Evankeliointi on sitä, että kerjäläinen kertoo toiselle, mistä saa leipää

22.5.2014


Helena Lintinen

Parin viime kuukauden aikana Teologisessa opistossa opiskeleva etäryhmä TSE (Teologisen seminaarin etäpaketti) on pohtinut evankeliointia kurssilla ”Näkökulmia evankeliointiin”.

On katsottu, mikä oli Jeesuksen ”evankeliumi”, mitä Paavali julisti, mitä eri lähetyskäskyt merkitsevät meille.

Omat ajatukseni ovat viipyneet kurssin teeman ympärillä kurssin päätyttyä. Yhteisissä pohdinnoissa tuli vesiselväksi, että evankeliointia ei voi tehdä teoriassa. Se on jotakin jokaisen uskovan arkeen liittyvää, siinä toteutuvaa — läsnäoloa, ystävyyttä, sanoja, tekoja, ihmeitä, Jumalan valtakunnan murtautumista tavallisen suomalaisen arkeen.

Teoria ja käytäntö

Me kristityt tiedämme paljon evankelioinnista, ymmärrämme sen välttämättömyyden ja meillä on monenlaisia keinoja tehdä sitä. Kuitenkin ihmiset ja yhteiskuntamme etääntyvät Jumalasta hälyttävää vauhtia.

Pohjois-Amerikassa oleva tutkimuslaitos Barna Group julkaisi viime vuoden lopulla juuri evankeliointia kartoittavan tutkimuksensa tuloksia. Vaikka tutkimus on tehty Pohjois-Amerikassa, erilaisessa kulttuurisessa viitekehyksessä kuin omamme, se osoittaa kyllä yleisemmälläkin tasolla, missä länsimaissa mennään evankelioinnin saralla.

100 prosenttia haastatelluista uskovista oli ehdottomasti sitä mieltä, että heillä on henkilökohtaisesti vastuu kertoa uskostaan ja Jeesuksesta toisille ihmisille. Kuitenkin keskimäärin vain vähän yli puolet oli kuluneen 12 kuukauden aikana käytännössä tehnyt niin.

Nuoret aikuiset

Kaikkein ”evankelioivin” sukupolvi tutkimuksen mukaan ovat 18–29-vuotiaat. Heidän kohdallaan käytännössä evankeliointi on kolmessa vuodessa lisääntynyt 9 prosenttia (nyt noin 64 prosenttia) ja sen myötä he ovat se ikäryhmä, joka avoimimmin levittää hyvää uutista Jeesuksesta ympäristöönsä.

He ovat myös se ryhmä, joka aktiivisimmin on mukana edistämässä oikeudenmukaisuutta, puhumassa köyhien ja sorrettujen puolesta ja taistelemassa orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan.

Vähiten evankeliointi arjessa toteutui vuosina 1946–1964 syntyneiden ikäluokassa, kun taas yli 68-vuotiaat osoittautuivat tässä aktiivisemmiksi.

Vähätuloiset

Toinen mielenkiintoinen juonne tässä tutkimuksessa oli se, että kun katsotaan asiaa ihmisten taloudellisesta statuksesta käsin, kaikkein aktiivisimmin elämänsä ja evankeliumin jakoivat kaikkein vähätuloisimmat. Toiseksi innokkain ryhmä olivat erittäin hyvätuloiset. Keskituloisten ryhmä oli tässä aivan hännillä.

Tämä muistuttaa tilannetta, joka vallitsi  ensimmäisten vuosisatojen aikana, kun kristinusko äärimmäisen voimakkaasti levisi.

Vaikka tutkimus keskittyykin Pohjois-Amerikkaan, kuva lienee samankaltainen meillä Suomessa.

”Kulkiessamme”

TSE-ryhmän kanssa päädyimme keskeiseen asiaan: Lähetyskäsky ei ensisijaisesti kehota meitä lähtemään jonnekin, vaan ”kulkiessamme” opetuslapseuttamaan kaikki.

Toisaalta Jeesus toteaa seuraajistaan, että ”te olette maailman valkeus”. Siis me — sinä ja minä. Meidän tavallinen elämämme ja arkemme on se foorumi, jossa parhaiten voimme tehdä opetuslapsia. Se on sekä haaste että suurenmoinen mahdollisuus, joka tekee jokaisen elämästä jännittävän ja mielenkiintoisen.

Ihmissuhteita

Tämä tietysti edellyttää sitä, että solmimme ihmissuhteita ja vietämme aikaa niiden lähellä olevien — esimerkiksi naapureiden, työkavereiden, harrastuskavereiden, sukulaisten —  kanssa, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Meidän kauttamme Jumalan rakkaus ja Hänen valtakuntansa todellisuus tulee näiden ihmisten elämään.

Tämä asettaa niin ikään haasteita seurakuntien toimintaan siinä mielessä, että ohjaammeko ja varustammeko seurakuntalaisia tekemään opetuslapsia tavallisen arjen keskellä työelämässä ja omissa viitekehyksissään.

Voi olla, että seurakunnan toiminnallisuus vie ainakin aktiivisten seurakuntalaisten ajan siinä määrin, ettemme ehdi luoda ihmissuhteita ja olla läsnä siellä, missä oikeastaan meidän pitäisi olla — evankeliumin ja Jumalan rakkauden tähden.

Valtakunnan todellisuus

Charles Spurgeon on joskus sanonut, että evankelionti on sitä, että ”kerjäläinen kertoo toiselle, mistä saa leipää”. Me olemme löytäneet, me voimme olla osoittamassa tietä, mistä Elämän Leipä löytyy.

Evankeliointi ei merkitse sitä, että meidän pitää olla todistamassa tai julistamassa, vaan meidän käyntikorttimme on toisesta välittäminen ja palveleminen, toisen hädässä ja vaikeuksissa auttaminen.

Se on Jumalan mahdollisuuksien ja avun tuomista. Voimme esimerkiksi tarjoutua rukoilemaan, kun toisella on kiperiä tilanteita. Voimme lähteä työpäivään rukoillen työkavereitten puolesta ja pyytää, että Jumala antaisi meille jotain, jolla rohkaista. Voimme lähteä tavalliseen työpäivään tietoisina siitä, että Jumalan valtakunnan todellisuus ja Pyhän Hengen läsnäolo on meissä. Olemme ihmisiä, jotka elämme luonnollisen yliluonnollisesti.

Helena Lintinen

Kirjoittaja on  Suomen teologisen  opiston  opettaja.