Miksi seurakuntayhteys on niin tärkeää oman Jumala-suhteen kannalta?

4.9.2012


Suvi Kankkunen

Näin tuoreena raamattukoulun opettajana sitä tulee etsineeksi uudestaan raamatullisia perusteita joihinkin kysymyksiin, jotka joskus ollivat itsestäänselviä. Seurakuntayhteyden ja henkilökohtaisen Jumala-suhteen välinen linkki tuli vastaan viime viikolla. Onhan se tärkeää, juu, mutta mitä siinä konkreettisesti tapahtuu? Opetusta siellä saa ja yhteys lämmittää sydäntä, mutta entäs jos nuo eivät joskus toimikaan? Oliko siinä jotain muutakin tärkeää?

On siinä. Ainakin tämä: suhde seurakuntaan - suhde erilaisista persoonista koostuvaan konkreettiseen yhteisöön - on myös annettu meille mittariksi oman Jumala-suhteemme kunnosta. Näin päättelin lukiessani 1. Johanneksen kirjettä. Se on kirjoitettu vastaukseksi kysymyksiin oikeasta opista ja seurakuntaelämästä tilanteeseen, jossa erilaista hajaannusta oli seurakuntien sisällä paljon. Niinpä Johannes uudestaan ja uudestaan käyttää sentyyppisiä ilmauksia kuin "siitä me tiedämme" tai "tästä me tunnemme" tai "jos teemme näin, olemme Jumalan lapsia". Hän antaa tuntomerkkejä Jumalan lapsen elämästä, ja yksi näistä on veljien ja sisarten (kreikkalainen ilmaus sisältää molemmat sukupuolet) rakastaminen.

1. Joh. 1:7 sanoo, että jos vaellamme Jumalan kanssa valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä. Ja vastaavasti 2:9 sanoo, että se, joka väittää olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on vielä pimeydessä, ja jae 11 jatkaa, ettei tällainen ihminen edes tiedä, mihin on menossa. (Lue eteenpäin, niin löydät lisää!)

Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, ettei ole mitenkään harvinaista tai poikkeuksellista ärsyyntyä tai suorastaan vihastua rakkaisiin veljiin ja sisariin Kristuksen seurakunnassa. Päinvastoin, päätellen siitä miten monta kertaa Johannes (Jeesuksesta, Paavalista ja muista kirjoittajista puhumattakaan) tämän vihaamisen ja rakastamisen mainitsee, se oli jo tuolloin tuttuakin tutumpaa. Joten muista ensinnäkin se, että kun haluat elää aidossa yhteydessä toisten Jumalan lasten kanssa, tulet kokemaan myös ärtymystä, tyytymättömyyttä ja haavoittumista.

Johannes siis tiesi tämän. Hän oli oletettavasti saanut nähdä ja kokea enemmän kuin oman osansa tästä inhimillisestä tragikomediasta, jota seurakunnaksi kutsutaan. Ja silti hän kehoitti sitoutumaan siihen! Ei pelkästään hengailemaan jäsenrekisterissä (kuului siihen veroa tai ei) tai katselemaan niskoja sunnuntaisin, ei edes julistamaan rakkauttamme käsitteeseen nimeltä kristittyjen yhteys, vaan rakastamaan todellisia ihmisiä konkreettisissa paikallisissa yhteisöissä, johon kuuluvia emme ole edes saaneet itse valita. Sanoi jopa, että tuo rakastaminen osoittaa meidän olevan Jumalan valossa.

Onko sitten kyse siitä, että meidän pitää kuitenkin rakastamalla ansaita paikkamme valon valtakunnassa? Onko pelastus sittenkin jotain muuta kuin armoa? Ei ole. Ei koskaan. Pelastuessamme astumme sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa Jumala jatkuvasti vetää meitä lähemmäs häntä, lähemmäs valoa. Joten Johannes sanoo tässä, että jos olemme kulkemassa valossa ja lähemmäs Jumala, ei ole mahdollista, että kuljemme samaan aikaan poispäin yhteydestä veljiemme ja sisartemme kanssa.

Tässä siis yksi merkki meille siitä, olemmeko vaeltamassa kohti Jumalaa vai poispäin hänestä: olemmeko kulkemassa kohti syvempää yhteyttä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat yhteisöissämme, vai olemmeko kääntyneet tielle, joka vaikka vain ihan pikkuisen johtaa meitä kauemmas? Erityisesti tätä kysymystä kannattaa kysyä, jos on hiljattain joutunut tavalla tai toisella haavoitetuksi, torjutuksi tai kohdannut vääryyttä. Ei anneta näiden asioiden jäädä meidän ja seurakuntayhteyden välille, vaan tullaan kokemustemme kanssa valoon Jumalan eteen, pyydetään puhdistumista ja anteeksiantoa ja aletaan jälleen kulkea kohti Jumalaa ja kohti ihmisiä! Silloin oma Jumala-suhteemmekin voi hyvin.