Sinulla on kaikki se, mitä tarvitset

27.2.2014


Janis Cukurs

Olen monesti ihmetellyt tapahtumaa, jossa Jeesus ruokki muutamalla eväällä suuren ihmisjoukon — monta tuhatta ihmistä samalla kertaa. Jeesusta seurasi massoittain ihmisiä pitkien matkojen päästä.

Päivä oli jo kulunut pitkälle iltaan, kun opetuslapset havaitsivat ratkaisua vaativan tilanteen — ihmisillä oli nälkä. Järkevinä ihmisinä opetuslapset ehdottivat Jeesukselle, että nyt olisi hyvä hetki päättää päivä ja antaa ihmisten lähteä hakemaan jotain syötävää.

Jeesus ehdotti opetuslapsille, että he antaisivat ihmisille ruokaa. Voin vain kuvitella heidän hämmennyksensä. Opetuslasten katseet kiinnittyivät järkyttävän kokoiseen ja nälkäiseen ihmismassaan, joka oli Jeesuksen opetuksen jälkeen todennäköisesti käymässä levottomaksi. Paikalla oli kokonaisia perheitä. Lapset alkoivat väsyä ja kiukutella.

Ehkä opetuslapset katselivat Jeesusta ja yrittivät saada lisää vihjeitä siitä, mitä ihmettä Jeesuksella oikein oli mielessään. Ehkä he miettivät, olivatko he edes kuulleet oikein.

Luulen, että opetuslapset alkoivat käydä läpi erilaisia vaihtoehtoja. Se heistä, jolla oli taloudellista älliä, rupesi laskemaan kuluja. Toinen käytännön mies saattoi miettiä jo aikaa, joka tarvittaisiin ensin ruoan hankkimiseen ja sitten sen kuljettamiseen. Se, joka oli taitava organisoimaan, kävi ehkä mielessään läpi tapoja, joilla saisi suuren ihmisjoukon jaettua pieniin ryhmiin, joissa ruokailu toteutettaisiin.

”Miksi Jeesus ei vaan antaisi ihmisten mennä hankkimaan ruokaa — se olisi järkevää ja realistista.” Opetuslasten reaktio Jeesuksen ehdotukseen oli vaivaantunut ja mahdollisesti vähän ivallinen: ”No, meillä on tässä poika, jolla on viisi leipää ja kaksi kalaa… se ei ehkä riitä ihan kaikille.”

Jeesuksen suurin resurssi oli yhteys Isään

Haluaisin pysähtyä tähän, ennen kuin menemme suoraan tuttuun ja mahtavaan loppuhuipennukseen: Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista.

Mielestäni opetuslasten hämmennyksessä näkyy meillekin niin luonnollinen ja tyypillinen asenteiden kontrasti. Opetuslasten lähtökohta haasteeseen oli realistinen kysymys: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Kuinka sen voi toteuttaa?” Kun kohtaamme ongelman, etsimme ratkaisua. Kun näemme puutteen, etsimme puuttuvaa palaa. Kun haluamme saada jotain uutta aikaan seurakuntana, lisäämme uuden toimintamuodon.

Jeesuksen asennoituminen oli erilainen. Se lähti liikkeelle ajatuksesta: ”Mitä teillä on?”  Jeesuksen mielessä ei ollut epäilystä siitä, etteikö tilanteeseen löytyisi ratkaisua jo olemassa olevilla resursseilla.

Näyttää siltä, että opetuslasten näkemys olemassa olevista resursseista oli erilainen kuin Jeesuksen. Jeesuksen suurin resurssi oli yhteys Isään. Hän siunasi pojan eväät ja luotti, että Isä hoitaa loput.   

Tarkoitus on kätkettynä olemassa oleviin asioihin

Ceaser Kalinowski (newyorkilainen seurakuntaistuttaja ja lähetystyön strategisti) kertoo inspiroivan ajatuksen eräässä videossa, jonka katselin äskettäin.

Kalinowski sanoo, että opetuslapseuteen ei sisälly pääasiassa uusien ohjelmien, toimintojen tai sisältöjen lisääminen jo ennestään kiireiseen elämään. Kyseessä ei ole siis asioiden lisääminen (engl. addition) tarkoitusta varten vaan tarkoituksen löytäminen (engl. intention) jo olemassa olevissa asioissa. 

Jumala on asettanut meidät jokaisen elämän rytmiin, jossa arki kulkee omaa polkuaan.

Silmiä avaava ajatus on se, että tässä arjessa löytyy tuo Jumalan tarkoittama mahdollisuus elää opetuslapsina ja lähetettyinä. Siihen kuuluu syöminen perheen kanssa, isot ja pienet juhlat, arkinen työssä käyminen, pyöräretket ja luonnosta nauttiminen, toisten kuunteleminen ja siunaaminen, Jumalan tarinan tunteminen ja kaikki muut erittäin tavalliset elämän asiat.

Arkisten asioiden yksinkertaisuudessa ja moninaisuudessa on jo kaikki se, mitä tarvitaan hengellisen elämän toteuttamiseen ja myös evankelioimiseen.

Arjen mahdollisuudet kohtaamisiin

Raaseporissa on pieni vapaaseurakunta, jossa tällä hetkellä ei ole omaa palkattua työntekijää eikä myöskään pysyviä kokoustiloja.

Kun seurakuntana aloimme pohtia tulevaisuutta, totesimme, että täytyy harkita niitä resursseja ja asioita, joita meillä nyt on.

Vuoden alusta olemme kokoontuneet Tammisaaren torin laidalla sijaitsevassa kahvilassa melkein joka sunnuntai. Siellä käymme muutenkin, niin miksei myös seurakuntana? Seuraavaksi mietimme, mitä teemme niiden uteliaiden ohikulkijoiden kanssa, jotka mielellään myös tulisivat juomaan kahvia kanssamme.

Voiko olla niin, ettei Jumala odotakaan paljon uusia mullistavia juttuja, joita meidän tulisi keksiä vaan perspektiivin ja asenteen muutosta jo olemassa oleviin asioihin?  Tai että muuttaaksemme maailmaa ja kohdataksemme meitä ympäröivät haasteet meidän ei välttämättä tarvitse lisätä toimintamuotoja, palvelutehtäviä ja kaikenlaista tekemistä?

Kenties meidän tulisi jopa vähentää tekemistä ja kohdata arjessa enemmän Jumalaa ja niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme muutenkin jo tekemisissä.

Janis Cukurs

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opettaja ja vastaa monimuotokoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta.