Nuoret ansaitsevat oikeanlaista opastusta

15.5.2013


Valtteri Sillanpää

– On ihanaa nähdä nuorten kasvavan ja kehittyvän,  toteaa Nelli-Maaria Mäkelä, 26-vuotias Espoon vapaaseurakunnan lapsi- ja nuorisotyönjohtaja.

– Kun näen työssäni kaksitoistavuotiaiden vaikka rukoilevan ihan itse jopa tunnin verran putkeen, sydämeni hyppii riemusta!

Kuusi vuotta

Nelli koki Jumalan kutsun nuorisotyöhön ollessaan lukiossa. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän päätti lähteä Suomen teologiseen opistoon (STO) opiskelemaan, sillä hän tunsi ihmisiä, jotka olivat opiskelleet siellä, ja he suosittelivat paikkaa hänelle.

Kolmivuotinen nuorisotyölinja valikoitui luontevasti Nellin koulutusvaihtoehdoksi. Samaan settiin hän vietti opistolla vielä neljännenkin vuoden saaden pastorin paperit. Nelli valmistui vuonna 2009 nuorisopastoriksi.

Santalan jälkeen Nellin opiskelu jatkui vielä kahden vuoden verran STO:n yhteistyökumppanin North Park Theological Seminaryn riveissä Chicagossa nuorisotyötaitojen syventämisen merkeissä.

Suosittelen mielelläni

Teologisesta opistosta Nellillä on hyvää sanottavaa jokaiselle nuorisotyöstä tai muusta hengellisestä työstä haaveilevalle.

Parhaimmiksi puoliksi hän nostaa opiston antaman syvälle menevän katsauksen Raamattuun ja teologian perusteisiin. Raamatun tuntemus on todella isossa roolissa hänen työssään ja se antaa paljon eväitä pärjäämiseen.

Toinen asia ovat ihmissuhteet ja verkostoituminen. STO kouluttaa monet valtakunnan hengellisistä työntekijöistä.  Siten opiskelijalla on jo aikaisessa vaiheessa mahdollisuus rakentaa suhteita tulevien kollegoidensa kanssa, mistä on suurta hyötyä tulevaisuudessa.

Opiskelkaa!

Teille, jotka haaveilette nuorten kanssa työskentelystä, Nelli antaa neuvon: opiskelkaa!

Nykypäivän nuorten maailma on niin täynnä erilaisia valintoja, että tarvitsette kykyä vastata niihin Raamatun ilmoitusta noudattaen.

Opisto on myös hyvä paikka vastata ensin omiin hengellisiin tarpeisiin: jos et ole sujut itsesi kanssa, et ehkä ole vielä valmis opastamaan kriittisessä iässä painivia miehen- ja naisenalkuja.

Siitä voi jokainen opistolla aikaansa viettänyt olla samaa mieltä: itseään joutuu kohtaamaan monella tapaa.

Pelkkää hyötyä

Nelli on tällä hetkellä tyytyväinen työhönsä, eikä näe toistaiseksi suuria käännekohtia edessään. Mutta koska Jumala on johdattanut häntä tähänkin asti, johdattaa Hän myös jatkossa.

Jokaiselle johdatusta etsivälle nuorelle Nelli haluaa sanoa: käy raamattukoulu, siitä on pelkkää hyötyä!

Valtteri Sillanpää

Kirjoittaja on HOPE-raamattukoulun opiskelija.