Hyvän elämän edellytykset Vanhan testamentin mukaan 7/10 - Pidä avioliitto kunniassa

18.12.2013 klo 08:30


Ilmo Mantere

Älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14).

Ihminen on hengellinen olento. Samanaikaisesti hän ei ole pelkästään hengellinen olento, kuten jo luomiskertomus osoittaa.

Edes paratiisin ihanteellisissa oloissa ennen syntiinlankeemusta, kun ensimmäisen ihmisen ja Jumalan suhde oli täysin avoin ja rikkumaton, ihmisen ei ollut hyvä olla yksin.

Myöskään suhde muuhun luomakuntaan ei poistanut tätä kipua. Siksi Jumala loi naisen. Luomiskertomuksesta näemme, että avioliitto pohjautuu luomiseen.

Syntiinlankeemuksen seurauksena rikkoutui suhde Jumalaan, mutta myös lähimmäiseen ja muuhun luomakuntaan, jopa suhde omaan itseen. Voisi sanoa, että syntiinlankeemuksesta alkoi monentasoinen vieraantumiskehitys.

Naisen luominen kylkiluusta on kuva tasa-arvoisuudesta. Yksi osoitus synnin vieraannuttavasta vaikutuksesta on naisen aseman heikentyminen Vanhan testamentin aikana. Toki silloinkin oli vaikutusvaltaisia naisia esimerkiksi profeettoja ja hallitsijoita.

Mutta Jeesuksen aikaan nainen ei esimerkiksi kelvannut oikeudenkäynnissä todistajaksi, kun taas hänen poikansa kelpasi jo 12–13-vuotiaana.

Puhdas ja kunnioittava asenne

Avioliiton merkitystä osoittaa se, että aviorikoksesta säädetty rangaistus oli sama kuin henkirikoksesta (3. Moos. 20:10) eli kuolemanrangaistus sekä miehelle että naiselle.

Luther sanoo viidennestä ja kuudennesta käskystä, että ”ne ovat asetetut varsin sopivaan järjestykseen: ensiksi käsitellään lähimmäisen omaa persoonaa; sitten edetään lähimpään persoonaan eli häntä itseään lähimpänä olevaan aarteeseen, nimittäin aviopuolisoon, joka on samaa lihaa ja verta kuin hän, joten hänelle ei siis missään muussa, mikä on hänen omaansa, voi tehdä suurempaa vahinkoa” (Iso katekismus, kuudennen käskyn selitys).

Kun Jeesus opetti vuorisaarnassa kuudennesta käskystä, hän osoitti, että tähän käskyyn liittyy muutakin kuin vaatimus fyysisestä uskollisuudesta (Matt. 5:27–28). Jeesus osoitti käskyn sisältävän myös ajatusten ja sisimmän puhtauden vaatimuksen.

Kuudenteen käskyyn liittyy haaste huolehtia omasta avioliitostaan ja toimia niin, että se koituu myös lähimmäisten avioliittojen parhaaksi. Paavalin neuvo ”kunnioittakaa kilvan toinen toistanne” (Room. 12:10) on paikallaan kaikkiakin ihmissuhteita ajatellen, mutta sopii aivan erityisesti puolisoiden väliseen suhteeseen.

Tarkistamattomia uskomuksia

Avioliittoon liittyy monenlaisia usein tarkistamattomia uskomuksia. Eräs tällainen on se, että jos puoliso rakastaa ja välittää, hän tietää sanomattakin, mitä ajattelen, toivon tai tunnen. Toisinaan näin voi käydäkin, eikä kellään ole varmaan mitään sellaisia kokemuksia vastaan.

Ongelmaksi tämä uskomus muuttuu, jos pidän siitä tiukasti kiinni silloinkin, kun arkipäivän kokemukseni uudelleen ja uudelleen osoittavat, ettei puolisoni olekaan ajatustenlukija eikä toiveideni selvänäkijä.

Jos en suostu tarkistamaan näkemystäni, pettymykseni voivat johtaa minut ajattelemaan, ettei puolisoni rakastakaan minua tai ettei hän edes halua ottaa toiveitani huomioon.

Toinen varsin tavallinen uskomus on se, että jos avioliitossa on vakavia ongelmia, tilanne on toivoton ja ero puolisosta ainoa toteuttamiskelpoinen mahdollisuus.

Tällöin ei ensinnäkään oteta huomioon, ettei täydellisiä avioliittoja olekaan (ainakaan lähellä), sillä kukaan ihminen ei ole täydellinen.

Toiseksi jää huomaamatta, ettei vakavakaan kriisi ole pelkästään ongelma tai uhka, vaan siihen sisältyy myös muutoksen mahdollisuus.

Puoliso on tärkein ihmissuhde

Pietari kehottaa miehiä elämään ymmärtäväisesti vaimonsa kanssa (1. Piet. 3:7; KR 38: taidollisesti).

Apostolin neuvo osoittaa, että mies (ja myös vaimo) voi toimia ymmärtämättömästi ja taitamattomasti puolisoaan kohtaan. Jos tähän liittyy keskinäisen kunnioituksen puuttuminen, seurauksena ei ole ainoastaan aviollisia vaan myös hengellistä ja rukouselämää koskevia ongelmia.

Paavali opastaa efesolaisia, että ”jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään” (Ef. 5:33). Apostoli on tässä nähnyt syvästi, miten puolisot voivat täyttää toistensa perustavanlaatuisia tarpeita, jotka voivat osaltaan eheyttää ja tervehdyttää itsetuntoa ja sen haavoja. Toki on myös niin, että mies kaipaa ja tarvitsee vaimonsa rakkautta ja vaimo miehensä kunnioitusta.

Muutamaa jaetta aikaisemmin Paavali on viitannut luomiskertomuksen ajatukseen, että ”mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi” (Ef. 5:31; 2. Moos. 2:24).

Tämä vanhemmista irtautumisen ja puolisoon liittymisen haaste koskee yhtä lailla vaimoa. Kyseessä on sellainen sitoutuminen puolisoon, että suhde aviopuolisoon tulee tärkeimmäksi ihmissuhteeksi.

Meidän ajassamme on moniakin tekijöitä, jotka vaikeuttavat oikeanlaista sitoutumista puolisoon ja avioliittoon. Ensinnäkin on paljon ihmisiä, jotka elävät aivan kuin arvotyhjiössä. Lisäksi monilla työpaikoilla edellytetään työntekijöiltä sellaista sitoutumista työhön ja työyhteisöön, että se väkisinkin vaikeuttaa sitoutumista puolisoon ja lapsiin.

Avioliiton hyväksi voi ja kannattaa nähdä vaivaa ja tehdä parhaansa. Raamatun sanoja mukaillen: Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi vahingon perheelleen?

Ilmo Mantere

Kirjoittaja on TK ja eläkkeellä oleva Vapaakirkon pastori, joka on toiminut Suomen teologisen opiston opettajana ja rehtorina.