Merituulen tuoksuiset terveiset Santalasta

18.9.2014


Valtteri Sillanpää

Merituulen tuoksuiset terveiset Santalasta

Suomen teologisen opiston uuteen lukuvuoteen kuuluu liikuntaa, opiskelua ja erikoisjärjestelyjä. Tilaakin on jäljellä uusille opiskelijoille.

Oikein kaunista syksyä täältä Santalan tuuliselta rannalta, jossa toki tuulee aina vähemmän kuin Hangon keskustassa ja jossa ilman lämpötilakin on suotuisampi.

Nyt en malta olla huudahtamatta, kuinka kaunis on syksy, kun vihreä värittyy kullaksi, eivätkä sadepilvet masenna painollaan taivasta, vaan päästävät auringon herättämään keltaisen ruohikon vielä kerran eloon.

Jumalan luoma kauneus virtaa vapaasti iloksi sydämeen, joka on murheinen, mutta joka välähdyksenomaisesti parantuu kohdatessaan kauneutta tuulessa ja tyynessä.

Hetki ei kestä kauan, mutta se on ylistys Jumalalle, rukousta hengessä sanoin, joita ei pysty sanomaan.

Sopu sijaa antaa

Uusi lukuvuosi alkoi helposti muistettavaan aikaan maanantaina 18.8. kello 18 yhteisellä aloitusjuhlalla ja grillauksella. Heti sisälle päästyämme huomasimme jotain täysin odottamatonta.

Kesällä opistolla oli sattunut äärimmäisen harmillinen vahinko, kun keittiön alla oleva vesijohtoputki oli alkanut vuotaa. Seurauksena oli tietenkin vesivahinko, ja sellaiset on pakko korjata. Tästä syystä kaikki ruoka valmistetaan oletettavasti marraskuuhun asti Hangon keskuskeittiöllä, minkä huomaa jo ruokaa vilkaisemalla. Onhan hyvä, että lapset opetetaan kuorimaan perunoita, mutta eihän siitä enää tässä iässä tarvitsisi muistuttaa.

Logistisia järjestelyjä keittiön sijainti on tuonut tullessaan, mutta asiat ovat sujuneet hyvin. Ainoastaan lounas tarjotaan päärakennuksessa, muut ateriat syödään asuntolassa.

Hyvä puoli tässä on ollut ehkä jonkinlainen yhteyden tiivistyminen, kun joudumme samaan aikaan operoimaan pienessä tilassa.

Kaikki kuitenkin toivovat keittiön remontin valmistuvan nopeasti, sillä sen nostattama pöly häiritsee hengityselimiä ja varastaa salista toisenlaiseen käyttöön haluttua tilaa.

Sisua ja sitkeyttä pankkiin

Kaikki tietävät, että koulussa opiskellaan. Arkeen kuuluu kuitenkin monennäköistä pikkupuuhaa, kunhan läksyt on ensin tehty.

Liikunnallinen puoli on kunnossa, kun maanantaisin pelaamme jalkapalloa Pekanniemen kentällä, jonka laitaan aurinko ei koskaan paista — siksi se on jatkuvasti märkä. Myöhemmin lumen peittäessä maan ajamme Lappohjan koululle lentopallon merkeissä.

Frisbeegolf on saavuttanut myös vannoutuneen fanijoukon, joka koettaa ottaa kaiken irti viimeisistä kesäpäivistä alueen neljällä laadukkaalla radalla Hangosta Tammisaareen. Jos vuosien päästä seurakunnassasi on työntekijä, joka tunnetaan ihailtavasta hermojen hallinnasta, voit olla melko varma, että tämä kyseinen henkilö on paukauttanut kiekkonsa Hangon pohjoispuolen jokaiseen mäntyyn.

Toiset keräävät sitkeyttä noukkimalla sangollisen puolukoita ja kolmannet täyttämällä Kuka kukin on Jeremian kirjassa -palapeliä.

Ethän jää hauskasta paitsi

Korviimme on kantautunut huhuja, kuinka eräät opiskelijat muistelevat aikaansa Hangossa armon vuosina. Näin armovuosi vilahtelee silloin tällöin jopa vapaakirkollisten saarnaajien puheissa.

Armovuosi-käsite tulee oppilaitoksen armollisesta suhtautumisesta tehtävien tekoon ja kurssien suorittamiseen, joka toimii usein luokattoman lukion periaattein. Siksi työmäärän uuvuttamat ihmiset hakeutuvat juuri tänne opiskelemaan, sillä tarjolla on todella armoa armon lisäksi.

Joskus tilanne saattaa mennä niinkin pitkälle, että kahden armovuoden jälkeen opiskelija ottaa vielä ylimääräisen armovuoden, koska kokee tarvitsevansa armoa niin paljon.

Koska meillä on täällä näin kivaa, emme halua sinunkaan jäävän hauskasta paitsi. Vähäisestä osanottajamäärästä johtuen HOPE-raamattukoulun opiskelijat lyöttäytyivät yhteen työntekijäpuolen ensimmäisen vuosikurssin kanssa. Raamattukouluun on kuitenkin edelleen mahdollista tulla eri jaksoissa.

Aikataulut saat osoitteesta www.teologinenopisto.fi. Esittelyssä kuvaillut asiat eivät välttämättä pidä paikkaansa, vaan tarjolla on nyt Vapaakirkon työntekijätasoista koulutusta ja mikä parasta: täysin ilman suorituspaineita!

Olisiko nyt sinun, joka stressaannut usein tenteistä, aika pitää taukoa työstä ja tulla opiskelemaan?

Kuten on ollut ja on oleva, Santalan suunnalla jatketaan toimintaa tuttuun tapaan, mutta aina valmiina uusiin haasteisiin. Tiedämme, että moni liittyy remmiin Tampereella. Tiedämme, että jotkut eivät sinne enää tule. Mutta tässä istuskelemme, varovaisesti kuilun reunalla kuikuilemme.

Jumalan siunausta alkavaan työvuoteen jokaiselle pyytää Suomen teologinen opisto!

Valtteri Sillanpää

Kirjoittaja on Teologisen seminaarin toisen vuosikurssin opiskelija.