Antoisa vuosi opistolla - haastattelu Arin, Reijan ja Säden kanssa

13.6.2014

Reija Nieminen
Reija Nieminen
Säde Kärki
Säde Kärki
Ari Perkiö
Ari Perkiö

Miriam Huovila

Kolme Suomen teologisen opiston opiskelijaa kertoo menneestä lukuvuodesta ja tunnelmistaan päivä ennen kesäloman alkua.

Säde Kärki (Hope-raamattukoulu)

Millainen vuosi HOPE-raamattukoulussa on ollut?

–  Joiltakin osin se oli hyvin erilainen kuin odotin, mutta hyvällä tavalla. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut tosi mieleenpainuva ja haastava itselleni henkilökohtaisesti. Santala on ihanteellinen paikka prosessoida omia asioita ja löytää ihania uusia ystäviä.

Mikä on merkittävin oppimasi asia?

– Varmaankin se, että saan olla Jumalalle täysin rehellisesti oma itseni ja Jumalan armo riittää minulle siitä huolimatta.

Mitä ovat olleet vuoden parhaat tapahtumat?

– Sellaiset päivät, kun olemme olleet koko opiston kanssa yhdessä tekemässä jotakin kivaa. Myös luokan yhteiset retket milloin minnekin — Viron aktio mukaan lukien — ovat olleet hyviä kokemuksia. Lisäksi kappelitunnit, jotka tavallaan ovat opiston jumalanpalveluksia, ovat olleet ainutlaatuisia ja niissä Jumala on puhunut minulle usein.

Mikä on villein tekosi vuoden aikana?

– Ehkä se, kun olemme juoksennelleet Leirisaaressa ystäväni kanssa öisin silloin tällöin. Tosin se on enemmänkin perusarkea kuin villiä.

Mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle?

– Syksyllä muutan Jyväskylään ja aloitan opinnot yliopistossa. Minulla on pitkä lista unelmia: jospa niitä jossain vaiheessa ehtisin toteuttaa.

Ari Perkiö (Teologinen seminaari 1. vuosi)

Millä mielellä lähdet kesäloman viettoon?

– Olo on haikea, mutta toisaalta olen jo odottanut lomaa.

Mikä oli hienoin kokemuksesi lukuvuoden aikana?

– Luokan yhteishenki. Meitä on nuorempia ja vanhempia, mutta olemme kasvaneet yhteen luokan kanssa.

Kerro jokin täällä oppimasi viisaus.

– Muista opiskella levosta käsin. Aluksi meinasin ottaa tehtävistä liikaa stressiä, mutta sitten opiston rehtori sanoi tämän minulle.

Mikä on paras kesäherkku?

– Grillimakkara.

Mitä vinkkejä annat kesälomalle?

– Pitää muistaa levätä ja ladata akkuja kunnolla.

Reija Nieminen (Hope-raamattukoulu)

Mitä ajasta Suomen teologisessa opistossa jää mieleen?

– Erityisesti kaikki upeat ihmiset, joihin olen saanut tutustua, ja täällä ollut yhteisöllisyys. Yhteiset ylistys- ja rukoushetket ovat olleet kivoja, kuten muukin porukalla tekeminen, ja lentopallon ja jalkapallon pelaaminen. Kevät täällä on ollut todella kaunis, joten jään kaipaamaan sitä.

Mikä oli lukuvuoden kohokohta?

– Talkoopäivä oli tosi mahtava. Silloin oli vahva yhdessä tekemisen meininki ja oli hienoa olla avuksi ihmisille opiston ulkopuolella.

Mistä innostuit?

– Ihmisistä. Ennen kuin tulin opistolle, minulla oli ollut vaikea jakso elämässäni enkä jaksanut olla niin paljon ihmisten ilmoilla. Täällä olen taas tajunnut, että Jumala on luonut meidät toinen toisiamme varten. Eletään siis yhdessä ja Jumalan kanssa, ja pidetään huolta toisistamme.

Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?

– Olen kesätöissä aikaisemmassa työpaikassani. Odotan, että pääsen viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Olisi hauskaa grillailla, olla mökillä, pelata rantalentopalloa ja saada jokin maalausurakka tehtäväksi. Olen menossa myös seurakunnan lastenleirille mukaan.

Jos saisit valita, minne matkustaisit viikoksi lomalle?

– Norjaan tai New Yorkiin.