Hyvän elämän edellytykset Vanhan testamentin mukaan 6/10 - Jätä toinen henkiin

4.12.2013


Timo Lehikoinen

Eräällä seurakuntakoululeirillä annettiin tehtävä, jossa kymmenen käskyn kieltomuodossa olevat lainkäskyt piti muuttaa myönteisiksi. Ainakin yhdessä, todennäköisesti kuitenkin useammassa tehtäväpaperissa luki nyt aiheena olevan ”älä tapa”-käskyn kohdalla: ”Jätä toinen henkiin.”

Mooseksen laissa toisen hengen riistäminen oli äärimmäinen, toisen ihmisarvon mitätöivä rikos, josta seuraava rangaistus oli sen mukainen. Hengestä maksettiin hengellä (2. Moos. 21:12,14). 

Vahingossa tapahtunutta hengenriistoa varten olivat turvakaupungit, joihin rikoksen tehnyt saattoi paeta (2. Moos. 21:13).

Mooseksen laki käsitteli hengen riiston vakavuutta kahdesta näkökulmasta. Ensiksikin kymmenen käskyn laissa absoluuttisena kieltona (2. Moos. 20:13). Toisaalta käytännön toimenpiteinä, (lue: rangaistuksena) käskyn tullessa rikotuksi.

Käsittele vaikuttimet

Jeesus opettaa vuorisaarnassa tästä lainkäskystä enemmän käskyn myönteisen ”jätä toinen henkiin” -ajatuksen kuin kiellon ja rangaistuksen näkökulmasta (Matt. 5:21–26). Hän ei painota käskyn rikkomisesta seuraavia vakavia seuraamuksia, vaan ennen kaikkea sen rikkomisen ehkäisyä ylipäänsä: tee kaikkesi, jotta elämässäsi et ajaudu tilanteisiin, joissa löydät itsesi rikkomasta tätä käskyä.

Jeesus aloittaa opetuksensa sanoilla: ”Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ’Älä tapa’– – mutta minä sanon teille…” (Matt. 5:21–22).

Näillä sanoilla hän osoittaa, että hänen opetuksensa on jotain siitä perinteestä poikkeavaa, johon hänen kuulijansa, joukko juutalaisia olivat tottuneet. Hänen opetuksensa osoittaa Mooseksen lain todellisen luonteen, joka oli erilaista verrattuna siihen, johon hänen aikansa ihmiset olivat tottuneet ja jota he elämässään harjoittivat. Hän ei siis kumoa Mooseksen lakia, vaan opettaa sitä oikein.

Jeesuksen opetuksen ytimessä on teesi, joka voidaan kiteyttää seuraavasti: käskyn rikkomisen taustalla oleviin vaikuttimiin on suhtauduttava yhtä vakavasti kuin itse rikkomiseenkin. Taita näiltä vaikuttimilta niska ennen kuin niiden kerrannaisvaikutukset kasvavat kohtuuttoman suuriksi.

Sovi erimielisyydet

Viha on yksi keskeinen taustavaikutin, jonka Jeesus opetuksessaan mainitsee. Käsittelemätön viha saattaa lopulta eskaloitua kohtalokkaastikin. Hän korostaa erimielisyyksien sopimisen tärkeyttä seuraavasti: ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt. 5:23–24)

On siis ensiarvoisempaa sopia riidat ystävien kesken kuin suoriutua uskonnollisista velvoitteista. Tämä on yksi ”jätä toinen henkiin”-käskyn periaatteista: priorisoi erimielisyyksistä sopiminen korkealle.

Älä anna Paholaiselle tilaisuutta

Paavali kirjoittaa efesolaisille: ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta.” (Ef. 4:26–27)

Vaikka näin kaamosaikana kehotuksen kirjaimellinen toteuttaminen saattaakin olla hankalaa, on sen sisältö kuitenkin selvä: vihastuminen on inhimillistä, mutta sen käsittelemättä jättäminen avaa Paholaiselle mahdollisuuden vaikuttaa. Älä anna siihen tilaisuutta.

Vihan kerrannaisvaikutukset

Jeesus mainitsee käsittelemättömän vihan kerrannaisvaikutuksista: ”Jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:22)

Kumpikin edellä mainituista ansaitsee vihastujaa ankaramman tuomion. Erityisesti jälkimmäisen kohdalla ”ansio” on hyvin synkkä.

Tämä kuvastaa sitä, mihin käsittelemätön viha saattaa perimmiltään johtaa. Kyse ei ole siitä, että henkilö vain lausuisi toista ihmistä syvästi loukkaavat sanat. Lause ”sinä hullu” kuvaa tilaa, jossa ihminen ilmaisee syvää patoutunutta vihaansa ollen jo hallitsemattomassa tilassa haluten vahingoittaa toista ihmistä jopa hengen riistoon saakka.

Tunnista oma tilasi

Toisen ihmisarvon kunnioittaminen ja korostaminen ovat raamatullisen hyvän elämän edellytyksiä. Tähän Jeesus halusi kuulijoitaan (ja haluaa myös meitä tänä päivänä) ohjata opettaessaan nyt käsittelyssä olleen lainkohdan sisältöä.

Samalla hän ohjaa meitä myös itsetutkisteluun. Mikä on oman sydämemme tila suhteessa vihastumiseen, mahdolliseen käsittelemättömään vihaan ja sen kerrannaisvaikutuksiin?

Timo Lehikoinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opintojohtaja.