Tutustu opiston ihmisiin - Eija Nurmela kertoo elämästä ja monimuoto-opiskelusta

11.7.2014



Marjo Pulkkanen

Miehikkäläläinen Eija Nurmela koki tänä keväänä yhden unelmansa täyttymyksen, kun hän sai todistuksen teologian perusopinnoista Suomen teologisessa opistossa.

– Suoritin opintoni etäopiskeluna, mutta kolmen vuoden aikana ajoin monesti myös opistolle Hankoon. Nautin päättäjäisjuhlan rennosta ja innoittavasta ilmapiiristä, mutta samalla tein mielessäni surutyötä, olihan se viimeinen kerta jo tutuksi tulleessa Santalassa, Eija Nurmela toteaa.

Eija opiskeli pitkään, hartaasti ja suurella sydämellä. Hän aloitti teologian opinnot jo vuosituhannen vaihteessa, silloisessa Avoimessa teologisessa opistossa (ATO) Kiponniemen toimintakeskuksessa.

– Elämäntilanteeni oli tuolloin aivan toisenlainen kuin tänään. Kolme lastamme olivat silloin vielä pieniä koululaisia ja mieheni eli yrittäjäuransa alkuvaiheita. Molemmat vanhempani kuolivat samaan aikaan. Se toi tummia sävyjä elämääni, Eija kertoo.

– Olin aikaisemmin käynyt pitkään prosessia itseni kanssa. Hain elämääni syvempää otetta ja painiskelin kutsumukseni kanssa. Olinhan ennen perheen perustamista palvellut kotiseurakuntaani evankelistana.

Ensimmäinen tentti hikoilutti

Eija oli haaveillut jo kauan, että saisi opiskella Raamattua ja suorittaa teologisen tutkinnon, kun hän päätti tehdä asialle jotakin.

– Jäin kodinhoitajan virastani vuorotteluvapaalle ja lähetin hakemuksia muutamaan oppilaitokseen. Vaikka en ole hengelliseltä taustaltani vapaakirkollinen, päätin valita opiskelupaikaksi silloisen Hankoniemen kristillisen opiston tarjoaman avoimen opiskelumahdollisuuden.

Ensimmäinen kurssi, jolle Eija osallistui käsitteli kymmentä käskyä.

– Se kurssi on jäänyt unohtumattomasti mieleeni. Simo Lintinen toimi opettajana. Hikoilin ensimmäisen tentin parissa ja mietin, että mihinköhän olenkaan ryhtynyt. Voikohan tämänikäinen enää oppia mitään. Olin silloin jo yli 45-vuotias, hän muistelee.

ATO-opinnot (entinen nimi opiston monimuotokoulutukselle) keskeytyivät pitkäksi aikaa, kun Nurmeloiden elämäntilanne muuttui.

– Ostimme mieheni kotitilan. Muutimme perheemme kanssa suureen taloon, joka on metsän keskellä, peltoaukeaman laidassa. Kymmenen vuoden ajan elämäni täytti työ maatilalla, seurakunta, perhe sekä tuki- ja sijaislapset. Kun sitten jäimme mieheni kanssa kahden, aloin miettiä uutta sisältöä elämääni.

Paluu opintojenbpariin

Heinäkuussa 2011 Eijan mies soitti hänelle keskellä työpäivää ja sanoi: ”Nyt on vitsit vähissä.”

Puoliso oli pudonnut korkealta seinältä kovalle betonilattialle työkohteessaan, ja vasen kantapää oli murtunut.

– Tuosta päivästä alkoi puolen vuoden sairausloma ja elämämme muuttui totaalisesti.

Pian tapaturman jälkeen teologisesta opistosta tuli Eijalle kirje, josko hän olisi halukas tulemaan mukaan uudistuneeseen etäopiskeluprosessiin entisenä opiskelijana.

– Jäin miettimään asiaa. Se tuntui ensin houkuttelevalta, mutta ajattelin, ettei minusta ole enää opiskelemaan näin pitkän ajan jälkeen ja tämänikäisenä. Mieheni rohkaisemana päätin kuitenkin yrittää.

Verkko-opiskelu tuntui Eijasta ensin pelottavalta.

– Inhosin tietokoneita. Osasin ehkä avata ja sulkea sen ja siinä kaikki. Pikkuhiljaa pelkoni väistyi, tein tehtäviä ja tutustuin muihin opiskelijoihin ”naamojen” kautta. Aloitin vähän myöhässä, mutta sain pian toiset kiinni.

Itseluottamus kasvoi onnistumisista

Ensimmäinen varsinainen kurssi, johon Eija osallistui oli ”Raamatun tulkinnan perusteet”.

Janis Cukurs oli opettajamme. Teologiset termit ja sanat olivat outoja, mutta asiat olivat kiehtovia. Raamatun tulkinnan tenttiin tankkasin kotimme yläkerran pikkuhuoneessa monta päivää ja opettelin asioita ulkoa, koska muistini oli kehno.

Tentti menikin hyvin ja Eija sai siitä aikamoisen annoksen itseluottamusta. Opettaja myös kannusti ja antoi myönteistä palautetta. Se innosti Eijaa jatkamaan alkuvaikeuksista ja epävarmuudesta huolimatta.

Syksyllä 2011 Eija teki ensimmäisen matkan Santalaan lähijaksolle, jonka aiheena oli ”Puheviestinnän ja saarnataidon perusteet”.

– Tuona viikonloppuna tapasin ensimmäisen kerran opiskelutoverini sekä  opettajamme Tomi Vaahteran. Viikonloppu oli tosi mahtava. Me opiskelijat pidimme minisaarnat. Oli hienoa huomata, miten motivoituneita ja innostuneita kaikki olivat. Tuntui hienolta kuulua joukkoon.

Etäopiskelijoina oli eri-ikäisiä ihmisiä, jotka tulivat monenlaisista elämäntilanteista, ammateista ja työtehtävistä eri puolilta Suomea.

Etäopiskella voi työn ohessa

Eija oli kolmen vuoden aikana mukana kolmessa eri opintoryhmässä.

– Kaikki ryhmät olivat mahtavia ja täynnä upeita ihmisiä.

Opinto-ohjelman kurssit ovat noudattaneet suunnilleen Teologisen seminaarin ensimmäisen vuosikurssin ohjelmaa.

– Etäopiskeltuna siihen kuluu aikaa kolme vuotta. Etäopiskelussa on se hyvä puoli, että sitä voi tehdä esimerkiksi oman työn ohessa. Sen voi rytmittää omien aikataulujen mukaan. Nykyinen aikataulutettu järjestelmä takaa kuitenkin sen, että opinnot etenevät ja tulosta syntyy. Tehtävien ja tenttien eräpäivät pitävät hyvin rytmissä kiinni.

Eijalle etäopiskelun helmiä ovat olleet lähijaksot Santalassa. Kurssikavereiden tapaaminen sekä yhteisen jakamisen ja rukouksen hetket säilyvät muistoissa.

– Selkäni parantui, kun ryhmänä rukoilimme toistemme puolesta. Koimme myös mieheni kanssa suuren muutoksen rukouksen kautta. Jumala näytti asian, joka on ollut meiltä salattuna koko avioliittomme ajan. Kiitos Jumalalle hänen suuresta armostaan ja hyvyydestään! Eija iloitsee.

– Oppiminen on ollut hieno kokemus tällä iällä. Täytin viime kesänä 60 vuotta, enkä aio vieläkään lopettaa opiskelua. Tämän taipaleen aikana on tapahtunut monia asioita myös henkilökohtaisessa elämässäni. Oli hetkiä, jolloin huojuin jaksamisen äärirajoilla. Sinnittelin kuitenkin eteenpäin.

Sitkeyttä Eija kertoo saaneensa syntymälahjana äidiltään.

– Kiitos siitä edesmenneelle, rakkaalle äidilleni ja Jumalalle.

Opitusta on hyötyä kotiseurakunnassa

Eijan mielessä siintää jo uudet opinnot.

– Olen hakenut jo uutta opiskelupaikkaa. Jos tulen valituksi, aloitan siellä syksyllä — jos Herra ja olosuhteet suovat. Teologian opinnoissa olen vasta alkutaipaleella. Jos dementia ei iske pahemmin, Tampereella voi olla sitten seuraava opiskeluhaaste.

– Opiskelu on ihanaa. Jäin siihen koukkuun. Olen saanut koko tämän kolmen vuoden ajan jakaa kaikkea oppimaani omassa kotiseurakunnassani Miehikkälässä.

Eija iloitsee jumalasuhteensa syvenemisestä ja vahvistumisesta.

– Raamatun Jumala on näyttäytynyt myös vahvasti historian Jumalana, johon voi luottaa. Jumalana, joka on luonut maan, taivaan ja meren. Hän on suuri!

Marjo Pulkkanen