Tutustu opiston ihmisiin - Laura ja Arttu Hiekkasen ajatuksia onnellisuudesta, oppimisesta ja sitoutumisesta

13.6.2012


Tiia Klemettilä

Laura (25) ja Arttu (30) Hiekkanen ovat olleet aviopari nyt noin kolme ja puoli vuotta. Seurusteluaikana opinnot veivät heitä jatkuvasti eri paikkakunnille, Lauran vaihto-oppilaaksi Venäjälle asti. Vasta jonkun aikaa naimisissa oltuaan he muuttivat ensimmäisen kerran samalle paikkakunnalle ja ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Suhde on vaatinut heiltä luottamusta ja uskollisuutta.

Nautinto arvojärjestyksestä

Molemmille avioliitto oli toteutunut unelma, joka nousi vakaumuksesta. Laura on uskonut Jeesukseen aivan pienestä tytöstä saakka. Arttu puolestaan päätyi uskoon pitkähkön pohdinnan ja turhautumisen kautta.

– Mietin mitä merkitystä kaikella oli, jos kaikki kuitenkin raukeaa tyhjiin. Tutkin kristillisen opin pääpiirteitä ja Raamattua.

Arttu kertoo jääneensä pohtimaan Jeesuksen vuorisaarnan kohtaa, jossa Jeesus käskee ennen kaikkea muuta keskittymään Jumalan valtakuntaan maallisten murheiden ja tarpeiden sijaan.

– Jos Jumalan valtakunta on todellinen, elämällä on tarkoitus, merkitys ja päämäärä. Se mitä ihminen tekee, voi olla merkityksellistä, jos se on suhteessa Jumalan valtakuntaan. Muussa tapauksessa puhe Jumalan valtakunnastakin on vain jotain runollista puhetta.

Uskoontulo oli Artulle voimakas kokemus. Hänen arvojärjestyksensä ja suhtautumisensa tuttuihin asioihin muuttui.

– Oli pakko tuoda ajatukset yhteiskunnasta, avioliitosta, opiskelusta ja elämästä Jumalan eteen uudelleen arvotettavaksi. Moni asia kääntyi päälaelleen. Ymmärsin, että nautinto elämässä tuleekin siitä, että laittaa asioita arvojärjestykseen, ja toimii sen mukaan. Usein ajatellaan, että uskoontulo ratkaisee kaikki olemassa olevat ongelmat. Käytännössä uskoontulo toimii ratkaisuna niille asioille, jotka kääntymykseen ovat johtaneet.

Onnellinen ihmisenä

Kristinuskon mukaan avioliitto on Jumalan säätämä elämänmuoto ja yhteiskuntajärjestyksen sydän. Hiekkaset pohtivat, että onnistunut, kestävä avioliitto ei vaadi sitä, että ollaan uskossa, mutta sen se vaatii, että ihmiset ovat sitoutuneita toisiinsa. Uskovana kristittynä on silti helpompi perustaa avioliitto muunkin kuin romanttisen rakkauden varaan, ja nähdä tässäkin suhteessa elämän suurempi merkitys.

– Joku voi ihannoida todellisena vapautena sitä, ettei ole riippuvainen mistään. Lopulta sitä huomaakin olevansa vain yksinäinen. Rajat eivät ole kiusa, sillä tiettyjen rajojen sisäpuolella on helpompi olla vapaa, Laura sanoo.
– Kun lapsi näkee uimarannalla veteen kellukkeilla merkityn alueen, josta äkkisyvä alkaa, hän tietää missä voi vapaasti riehua ja nauttia vedestä, Laura selventää.

– Ihminen on aina jonkun orja. Ääretöntä vapautta, jossa ihminen olisi täysin riippumaton kaikesta, ei lopulta ole olemassa. Ei kukaan ole vapaa hengittämisestä ja syömisestä, hän pohtii ja jatkaa vielä:

– Jumala on luonut ihmisen suhteeseen. Kaikki suhteet eivät silti ole hyväksi. Kun johonkin sitoutuu, se sulkee väistämättä pois sitoutumisen johonkin toiseen. Hetken voi olla sitoutunut sekä hyvään, että pahaan, mutta sellainen tilanne hajottaa ihmisen. On vapauttavaa sitoutua Jumalaan, joka on luvannut antaa kaiken ja olla meidän kanssamme maailman loppuun asti. Siihen voi luottaa. – Erään koulukunnan mukaan kaikki käsitteet voidaan määrittää loputtomasti uudelleen, jos tavoitteena on että ihminen tulee onnelliseksi. Mutta Jumala tarkoitti ihmisen olemaan onnellinen ihmisenä. Se tarkoittaa ihmisen inhimillisyyden ja rajojen hyväksymistä, Arttu sanoo.

Avioliitto ei ratkaise ongelmia

Ajassa, jossa elämme, ihannoidaan sitoutumattomuutta. Sitoutuminen kuitenkin liittyy vahvasti avioliittoon. Kuuntelen Hiekkasten ajatuksia hämmästellen. Nuoresta iästään huolimatta heidän mietteensä kannustavat todella pohtimaan elämän arvojärjestystä ja arvomaailmaa.

– Sitoutumattomuus on nyt muodissa. Aina voi tehdä mitä huvittaa. Tietyllä tavalla kevyemmästä asenteesta on hyötyä. Esimerkiksi nykyään voi helpommin vaihtaa työpaikkaa ja paikkakuntaa, eikä sitä katsota pahalla. Loppupeleissä sitoutuminen on toki vaikeaa. Se vaatii koko elämän. Sitoutumista ei voi kokeilla, Laura pohtii.

– Kun johonkin sitoudutaan, silloin eletään sen tai hänen ehdoilla. Jonkun mielestä sellainen on rajoittavaa, mutta minun mielestäni se on turvallista. Kun molemmat ovat sitoutuneita, esimerkiksi nyt tässä avioliitossa, sitoutuminen on verkko, johon voi aina luottaa. Sekä jumalasuhteesta että ihmissuhteista saa enemmän irti silloin, kun niihin uskaltaa panostaa täysillä. Jokainen tekee joskus virheitä ja tyhmiäkin juttuja. Silti, ne voi saada anteeksi, hän sanoo.

– Naimisiinmeno ei ratkaise mitään ongelmia. Seremonian jälkeen ihminen on edelleen ihan samanlainen. Minua avioliittoon astuminen pelotti. Toisaalta, jos se ei pelottaisi, niin silloin ei kai olisi tajunnut mitä avioliitto oikeastaan on, Laura lisää.

Arttu paljastaa olleensa sitoutunut avioliittoon jo ennen kuin ryhtyi siihen.

– Mietin, että ei minun kannattaisi odottaa avioliittoon asti, jotta pääsen kohtaamaan ongelmiani. Halusin kohdata haasteet oman persoonani kanssa jo ennen liittoa, jotta voisin olla paras mahdollinen puoliso tulevalle vaimolleni.

Artun mukaan sitoutuminen vaatii myös pelisilmää. Kotoa pois muutettuaan hän oli asunut soluasunnoissa ennen yhteen muuttoa Lauran kanssa, ja tullut siihen tulokseen, ettei hän välttämättä ole ihan helppo ihminen yhdessä elettäväksi.

– Itsekriittinen näkökulma on tärkeää. Hyvien ja huonojen puoliensa suhteen on oltava rehellinen. Tajusin, että mun on osattava sanoa kun tarvitsen omaa tilaa tai mitä ikinä tarvitsenkaan. Sitoutunut joutuu opettelemaan jatkuvasti kommunikointia kaikilla sitoutumisen aspekteilla.

Sanatutkimus avasi näkökulmia sitoutumiseen

Iltapäivän kahvihetki muuttuu pian mielenkiintoiseksi sanatutkimukseksi, kun keskustelemme Hiekkasen pariskunnan kanssa sitoutumisesta. Molemmilla on takana Vapaakirkon työntekijätutkintotavoitteiset teologian opinnot Suomen teologisessa opistossa.

– Opiskellessani toista vuotta tein kreikan opintoihin kuuluvan sanatutkimustehtävän uskosta. Suomen kielessä sana usko mielletään helposti persoonattomaksi ja hyvin kylmäksi sanaksi. Se liitetään usein filosofiaan ja totuusväittämiin. Kreikasta suomeksi sanaa usko (pistis) kääntäessäni tein löydön. Asiaan liittyessä usko saattoi olla jonkin asian totena pitämistä, uskoa siihen, että joku on olemassa. Kun kyseessä on persoona, usko on ensisijassa luottamusta, uskoutumista hänen varaansa. Lisäksi sanaan liittyy vahvasti sitoutuminen. Löytöni liittyi erityisesti jumalauskoon ja Hänen persoonaansa. Kun Apostolien teoissa (16:31) Paavali ja Silas sanovat vanginvartijalle Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, he viittaavat persoonaan puhuessaan Jumalasta. Sanatutkimuksen pohjalta kävi yhä ilmeisemmäksi, että usko Jumalaan on siis myös sitoutumista. Samalla tavalla, kun sitoudun vaimooni, sitoudun Jumalaankin.

Laura hymyilee vieressä muistellessaan omaa sanatutkimustehtäväänsä.

– Tein sen niinkin syvällisestä sanasta kuin jänne (syndesmos). Paavali kirjoittaa kirjeessään kolossaisille (3:14) että Rakkaus on täydellisyyden side. Side-sana on sama kuin jänne. Sanakirjan mukaan jänne on luja, sidekudoksesta muodostuva rakenne, joka liittää lihaksen luuhun tai rustoon. Se kestää hyvin jännitettä ja joustaa, mutta se ei anna periksi omista ominaisuuksistaan. Minua sanatutkimus auttoi ymmärtämään syvällisemmin Jumalan rakkautta. Tuossa Raamatun kohdassa puhutaan meissä vaikuttavasta Jumalan rakkaudesta. Se on voima, joka toimii pohjana kaikille meidän hyville ominaisuuksillemme. Se sitoo uskovat toisiinsa, vaikka he olisivatkin niin erilaisia kuin luu ja lihas. Yhtä lailla tämä pätee myös avioliitossa. Kun sanotaan, että kaksi pitää puolensa eikä kolmisäikeinen lanka katkea, niin avioliitossa Jumala on se kolmas, joka lopulta pitää kaiken koossa – kestävä ja joka olosuhteeseen sopiva, eikä lopu tai mene rikki.

Kirjoitta Tiia Klemettilä on entinen Suomen teologisen opiston opiskelija ja työskentelee nyt Päivä Oy -kustannusyhtiössä.