumus: kokoaikainen Jumalan valtakunnan levittäminen. Osa-aika- tai sivutyömahdollisuutta ei ole.

Se, mitä sanomme kokoaikaiseksi hengelliseksi työksi, on yksi ammatti muiden joukossa; sen puitteissa on yhtä suuret mahdollisuudet levittää Valtakuntaa tai olla levittämättä kuin muissakin töissä.

Tapasin elokuussa joukon ihmisiä, joiden näky Jumalan valtakunnasta työpaikoillaan oli täynnä uskoa ja voimaa. Eräs nuori nainen kertoi muutoksesta, joka oli tapahtunut toimiston siistijässä: kiukkuisesti kolisteleva ja ääneen kiroileva nainen oli muuttunut muutamassa kuukaudessa iloiseksi ja ystävälliseksi, kun tämä kutsumustaan toteuttava nuori nainen oli alkanut jutella hänelle, kysellä kuulumisia ja ilmaista kiitollisuutta hänen työstään.

Lähetystyöntekijä, lastentarhanopettaja, työtä vailla oleva insinööri, lähihoitajaopiskelija, perhepäivähoitaja ja kuljetusalan yrittäjä kohtaavat kaikki kristittyinä joka aamu saman kysymyksen: Miten aikani, voimani ja varani voisivat tänään tuoda Jumalan valtakunnan läsnäoloa sinne, mihin päivä kuljettaa? Työssä, opiskelija tai työtön — sinä ja minä, me olemme kutsuttuja.

Vaikeita valintoja

Kutsumustietoisuus voi joskus johtaa meidät valintoihin, jotka ovat ristiriidassa yhteiskuntamme arvostusten kanssa. Valtakunnan pelilauta on eri kuin tämän maailman pelilauta. Siellä toimiminen vaatii nöyrtymistä ja vakaata, syvää kiinnittäytymistä Kutsujaan. Se on kovien valintojen tekemistä. 

Tässä maailmassa voit menestyä — tai voit myös menettää työsi, voit luovuttaa palvelutehtäväsi seurakunnassa, perheesi voi kohdata iskuja, taloutesi voi romahtaa, kykysi voivat kadota — mutta jos olet antautunut Jumalan kutsuun, jokainen siirtymä vie sinua eteenpäin Valtakunnassa. Juuri niissä hetkissä, kun sinulta viedään se, mitä ajattelit kutsuksesi, pääset Jumalan armosta kaikkein lähimmäksi kutsusi ydintä.

Jeesus oli valtavassa suosiossa julkisen toimintansa aikana. Mutta Jeesuksen kutsumuksen ydin, ihmiskunnan syntien sovitus, oli hetki, jossa kukaan ei nähnyt mitään voitokasta, pelkkää lopullista ja kauhistuttavan häpeällistä tappiota.

Myös Paavali oli oppinut elämään runsaudessa ja niukkuudessa, suosiossa ja häpeässä (esim. Fil. 4:11–13, 2. Kor. 6:8–10). Hänen kutsumuksensa ei ollut millään tavoin kiinni näissä ulkoisissa merkeissä menestymisestä ja arvostuksesta. 

Tukea kutsumukseen

Olen siunattu siinä, että vanhempani ovat aina kannustaneet minua asettamaan Jumalan kutsun etusijalle. Niinpä he eivät silmäänsä räpäyttäneet, kun vastavalmistunut ekonomi ilmoitti lähtevänsä opiskelemaan kansanopistoon valmistautuakseen seurakunnan työntekijäksi (ja hävitäkseen tuloissa kymmeniä tuhansia vuodessa verrattuna ekonomien palkkoihin). 

Onko sinun ympärilläsi ihmisiä, jotka tukevat sinua asettamaan Jumalan valtakunnan kaiken muun edelle myös elämän suurissa valinnoissa, mitä se sitten sinun elämässäsi tarkoittaakin?

Pystytkö itse näkemään ja nostamaan esiin Jumalan kutsua niissä ihmisissä, joita sinun vaikutuspiiriisi on annettu? Pystytkö rohkaisemaan vaikeisiinkin valintoihin silloin, kun kutsumus sitä edellyttää?

Ja ennen kaikkea: otatko todesta kutsusi kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön?

Suvi Kankkunen
suvi.kankkunen(ät)svk.fi
Twitter: @suvikankkunen

Kirjoittaja on Hope-raamattukoulun johtaja.

Siirry sarjan edelliseen kirjoitukseen >>

Siirry sarjan seuraavaan kirjoitukseen >>

Siirry sarjan pääsivulle >>