Hyvän elämän edellytykset Vanhan testamentin mukaan 1/10 - Oikea suhde Jumalaan

24.9.2013


Simo Lintinen

Annoimme artikkelisarjalle nimen, joka kuvastaa Jumalan ilmoittaman tahdon tähtäyspistettä , nimittäin sitä, että ihminen voi elää hyvän elämän ja että hänen elämällään on perusta, joka ei muutu.

Nyt tarkasteltavanamme on ensimmäinen käsky.

Raamatun kertomuksen mukaan Kymmenen käskyn lain antaminen tapahtui Siinailla tai tarkemmin sanottuna Horebilla pian Egyptistä vapautumisen jälkeen. Siitä tapahtumasta on kuvaus Toisessa Mooseksen kirjassa (2. Moos. 20:2–17).

Se sukupolvi, joka vapautettiin orjuudesta, kääntyi nopeasti ja monilla tavoin Jumalan tahtoa vastaan. Tämä sukupolvi jäi autiomaahan, jossa se vietti neljäkymmentä vuotta.

Tuon sukupolven kuoltua palattiin lain suhteen samankaltaiseen tilanteeseen Moabin tasangoilla (5. Moos. 5:6–22). Uusi sukupolvi joutui ottamaan kantaa Jumalan lakiin ja astumaan liittosuhteeseen Jumalan kanssa. Laki, jonka tunnemme Kymmenen käskyn lakina muodosti kansan ja Jumalan välisen liiton ehdot.

Muinaisessa Lähi-idässä tunnettiin erityyppisiä liittorakenteita. Jumalan ja Israelin välisen liiton rakenne heijastaa yhtä näistä liitoista, nimittäin vasalliliittoa.

Vasallit olivat alueellisia ruhtinaita, jotka olivat liitossa suurkuninkaan kanssa, jolle ne keräsivät alueeltansa veroja. Suurkuninkaat antoivat heille vastapalveluna sotilaallista ja poliittista turvaa ja jatkuvuutta.

Vasallien ja suurkuninkaiden suhdetta säännösteli sopimus, jonka ehdot kirjattiin ylös. Tähän sopimukseen liitettiin kuvaus niistä eduista, jotka vasalli sai pitäessään liiton ehdot ja myös niistä sanktioista, jotka kohtasivat vasallia, mikäli hän ei täyttänyt liiton ehtoja.

Kymmenen käskyn lain antamisen kirjallinen muoto heijastaa tällaisen liittosopimuksen rakennetta. Tämän mallin mukaan Jumala on suurkuningas, joka tekee Israelin, vasallinsa, kanssa liiton.

Kymmenen käskyn tekstin luonnetta ei siis voi verrata ulkokohtaiseen yhteiskunnalliseen lakiin, vaan se liittyy kahdenväliseen suhteeseen.

Lain rikkominen on henkilökohtaisen lojaalisuuden, uskollisuusvalan rikkomista. Tätä korostaen laki alkaakin eri tavalla, kuin mikä tahansa laki. Se alkaa lojaalisuutta korostavalla käskyllä: ”Minä (olen) Herra (jhwh) teidän Jumalanne.” Kielellisen painotuksen perusteella alku voitaisiin kääntää: Minä eikä kukaan muu (ainoastaan minä), olen teidän Jumalanne (2. Moos. 20:2).

Käskyn perustelu — ”joka toin teidät pois Egyptin maasta, orjuuden talosta” — osoittaa lisäksi, että Horebilla annettu laki ei luo varsinaista perustaa suhteelle. Jumalan suuri pelastusteko edeltää lain antamista! Lain antaa Hän, joka on jo päättänyt olla Abrahamin, Iisakin, Jaakobin ja heidän jälkeläistensä Jumala valinnan perusteella ja antaa nyt näiden jälkeläisten tietää tahtonsa antamalla heille lakinsa.

On syytä korostaa, että perusta Israelin ja Jumalan suhteelle oli jo Jumalan valinnassa, jonka perustana on Abrahamin usko. Jumala osoitti uskollisuuttaan ja armahtavaa rakkauttaan vapauttamalla Israelin Egyptistä. Valinta tapahtui armosta ennen lain antamia velvoitteita. Laki ei näin ollen liittynyt pelastuksen edellytyksiin. Näin Siinainkin liittoa voidaan hyvällä syyllä kutsua armoliitoksi.

Raamatun tekstin alkuperää eikä kerrottujen tapahtumien asiayhteyttä ole syytä unohtaa. Teksti vie lukijansa Siinaille ja Moabin tasangoille. Lain teksti ei syntynyt lakimiesten kynästä ja juridisesta mietiskelystä, vaan se syntyi Jumalan ja Mooseksen tosiasiallisen tapaamisen yhteydessä vuorella. Tämän tapahtuman todisti yhtä aikaa 600 000 miestä perheineen.

Kirjoittaja toteaa, että tapahtuma on ollut ja tulee olemaan ainutkertainen koko ihmiskunnan historiassa (5. Moos. 32). Ehkä juuri tästä syystä kriittinen tutkimus hylkää sen totena. Mutta tekstin mukaan on kysymys Jumalan puheesta. Käskyjä edeltää alkusanat: ”ja Jumala puhui kaikki nämä sanat”. Teksti jatkuu Jumalan omilla sanoilla Israelille: ”Minä (olen) Herra sinun Jumalasi.” Tämä antaa arvovallan sanoille.

Tämän ensimmäisen käskyn mukaan hyvä elämä kumpuaa Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Ihminen myöntyy Luojansa tahtoon ja tarkoitusperiin. Käskyjen noudattaminen motivoituu Jumalan tuntemisesta ja lojaalisuudesta Hänelle.

Oikea suhde Jumalaan on yleensä ihmisen ja erityisesti uskovien korkein velvollisuus ja etuoikeus. Se on oikean elämäntavan ja ihmisen toiminnan perusta. Ihminen kunnioittaa Luojaansa Luojana. Sen tähden johdonmukaisesti ajatellen muiden ”jumalien” palveleminen ja huomioon ottaminen on karkein ja tuomittavin synti. Se on copyrightin, omistus- ja tekijänoikeuden varastamista ja luovuttamista jollekin, jolle se ei kuulu.

Jumalan suvereenisuuden ja ainutkertaisuuden ymmärtäminen johtaa tiettyyn asenteeseen ja mielenlaatuun. Ajatus täydentyy käskyssä:  ”(koska) minä Herra olen Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani” (KR-33) tai ”sinulla ei saa olla muita jumalia” (KR -92).

Molemmat käännöksemme sisältävät saman ajatuksen. Jälkimmäinen hieman jyrkemmässä muodossa. Heprean al panai  käännetään kirjaimellisesti  ”älä pidä muita jumalia kasvojeni edessä”.

On esitetty, että heprean sanonnan ajatus on, että  “et saa pitää muita jumalia parempana, etusijalla” (engl. prefer) tai myöhemminkin esille nostettu ajatus, että “Jumala ei jaa kunniaansa kenenkään kanssa” (W.F. Albright).

Mikä on ensimmäisen käskyn perimmäinen sanoma?  Käsky vastustaa ateismia: meillä tulee olla Jumala tai meidän tulee pitää Jumalana vain Häntä, joka on todellinen Jumala — muu on epäjumalanpalvontaa ja turhuutta.

Ongelma on, että ihminen on luotu niin, että hän palvoo joka tapauksessa jotakin tai jotakuta. Ihminen ei jää palvomattomaan tilaan, vaan korvaa sekä kultillisen palvonnan (tästä seuraava artikkeli) että arvostukseen liittyvän palvonnan.

Luther huomauttaakin Katekismuksessaan: ”Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.”

Voimme soveltaa tämän moneen asiaan: jumalanamme voi olla raha, tiede, ihmisviisaus, valta, nuoruus, keho, yhteiskunnallinen asema.  

Käsky vastustaa toisaalta myös polyteismiä, monijumalaisuutta (pakanaympäristössä tärkeä).

On kysymys maailmankuvasta. Tämä soveltuu omana aikanamme myös idän uskontojen esiinmarssiin ja niiden mukanaan tuomaan uuteen uskonnolliseen ajatteluun. Ajatus yhdestä Jumalasta merkitsee suvaitsemattomuutta ajatusta kohtaan, että Hänen rinnalleen tuodaan muita.

Mitä tuomme Hänen rinnalleen tai Häntä ja Hänen sanaansa vastaan omana aikanamme? Ehkä ihmisviisauden, jonka ylimielisyydellä ei näytä olevan mitään rajaa!

Ehkä vahvin ensimmäisen käskyn viesti on, että kaikkeuden Luoja, Jumala, luo suhteen luotuunsa ja antaa lahjana ne ehdot, joiden mukaan elämä Hänen yhteydessään mahdollistuu.

Jumala on Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala — myös sinun Jumalasi. Tähän myöntyen ja tämän tiedostaen käsky vastustaa ihmisen tasavertaisuutta Jumalaan nähden. Hän on Herra!

Simo Lintinen

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston rehtori