Hyvän elämän edellytykset Vanhan testamentin mukaan 10/10 - Älä himoitse

14.2.2014


Tommi Karjalainen

Sanonta viimeisin, muttei vähäisin, pitää paikkansa myös Kymmenen käskyn kohdalla. Siinä missä edellisten kolmen käskyn tulkinta saattaa jäädä pinnallisesti teon tasolle, viimeinen käsky puuttuu samoihin asioihin asenteiden ja pyrkimysten muodossa: ”Älä himoitse lähimmäisesi taloa. Älä himoitse hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä kuuluu hänelle.” (2. Moos. 20:17)

Ei vain ajatuksia

Sen sijaan että viimeinen käsky kieltäisi lähimmäiseltä varastamisen, hänen omaisuutensa keinottelun tai hänen puolisonsa kanssa makaamisen, se ottaa askeleen pidemmälle ja kurkottaa jopa sellaisten ajatusten elättelemiseen. Sen tarkoitus on puuttua asioiden kulkuun ajatusmaailmassa ennen kuin ne kehittyisivät todellisiksi valinnoiksi.

Sama ajatus toistuu Jeesuksen Vuorisaarnassa (Matt. 5–7). Jeesukselle ei ole eroa onko aviorikos tehty ajatuksen tasolla vai “oikeassa elämässä”. Silläkään ei ole väliä onko todellisesti murhannut jonkun, vaiko vain suutuspäissään nimittänyt häntä hulluksi. Sekä teko että ajatus kun kumpuavat samasta lähteestä, eikä sydämessä hautuvasta suunnitelmasta ole pitkä matka siihen ryhtymiseen.

Jaakob, Jeesuksen veli, selittää tätä mekanismia: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, houkutellen ja vetäen häntä puoleensa. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja sitten kun synti on tullut täysikasvuiseksi, se tuottaa kuoleman.” (Jaak. 1:14-15)

Synnin teko on täten ainoastaan luonnollinen jatkumo sille prosessille, joka on alkanut ihmisen sisällä, ja jota ei ole kyetty tai haluttu pysäyttää ajoissa. Tehty teko on oikeastaan vain paljastanut sen, mikä on jo aiemmin toteutettu sydämessä, ja minkä vakavuutta ei ole otettu tosissaan.

Taloudenhoitajia

Koska kaikki kuuluu Jumalalle, voimme oikeutetusti kysyä onko meidän mahdollista ylipäänsä omistaa mitään? Olisi luonnollisempaa puhua Jumalan omaisuuden hoitamisesta, josta jokaiselle on uskottu osansa.

Se, että kadehdimme toiselle uskottua osaa, on kapinaa Jumalaa kohtaan, joka on antanut jokaiselle hänelle kuuluvan osansa. Se on tyytymättömyyttä sitä kohtaan, minkä Jumala on meille antanut. On kuvaavaa, että haluaisimme saada enemmän, vaikka emme osaa käsitellä oikein edes sitä, mitä meillä on.

Johannes kysyy retorisesti, kuinka on mahdollista rakastaa näkymätöntä Jumalaa ja vihata lähimmäistään (1. Joh. 4:20). Näkymättömän Jumalan rakastaminen tulee lihaksi ihmissuhteissamme, eikä vihan puute täytä vaadittua mittaa. Se, miten puhumme lähimmäisistämme, miten kohtelemme heitä, mitä ajattelemme heistä ja miten suhtaudumme siihen mikä on heidän, kertoo kaikki siitä, rakastammeko Jumalaa.

Kolikon positiivisena kääntöpuolena on se, että tällöin olemme myös itse tyytyväisiä omaan osaamme ja onneemme.

Halujen hallinnasta

Haudotun ajatuksen tekemättä jättäminenkään ei välttämättä suojaa seuraamuksilta.

Millaisia kiiloja turhautumamme voivatkaan lyödä ihmissuhteisiimme. Kuinka vaikeaa onkaan olla rakastava lähimmäinen, kun ajatukset täyttää himo tämän puolisoa tai omaisuutta kohtaan. Miltä tuntuu elää elämää, joka ei tyydytä, miettiä kuinka olisi ansainnut parempaa, kuinka joku toinen elää elämää, joka olisi kuulunut minulle?

Vaikka omat ajatuksemme eivät sukeltelisi aivan yhtä syvissä vesissä, kaikki me kamppailemme samojen kysymysten kanssa. Käsky on annettu, koska se paljastaa olemassaolevan ongelman: himoitsemme asioita, jotka eivät kuulu meille. Haluamisessa sinänsä ei ole mitään pahaa. Oleellista on haluta oikeita asioita.

Lopuksi

Käskyistä viimeisin korostaa sisäistä pyhyyttä. Tiettyjen asioiden tekemättä jättäminen ei riitä Jumalalle.

Meidän on kysyttävä seurakuntana itseltämme, riittääkö meille tekojen (tai tekemättä jättämisten) tasolle jäävä kuuliaisuus. Onko meillä avaruutta tunnustaa kamppailu, jota käydään jokaisen sisimmässä, mutta jota ei kenties koskaan päästetä päivänvaloon toisten tuomion pelossa?

Mikäli asia on näin, emme ole Herran seurakunta vaan tontillinen kalkittuja hautoja.