Jumalan suuri kertomus 2/11 - Saiko kaikki alkunsa Jumalasta?

10.10.2012


Simo Lintinen

Kun luonnostelin otsikkoa ”Saiko kaikki alkunsa Jumalasta”, tekstinkäsittelyohjelmani ei hyväksynyt otsikkoa sellaisenaan, vaan ehdotti, että se pitäisi kirjoittaa saivatko kaikki alkunsa Jumalasta? Oikeastaan molemmista asioista on kysymys, koska ihmisen alkuperä on sidoksissa käsitykseen koko universumin ja sen myötä maailman alkuperästä.

Mainitsin tässä taannoin eräässä tilanteessa tuttavalleni, joka ei ole tunnustava kristitty ja joka oli saanut yliopistokoulutuksen, että minulle on annettu aiheeksi pohtia kysymystä elämän alkuperästä ja sen myötä elämän tarkoituksesta. Tästä maininnastani kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu, joka päättyi tuttavani toteamukseen:”Olisipa hienoa löytää elämälle tarkoitus.” Ymmärsin, että kysymys elämän alkuperästä ja tarkoituksesta ei ole siis vain akateeminen, teoreettinen tai teologinen, vaan se koskettaa todellista elämää ja vastauksella siihen on suoranaisia seurauksia.

Asiaa lähemmin tarkastellessa voidaan päätyä kahteen perusnäkemykseen. Nämä ovat a-teistinen tai teistinen. Ensimmäinen näkemys ei ota Jumalaa laskuun ja näin ollen rakentaa käsityksen kaiken alusta luonnonmukaisten sattumien varaan. Teistinen näkemys taas nimenomaan laskee kaiken alun sellaisen olennon varaan, jolla itsellä ei ole alkua. Molemmissa tapauksissa ennen kaiken alkua oli olemassa jotakin. Ensimmäisessä se on ikuinen materia jossain muodossa ja toisessa se on ikuinen Jumala.

Saiko (saivatko) kaikki alkunsa Jumalasta?  A-teistinen kanta on EI saanut.  Joku sana ateismista on tässä paikallaan. Sana ateismi rakentuu kahdesta osasta. Siinä on negatiivinen etuliite ”a” sanan ”jumala” (theos) edellä. Siis kapulakielellä se olisi: ”ei-jumala(a)”. Ateismi käsitteenä yksinkertaisimmillaan merkitsee jumalauskon puutetta tai väitettä/vakaumusta, että ei ole olemassa jumalaa tai jumaluutta. Siksi ateismi käsitteenä voidaan ymmärtää vain jonkin asian puutteena tai olemattomuutena. Kuitenkin näyttää siltä, että myös ateismiin kuuluu tietty dogmaattinen uskomusjärjestelmä, jolla käsitystä perustellaan. Se, joka ilmoittautuu ateistiksi, on yleensä luonut elämänkatsomukselliset perusteet vakaumukselleen. Aikamme ateismi nojautuu perusteluissaan vahvasti tiettyyn epistemologiaan, tieto-oppiin ja maailmankuvaan. Ateismin perustaksi nousi uuden ajan kynnyksellä naturalismi, luontoon perustuva todellisuuden käsitys. sen mukaan luonto on kaiken käsittävä, eikä ole olemassa mitään yliluonnollista. Ilmiöt luonnossa on aina selitettävissä luontoon itseensä pohjautuvilla syillä. Sittemmin ateismi perustuu tieteelliseen maailmankuvaan ja erityisesti evolutionistiseen ihmiskäsitykseen. Ateistinen materialismi syrjäytti uskon tuonpuoleiseen yleensä ja Jumalaan erityisesti. Ihminen määriteltiin korkealle kehittyneeksi eläimeksi ja uskonto lähinnä ihmisen tietämättömyydeksi. Todellisuutta oli tällöin vain kehittyvä luonto ja ihmiskunta sen osana. 

Miten ja mistä materialistin ja a-teistin mukaan maailma sai alkunsa?  Lopullisessa analyysissä jää lähinnä kaksi pelkistettyä vaihtoehtoa, nimittäin tyhjästä tai ikuisesta materiasta. Elämää tarkastellessamme avainsanoja ovat: sattumanvaraisuus, tarkoituksettomuus ja päämäärättömyys. Puhutaan kyllä kehityksestä, joka synnytti nykymuotoisen elämän. Mutta mihin voisimme kehitystä verrata tietääksemme, että se on kehitystä. Voisimmeko olla yhtä hyvin liukumassa kohti huonompaa? Perimmäisesti ajatellen a-teismi synnyttää ajattelevalle ihmiselle eksistentiaalisen angstin – olemattomuuden tai olemassaolon tuskan ja turhautuneisuuden. Kysymykset, kuten miksi, mitä varten, mihin tavoitteeseen tai mikä on perimmäinen olemassaoni tarkoitus, ovat absurdeja – mielettömiä. Ei tietenkään mitään varten, jos kerran tämän takana ei ole mitään!

Otsikkomme kysyy jo vastausta ennakoiden – ehkä olemassaolomme ei sittenkään ole matkalla tyhjästä tyhjään. Vaikka joutuisimmekin huutoäänestyksessä vähemmistöön, on kuitenkin syytä tarkastella jumala-teesin mielekkyyttä edellä esitetyn rinnalla. Saiko (saivatko) kaikki sittenkin alkunsa Jumalasta..? Teistin kanta on, että  KYLLÄ sai!

Teistinen kanta ottaa huomioon Jumalan. Kaikella, mitä näemme, on alkunsa Hänessä. Raamatun luomiskertomus alkaa: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan (Gen.1:1). Tämä lyhyt lause esittää kolme merkittävää väittämää. Ensiksi, että on ollut alku. Toiseksi, että on luotu jotain, jota ei ennen ollut olemassa.  Kolmanneksi, että luojana on ollut Jumala. Nämä kolme väittämää luovat perustan juutalaiskristilliselle maailmankuvalle ja elämänkatsomuksellemme.

Tämän näkemyksen avainsanoja ovat: persoona, henkilökohtainen, tarkoituksellinen, päämäärään tähtäävä ja valmis luomakunta. Myös kysymykset kuka, miksi, mitä varten ja mihin tavoitteeseen, ovat merkityksellisiä. Kysymys oman elämäni perimmäisestä tarkoituksesta, on merkityksellinen ja siihen jokainen odottaa saavansa vähintään tyydyttävän vastauksen.

Teistinen näkemys edellyttää, että näkyvän todellisuuden takana on persoona.  Ennen kuin mitään mainitaan Raamatussa luomakunnasta, esitellään persoona ”..alussa Jumala” Jos kaikki luotu katoaa, jää luoja. Hän itse on yhtä tutkimaton, kuin väitetty ”olemattomuus”, josta länsimainen enemmistö uskoo kaiken saaneen alkunsa. Jumala on kuitenkin teesinäkin tyhjää parempi. Tämän pitäisi olla selvä ja siksi esim. Roomalaiskirjeen kirjoittaja pilkkaa niitä viisaita, jotka eivät tätä havaitse. Se kirjoittaa: Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet (Room. 1:20-22).

Luomakunnalla on yhteys tekijäänsä. Se on kuin taideteos, joka ilmaisee jotain Hänestä. Usko Jumalaan elämän alkulähteenä ei ole sinisilmäistä perusteetonta uskoa, vaan on looginen johtopäätös huomioista, jotka ovat kaikkien havainnoitavissa. 

Kertomus luomisesta opettaa myös, että koko luomakunnalla on tarkoitus. Myös ihmiselämällä on tarkoitus ja suuri arvo. Usko siihen, että Jumala on tehnyt luomakunnan synnyttää meissä kunnioituksen sitä kohtaan. Niinpä teoillamme on merkitystä. Tulee päivä, jolloin saamme tuoda elämämme työn arvioitavaksi Hänelle, joka meille on elämän antanut. Oikea reaktio on luomakunnan kauneuden ja suuruuden havaitseminen ja luojan ylistäminen! Oikea reaktio on kääntyä Jumalan puoleen, kunnioittaa häntä taas Jumalana ja etsiä hänen tahtoaan ja elää sen mukaan.

A-teistinen kanta esittää päin vastaista. Katsomus on juhlinut kaiken tarkoituksettomuutta ja luonut näin illuusion vapaudesta.  Richard Dawkinsin mukaan: Universumi, jota tutkimme, on juuri sellainen, jonka oletamme olevan semmoisella, mitä ei ole suunniteltu ja millä ei ole mitään tarkoitusta – hyvää tai pahaa – ei mitään, vaan säälimätön merkityksettömyys.

Näin emme ajattele. Sen sijaan uskomme perustellusti, että kaikella on perimmäinen tarkoitus, vaikka se ei täydesti toteudukaan juuri nyt. Ja se synnyttää uusia kysymyksiä. Ja siksi Jumalan suuren kertomuksen täytyy jatkua. Se antaa vastauksia joihinkin olennaisiin kysymyksiimme.