Jumalan suuri kertomus 6/11 - Voittaja vastoin kaikkia odotuksia

5.12.2012


Timo Lehikoinen

Samaa asiaa tarkasteltaessa voidaan päätyä vastakkaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, mistä näkökulmasta sitä käsitellään. Raamatussa tämä tulee toistuvasti esille erityisesti silloin, kun kyseessä on Jumalan toiminta tässä maailmassa.

Tämän artikkelin otsikko kuvaa tätä todellisuutta. ”Voittaja” kuvastaa Jumalan näkökulmaa tilanteeseen, ”odotukset” sitä vastoin ihmisten yleistä käsitystä samasta asiasta.

Teemaa voisi käsitellä laajastikin. Kaikki kulminoituu kuitenkin Jumalan pelastustyöhön. Tässä artikkelissa keskitytään kahteen keskeiseen pelastukseen liittyvään seikkaan, joissa inhimilliset odotukset suorastaan huutavat epäonnistumista ja tappiota, mutta jotka Jumalan suunnitelmissa edustavat voittajaa — vastoin kaikkia inhimillisiä odotuksia.

Kristuksen ristintyö on voittaja vastoin kaikkia odotuksia

Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeessä: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima” (1:18). Jae ilmaisee selkeästi, että Kristuksen ristintyö johtaa kahteen vastakkaiseen johtopäätökseen riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Kadotukseen joutuville se osoittautuu ”hullutukseksi”, pelastuville ”Jumalan voimaksi”.

Miten Paavali päätyy tällaiseen vastakkainasetteluun? Jakeessa 23 hän kuvaa kahta ihmisryhmää ja heidän suhtautumistaan Jeesuksen ristintyöhön: Juutalaisille ajatus ristiinnaulitusta Kristuksesta on ”herjaus”, muille (pakanoille) se on ”hullutus”.

 Alkutekstin ajatus on, että juutalaisille ristiinnaulittu Kristus (Messias) on ”skandaali”, käsityskykyyn mahtumaton, pahennusta herättävä asia. Juutalaiset odottivat voittoisaa kuningasmessiasta, joka toisi kansalle vapauden, itsenäisyyden ja daavidilaisen hallinnan ja mahdin.

Ristiinnaulittu Messias edusti täyttä vastakkaisuutta juutalaiseen odotukseen nähden. Ristiinnaulitseminen oli kaikkein alentavin ja nöyryyttävin kidutus- ja teloitustapa, joka antiikin Roomassa tunnettiin. Historioitsijatkaan eivät olleet tavattoman innokkaita kuvaamaan sen yksityiskohtia juuri raakuudesta ja uhrille aiheutuvasta suunnattomasta kärsimyksestä johtuen.

Ristiinnaulitseminen symbolisoi epäonnistumista, tappiota ja Jumalan kiroamista. Evankeliumin väite siitä, että ristiinnaulittu Kristus edustaa voittoa ja valtaa, joka täyttää ja jopa ylittää juutalaisen messiasodotuksen, oli juutalaisille rankemman tason herjaus. Voittoisasta Messiaasta ja ristiinnaulitsemisesta ei ole soveliasta puhua samassa asiayhteydessä.

Pakanoille saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta on ”hulluutta”. Hellenistisessä maailmassa ihanne on menestyä elämässä, kiivetä yhteiskunnan arvoasteikossa kohti huippua, saada arvostusta, kunnioitusta, suosiota ja ihailua toisilta.

Ristiinnaulitseminen oli täydellinen vastakohta näille ihanteille. Se edusti täydellistä epäonnistumista elämässä, yhteiskunnallista hylkiötä, tappiota ja mitättömyyttä. Ristiinnaulittu oli pudonnut yhteiskunnan arvoasteikon pohjan läpi.

Hellenistiseen näkökulmaan ei mahtunut ajatus, että ristiin voisi sisältyä mitään menestykseen ja voittoon liittyvää, joten johtopäätökseksi jää, että saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta on järjenvastainen, mieletön.

Jumalan näkökulma ristintyöhön on vastakkainen edellä mainittuihin nähden. Kuten 1. Kor. 1:18 ilmaisee, siihen kätkeytyy Jumalan pelastava voima, joka todentuu kaikissa uskovissa. Jeesuksen ristintyö edustaa suvereenia voittoa synnistä ja kuolemasta; vastoin kaikkia inhimillisiä odotuksia.

Evankeliumi on voittaja vastoin kaikkia odotuksia

Paavali kuvailee omaa palvelutyötään Korintissa: ”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1. Kor. 2:1,2)

Paavalin työhön liittyi kaksi päällisin puolin hyvin epäedukkaalta vaikuttavaa seikkaa. Ensinnäkin hän oli päättänyt siirtää syrjään omaksumansa rikkaan puhetaidon, retoriikan ja sen mahdollisuudet saada ihmiset kiinnostumaan puheensa sisällöstä.

Antiikin maailmassa arvostettiin erityisesti taitavia puhujia, retoriikan mestareita. Ihmiset olivat tottuneita seuraamaan julkisia väittelyjä, jossa kyvykkäimmäksi katsottiin se, joka taitavimmin kykeni perustelemaan omat näkemyksensä ja saamaan ihmiset siten puolelleen. Toissijaista oli se, puhuiko henkilö totta vai ei.

Paavali oli oppinut rabbi ja kyvykäs puhuja. Hän kuitenkin jätti tietoisesti käyttämättä näitä taitojaan, vaikka ne olisivatkin taanneet ihmisten huomion. Hän ikään kuin riisuu itsensä aseista ja jättäytyy Jumalan varaan. Hän perustelee valintaansa: ”Jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan” (1. Kor. 2:5). Paavali piti tärkeänä, että sanoma, ei kaunopuheisuus, sai ihmiset uskomaan.

Toinen epäedukas seikka oli itse sanoma. Paavali korostaa, että hän saarnasi ristiinnaulittua Kristusta. Kuten edellä totesimme, se lähtökohtaisesti nähtiin järjenvastaisena hulluutena.

Inhimillisesti katsottuna Paavalin työn menestysmahdollisuudet olivat heikot: hulluutena pidetty sanoma julistettuna tavalla, josta puuttuivat kaikki mielenkiintoa herättävät tekijät. Kuka sellaista kuuntelisi ja ottaisi vakavasti?

Jumalan näkökulma oli kuitenkin toinen. Hänen voimansa ylittää ihmisten asenteet ja epäluulot. Paavali toteaa, että hänen puheensa ilmensi Jumalan Hengen voimaa (1. Kor. 2:4). Millä tavalla?

Huolimatta epäedullisesta tilanteesta sanoma meni perille. Ihmisiä tuli uskoon! Hulluus muuttui viisaudeksi. Miksi? Koska Jumalan Hengen voima oli läsnä. Evankeliumi on voittaja vastoin kaikkia odotuksia

Kirjoittaja on Suomen teologisen opiston opintojohtaja.